Kulta ja ylitsepääsemättömät realisoinnit

Ylkitsetsepääsemättömältä näyttävään talouskurimuksessa oleva Kreikka ja etenkin Portugali, näyttävät omaavan mainittaviat kultavarannot.

Euroopassa onkin heitetty ilmaan ajatus, voitaisiinko maat pakottaa realisoimaan kultaansa.

Tulikuumaan aiheeseen on tartuttu nyt myös Yhdysvalloissa. Talouslehti Wall Street Journal on otsikoinut kirjoituksensa nasevasti: "Pitäisikö kultainen hanhi kyniä".

Lehti kirjoittaa saksalaispoliitikkojen kysyneen, miksi ongelmiin joutuneita Euroopan maita ei voisi pakottaa realisoimaan kultavarantojaan.

Tuntuu uskomattomalta, että Portugali omistaa kultaa 383 tonnia eli 14 miljardin euron edestä. Wall Street Journalin mukaan, se on yhdeksän prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mikä on niitä korkeimpia kultaosuuksia Euroopassa".

Kreikalla on kultaa noin kolmasosa Portugalin määrästä, 112 tonnia. Varantojen osuus bruttokansantuotteeseen nähden on Portugaliin verrattuna pieni, 1,7 prosenttia.

Vertailun vuoksi: Suomen Pankkin kultavaranto on 49 tonnia.

Entä jos ne myytäisiin?

Tavallisen kansalaisen ymmärrystä vastaan sotii rajusti se, miksi maat eivät voisi luopua ainakin osasta varannoistaan, kun niille samaan aikaan suunnitellaan valtavia tukipaketteja.

Vaikka kaikki myytäisiin, kullasta ei silti olisi tilanteen pelastajaksi, mutta helpotusta se ainakin maalaisjärjellä ajateltuna toisi: Portugalille sovittu kolmivuotinen apupaketti oli kooltaan 78 miljardia euroa.

Kullan myyntiä on perusteltu sillä, että sen hinta on lähes historiallisen korkealla. Toisaalta on huomautettu, että nopea tarjonnan kasvu painaisi markkinahinnan laskuun. Vuosittain myytävän kullan määrä on myös säädelty.

Joka tapauksessa asia on nyt noussut poliitikkojen puheisiin.

Kaikkien maiden tulisi hyödyntää ensin omat varantonsa, ennen kuin ottaa vastaan muiden maiden apua, sanoi Saksan parlamentin talousvaliokunnanjäsen Frank Schaefflen, Bloomberg Businessweek lehdessä joitakin päiviä sitten. Saksan kultakanta onkin Euroopan suurin määrältään

Kerjäläinen ja kulaharkko

Wall Street Journal huomauttaa kuitenkin, että "kultaharkko on äärimmäinen suojautumis keino taloudellisesti huonojen päivien varalta". Lehti käyttää kielikuvaa 'economis rainy day'.

Ja Kreikassa, Portugalissa ja Irlannissa todellakin sataa nyt kaatamalla, WallStreet Journal kirjoittaa.

Toimittaja David Kottlen kirjoittamassa artikkelissa todetaan, että yhtälö vaikuttaa hullunkuriselta.

Kuinka moni meistä heittäisi kolikon kerjäläiselle, jos tietäisimme, että hänellä on kultaharkko tai pari kätkettynä nukkuvan koiransa alle? hän kysyy.

'Sitä ei saa koskaan takaisin'

Sekä Kreikka että Portugali ovat allekirjoittaneet keskuspankkitason sopimukset, joiden mukaan ne eivät horjuta kultamarkkinoita.

Eräs kullan jälleenmyyjä tiivisti asian Wall Street Journallin mukaan näin:

Kultavarantojen myynti on lopullista. Sitä ei saa koskaan takaisin. Hallitukset voivat sanoa kansalaisilleen, että vöiden kiristyksen ja ankarien aikojen päässä näkyy jotakin valoa, mutta ei siinä tapauksessa, jos velkareikää tukitaan kullalla, nimettömänä esiintynyt myyjä sanoi.

Emme todellakaan auta Kreikkaa

Arvovaltainen saksalainen Der Spiegel väitti taannoin spekuloi, että Kreikan olisi pitänyt harkira euroalueesta irtautumista jo aikoja sitten.

Lehtiväite kiistettiin jyrkästi monelta taholta, ja tämänhetkisten tietojen valossa se näyttääkin uutisankalta.

Kreikka tuntuu joka tapauksessa olevan matkalla yhä syvemmälle suohon.

Britannian valtiovarainministeri George Osborne arveli BBC:lle, että Kreikka saattaa tarvita vielä lisää talousapua euroalueen mailta.

Suomen Tietotoimisto siteeraaman uutisen mukaan Britannia ei kuitenkaan ole olemaan halukas liittymään mahdolliseen uuteen pakettiin.

Emme todellakaan halua olla osa mistään uudesta Kreikan apupakettista, Osborne sanoi.

Yrjö Leinon tähdenlennot

Teeveestä tullut Hertta Kuusista ja Yrjö Leinoa käsitellyt kolmiosainen draama, jossa käsitellään heidän vaiheitaan ennen sotia ja myös sotien jälkeen. Yrjö Leinon kuvataan olleen kaksoisagentti, joka vuoti tovereidedsa tietoja, eikä Hertta Kuusinen koko aikana huomannut mitään epäilyttävää. Tätä katsellessa on juuri Yrjö Leinon arvoitus alkanut herättämään ajatuksia.

Valtansa huipulla ollessaan Yrjö Leino oli muille kuin kansandemokraateille pelätty, isänmaansa pettämiseen valmis ko

Teevmmunisti, kansandemokraateille ja kommunisteille heidän ylivoimaisesti paras ääniharavansa. Yrjö Leino keväällä 1948 sisäminesterinä ollessaan sai eduskunnassa epäluottamuslauseen, järjestivät kommunistit näyttäviä Leino-lakkojen nimillä tunnettuja mielenosoituksia. Julkisuudelta salattua oli, että siihen mennessä Leino oli menettänyt SKP:n sisärenkaan luottamuksen sekä eronnut vaimostaan Hertta Kuusisesta. NKP keskuskomitean jokdosta Leino oli jo vuoden 1948 alussa määrätty eroamaan sisäministerin paikalta.

 Välirikko SKP:n kanssa tuli yleisön tietoon vasta vuonna 1958, jolloin Leino yritti julkaista Leinonmuistelmansa. Ensimmäisen kerran Leino yritti julkaista muistelmansa jo -50 luvun alussa, mutta silloin Neuvostoliitto esti sen.

Yrjö Leinon katsottiin olleen maanalaisessa liikkeessä kunnostautunut aito kommunisti, joka tultuaan syksyllä 1944 hallitukseen, vähitellen sortui luonteenheikkoutensa vuoksi Urho Kekkosen, Kaarlo Hillilän ja Sakari Tuomiojan ym. uusien porvarillistien tuttaviensa harjoittamaan liehittelyn ja alkoholitarjoilun uhriksi. Isänmaallisuus voitti aateuskollisuuden, kun Leino keväällä 1948 paljasti kommunistien kaappaussuunnitelmat.

Tämä näkemys on sopinut myös kommunisteille. Vaikka SKP:ssä aitoja epäilyjä asiasta olikin, eivät he koskaan virallisesti väittäneet Leinoa ValPo:n asiamieheksi. Vaikka Leino itse ensi töikseen sisäministeriksi tultuaan ottikin haltuunsa oman henkilömappinsa, olisi Valpon arkistoon jäänyt riittäväksi tietoa Leinon kaksoisagenttirooliin, jos hän sellainen olisi ollut.

Herää kysymys, mikä Yrjö Leinon toiminnassa hallitusaikana oli ollut niin arkaluontoista, ettei sitä voinut kymmenen vuotta myöhemmin päästää julkisuuteen. Miksi hän joutui ristiriitaan puolueensa ja Moskovan kanssa? Miksi hän vihasi entisiä kommunistitovereitaan niin leppymättömästi koko loppuelämänsä ajan? Oliko hän todella niin merkittävä mies kuin miksi muutamat historiankirjoittajat ja politiikan analysoijat ovat halunneet hänestä tehdä.

Oliko Suomen kiittäminen häntä jostakin? Näitä kysymyksiä on pohdittu kymmenien vuosien ajan. Kuitenkin koko ajan on ollut epämääräinen aavistus, että Yrjö Leinossa oli olennainen ja koskaan paljastumaton puolensa, jota salaisimmiksikaan leimatuissa asiakirjoissa ei ollut pantu merkille.

Luokkataistelua

Historiallisessa materialismissa todetaan, että oleminen määrittää tajuamisen. Ongelmallista on se, että tajunta yleensä toimii objektiivisen tilanteen jäljessä, kun taas tajunnan jäljessä seuraavat massaorganisaatiot, ja ennen kaikkea työväenluokan jäljessä seuraa puoluejohto kaukana perässä. Tämä on merkittävä ristiriita tämänhetkisessä tilanteessa. Tämä asia on ratkaistava ja se myös tullaan ratkaisemaan.

Idealistit ovat aina väittäneet, että tajunta on pääasiallisin liikkeelle paneva tekijä inhimillisessä kehityksessä. Jopa historian kaikkein pinnallisimmatkin tutkimukset osoittavat, että tiedostaminen seuraa kaikana jäljessä. Kaukana siitä on ajtus, että pitäisimme tajuntaa vallankumouksellisena, sillä se on syvästi konservatiivista. Useimmat ihmiset uskovat, että mahdolliset muutoksen ajatukset, tai vielä jopa väkivaltaisemmat muutoksetkin, muuttavat vallitsevia olosuhteita. He näyttävät pitävän kiinni tunnetuista ideoista, instituutioista, traditionalliseta moraalista, uskonnosta ja arvostuksista, jotka soveltuvat vallassaolevaan yhteiskuntajärjeslmään. Dialektisesti kääntyvät asiat vastakohdikseen. Ennemmin tai myöhemmin saa tietoisuus vastakohdat kiinni todellisuutta vastaavalla tavalla. Se on täsmälleen sitä, mitä vallankumous on.sitä, että yhteiskunnanallinen kehitys viime kädessä määrää tuotantovoimien kehitystä.

Marxismi julistaa viime kädessä kehityksen, joka näiden tuloksena aikaansaa tuotantovoimien syntymisen. Yhteiskunnallinen kehitys menee eteenpäin, kauan kun se on kykenevä kehittämään sellaista teollisuutta, maanviljelystä, tiedettä ja tekniikkaa, jotka soveltuvat useimmille. Tällaisissa olosuhteissa ei kansalainen kyseenalaista johtavaa järjestelmää, eikä sen moraalia tai lakeja. Päinvastoin pidetään tätä luonnolisena ja välttämättömänä, aivan kuten auringon nousua ja laskua.

Tarvitaan suuria tapauksia saamaan massat hylkäämään traditionsa, tapansa ja rutiininsa ja omaksumaan uusia ideoita. Tällainen on materialistisen historiankäsityksen ydin kohta, jonka Marx ytimekkäästi julkaisi kuuluisassa lauseessaan: sosiallinen tajunta määrää olemisen. Tarvitaan paljon tapahtuvaksi, jotta tämä järjestys muttuisi ja voitaisiin sanoa, että se vapauttaa massat. Tämä prosessi ei ole automaattinen vaan vie aikaa.

Jokin aika sitten näytti luokkataistelu olevan Euroopassa, kuin se olisi vain vanha muisto. Mutta nyt on muodostunut vastakohtainajatteluja matkalla kohti tulosta, ja ne muodostavat tietä räjähdyksille kaikkialla koko luokkataistelun rintamalla. Jos Suomessa nykyinen hallitseva luokka hankkisi etunsa parin vuosikymmenen reformeilla, aikoo se nyt myrskyiseen tulev

aisuuteen. Teräviä ja nopeita muutoksia on syntymässä tilanteeseen.

Nuorina, Marx 29 ja Engels 27 vuotiaina, kirjoittivat Manifestin mustan taantumuksen ajan aikana. Työväen luokka oli siminnähden liikkumaton. Manifesti kirjoitettiin Brysselissä, minne kirjoittajat olivat joutuneet poliittisina pakolaisina menemään. Mutta kun Kommunistinen manifesti näki päivänvalon elokuussa 1848, vallankumous oli siinnyt Pariisin kaduilla, ja muutamassa kuukaudessa se oli kulovalkean tavoin levinnyt suureen osaan Eurooppaa.

Olemme matkalla hyvin epästabiiliin aikakauteen, joka muistuttaa Espanjan sisällissotaa vuodesta 1930 vuoteen 1937. Seurasi vasta- ja myötämäkeä, mutta olosuhteet opettivat massoille paljon asioita nopeasti. Mutta emme liioittele: olemme vielä alkutaipaleella radikalisoitumisprosessissa. Mutta on selvää, että olemme tiellä massojen tiedostamiseksi. Yhä useammat kyseenalaistava kapitalismin. He ovat yhä avoimempia marxismin ideoille, mitä he eivät olleet aikaisemmin. Muutaman ajan päästä   tulevaisuudessa, tulevat miljoonat ihmiset innokkaasti tarttumaan tehtäviin, joissa silloin liikkui vain pieni vallankumousten joukko.

Voimme vastata Fukuyamanalle nyt seuraavasti: historia ei ole vielä saavuttanut loppuaan. Itse asiossa se ei ole vielä edes alkanut. Tulevat sukupolvet katsovat takaisin nykyistä "sivistystä", tulee heillä olemaan samanlaisia näkökantoja, kuin mitä meillä on kannibalismista. Edellytys saavuttaa inhimillisen tason korkeampi aste on merkitsee loppua kapitalismille, ja se tulee sisältämään rationaalisen ja demokraattisen tuotantoasteen, joka ihmisille elämän omissa käsissään.

"Tämä ei ole mahdoton utopia"saamme kuulla itsevalituilta "realisteilta". Kuitenkn on ehdottoman epärealistista uskoa, että ihmiskunta on sellaisen vaihtoehdon edessä, jonne maailma on ajautunut nykyisen tilanteen takia. Voi vain sanoa, että ihmiskunta on kykenemätön löytämään parempaa vaihtoehtoa, niille viidakon laille, joka koskisi upeaa joukkoa pienelle ryhmälle ihmiskunnasta.

Vapauttamalla tieteen ja tekniikan yksityisomistuksen kansallisvaltion kahleista, tulee meille mahdolliseksi käyttää tätä jättimäistä potentaalia ratkaisemaan ongelmat, jotka painavat maailmaa ja uhkaa sen tuholla. Ihmismielen todellinen historia ensimmäiseksi tarkoittaa ihmisten vapauttamista kapitalismin orjuudesta ja ensimmäisten askelten ottoa vapauteen.

Happy life of Epicurus

Epicurus found that fear and desire were the main obstacles that had hindered people to bring happiness. Even if one would be as rich and famous as  possible, then the people tend to become even more and more greedy.

No matter how healthy the person is, the situation that he could lose his health, can destroy his life. One can not be happy if one need not feel fear about life after death. Happy one may be only then, when he does not know fear, that comes from a god or gods.

Epicureanism includes four new spot is reversed:

       a) none of the deity does not threaten him

       b) there is no life after death

       c) he did not need anything hard to get

       d) to endure the suffering is not overwhelming

Secularist understand at least points a and b, but the points c and d requires perhaps more explaining to do.

The main needs are related to eg. food, drink and housing. In connection therewith is epicurean modest. Basic needs are reasonable easily satisfied.

The goal of an epicurean is to first of all find out what they really need. After that, he wants to achieve a sense of confidence of the most modest things, and then he wants to get along with them.

First and foremost epicurean appreciate the restraint, but do not completely deny the reasonable luxury, but does not allow it to develop dependence.

In practice, suffering based on the discovery that a long and painful disease is generally very rare. Diseases are usually either short or long-ago suffering caused by less severe.

Epicurean has not to worry about death. When he is alive, he has no reason to worry about death, and he then is dead, no longer has he to worry about anything. We can say that when we are alive, death is not a present, and when death is a present, there is no life in which we would see.

When the fear of death is no longer poisoning our lives, this can make our lives very happily. Epicureans say that, as well as after death, a person will return to the previous life before he was born, because no one had existed then. That means there is nothing to be afraid.

We can say that Epicureans is not in accordance with their own time, could call them openly atheists; it showed the fate of Socrates, some time in the past. However, the gods of Epicurus transferred to the page, that they virtually disappeared from Epicurus and lived like his life. He stressed that the gods in any way take part in people's lives. According to Epicurus, therefore, the prayers and sacrifices will be in vain. The Greek gods were just role models Epicurus.

Epicurus was very close to Darwinism to argue that the current world is the product of chance, and the most he was ridiculed this claim due. He also believed Democritus atomic doctrine.

Very practical life looking Epicurus that people do not leave bad things to be done, because it is immoral, but because of contract prohibited by Community Affairs, may lead to the disclosure, even if it occurs in secret.

Common rules have evolved in such a way as to enable the Community action. Epicurus is not encouraged to participate in social decision-making, but encouraged as much as possible to create friendships within the Community. Which allows a happy life overcoming fear, are important instruments of Epicurus, according to friends, and philosophy.

Epicurus responded to sex very skeptical and afraid of causing unnecessary fears and frustrations. Sex was Epicurus believes actually superfluous pleasure, even though he accepted the marriage. However, the friendship for him was definitely more important than sex.

Epikuros ja onnellinen elämä

Epikuroksen mukaan pelko ja halu ovat tärkeimmät esteet, onnen saavuttamisen tiellä. Vaikka olisi miten rikas ja miten kuuluisa tahansa, niin ihminen haluaa yhä vielä kuuluisammaksi tai rikkaaksi.

Olipa ihminen miten terve hyvänsä, niin tilanne, että hän menettäisi teveytensä, voi tuhota hänen elämänsä. Ihminen ei voi olla onnellinen, jos hänellä on huolia kuoleman jälkeisestä elämästä. Onnellinen voi hän olla vain, jos hän ei tunne pelkoa, jotka tulevat jumalasta tai jumalista.

Epikurolaisuuteen kuuluu neljä perustotuutta:

       a) mikään jumaluus ei uhkaa häntä

       b) ei ole kuoleman jälkeistä elämää

       c) hän ei tarvitse mitään vaikeasti saatavaa

       d) kärsimyksen kestäminen ei ole ylivoimaista

Uskonnottomille ovat ainakin kohdat a ja b helppoja ymmärtää, mutta kohdat c ja d vaativat ehkä enemmän selitettävää.

Tärkeimmät tarpeemme liittyvät esim. ruokaan, juomaan ja asumiseen. Näihin liittyen on epikurolainen vaatimaton. Perustarpeet ovat siis kohtuullisuudella helposti tyydytettävissä.

Epikurolaisten tavoitteena on ensinnäkin selvittää, mitä he todella tarvitsevat. Sen jälkeen hän pyrkii saavuttanaan luottamuksen siihen, että vaatimattomilla asioilla hän pyrkii jatkossakin tulemaan toimeen.

Ennen kaikkea epikurolainen arvostaa pidättyväisyyttä, mutta ei kokonaan kiellä kohtuullista ylellisyyttä, mutta ei kuitenkaan salli siitä kehittyvän riippuvuutta.

Viimeinen kärsimykseen liittyvä näkymä perustuu käytännön havaintoon, jonka mukaan pitkäaikainen ja kivulias sairaus on yleensä hyvin harvinainen. Sairaudet ovat yleensä joko lyhyitä, kun taas kärsimystä aiheuttavat pitkäaiset kärsimystä tuottava lievempiä.

Epikuroksen mukaan elävän ei tarvitse murehtia kuolemasta. Kun olet elossa, ei sinulla ole silloin ole syytä murehtia kuolemaa, eikä kuolleena enää tarvitse murehtia mitään. Voimme todeta,että kun olemme hengissä, ei kuolemaole läsnä ja kun kuolema on läsnä, ei meitä enää ole näkemässä sitä.

Kun kuoleman pelko ei enää myrkytä elämää, voi tämän todellisen elämänsä elää onnellisena. Epikurolaiset muistuttavat, että kuoleman jälkeen ihminen palaa siihen tilaan, joka vallitsi ennen hänen syntymäänsä, sillä eihän ihmistä ennen syntymäänsä ollut olemassakaan. Tuossa olemattomuudessa ei siis ole mitään pelottavaa.

Epikurosta ei oman aikansa mukaisesti voi kutsus avoimestu ateistiksi; sen osoitti Sokrateksen kohtalo, jonkin aikaa aiemmin. Epikuros siirsi kuitenkin jumalat niin sivulle, että ne käytännöllisesti katsoen katosivat Epikuroksen ja hänen laillaan elänneiden elämästä. Hän korosti, etteivät jumalatmillään tavoin osallistu ihmisten elämään. Epikuroksen mukaan siis rukoukset ja uhrit ovat turhia. Kreikan jumalat olivat vain roolimalleja Epikurokselle.

Epikuros oli hyvin lähellä darvinismia väittäessään, että nykyinen maailmamme on syntynyt sattumalta ja eniten häntä pilkattiin tämän väitteen vuoksi. Hän uskoi myös Demokrituksen atomioppiin. Demokritos oli saanut sen opettajansa Nausifaneen kautta.

Hyvin käytännön läheisesti elämää tarkadtelleen Epikuroksen mukaan ihmiset eivät jätä pahoja asioita tekemättä, koska he ovat epämoraalisia, vaan siksi, että yhteisön kieltämien asioiden tekeminen, voi johtaa paljastumiseen, vaikka se tehtäisiinkin salaa.

Yhteiset säännöt ovat muotoutuneet sellaisksi, että ne mahdollistavat yhteisön toiminnan. Epikuros ei kannustanut osallistumaanyhteiskunnalliseen päätöksentekoon, mutta kannusti luomaan mahdollisimman paljon ystävyyssuhteita yhteisön sisällä. Onnellisen elämän mahdollistavassa pelon voittamisessa, tärkeinä apuvälineinä ovat Epikuroksen mukaan ystävät ja filosofia.

Epikuros suhtautui seksiin hyvin epäillen ja pelkäsi sen aiheuttavan tarpeettomiapelkoja ja turhautuista. Seksi oli Epikurosen mielestä oikestaan tarpeeton nautinto, vaikka hän hyväsyikin sen avioliitossa. Ystävyys oli kuitenkin hänelle ehdottomasti tärkeämpi kuin seksi.

Lajien synty

 Lajien synty on Charles Darvinin (1809 - 1882) pääteos, ja se kertoo teorian luonnonvalinnan kautta toteutuvasta evoluutiosta. Se on kiistämättä kaikkein tärkein, koskaan kirjoitettu biologiaa käsittelevä kirja. Teos on todennäköisesti myös kaikkein mittavin kirja, joka on vaikuttanut ihmiskunnan itsensä kehitykseen. Teos pakottaa jokaisen tarkastelemaan uudelleen käsitystä, jonka mukaan jokin jumala olisi luonut ihmiset omaksi kuvakseen, ja sen sijaan teoksessa alistetaan ihminen luonnon evoluutionlaeille.

Kirjassa on esitetty johtopäätökset tuloksista, jotka Darwin oli tehnyt geologisista ja biologisista havannoista. Viisi vuotta kestäneellä maailmanympäripurjehduksella HMS Beaglella oli kerätty runsaasti todistusmateriaalia. Darwin tutki geologisten muodostumien, fossiilien ja elävien eliöiden monimuotoisuutta, sekä keräsi suuren määrän eliönäytteitä, joista useat olivat silloin tieteelle tuntemattomia. Matkalla pidettyjen taukojen aikana hän lähetti keräämänsä näytteet postitse Cambridgeen, kertoen samalla löydöksistään. Hänen maineennsa luonnontieteilijänä sai alkunsa, näiden lähetettyjen näytteiden ansiosta.

Darwin vietti tutkimusmatkassaan kauemmin kuin kolme vuotta seuraavissa kolmessa maassa: Galápagos -saarilla, Uudessa Seelannisssa ja Australiassa. Galápagosilla, joka oli merkittävin kohteista, hän kokosi useita näytteitä pienistä linnuista, joiden ulkonäkö vaihteli saaresta riippuen. Hän keräsi matkoillaan myös paljon fossiileja. Yhtäläisyydet Darwinin keräämien nisäkäsfossiilijen ja nykyaikaisten nisäkkäiden välillä saivat hänet uskomaan, että lajit, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat muuttuneet, ja Darwin otaksui näiden joskus olleen sama laji.

Darwin ei ollut ensimmäinen, joka osoitti lajien muuttuvan ajan mtötä. Teorioita, että fossiilit saattaisivat olla muinaisia kadonneita lajeja, oli esitetty jo aiemmin. Darwin oli tutkinut Jean-Baptiste de Lamarcin (1744-1829) ajatuksia siitä, että lajit saattoivat kehittyä opittujen ominaisuuksien periytymisen myötä. Darwinilta vei matkoilta palattuaan, yli 20 vuotta aikaa kehittää selitys sille, kuinka lajit muuttuvat, jonka hän sitten kuvasi Lajien synnyssä. Tuona aikana muut tutkijat ehtivät melkein luoda oman versionsa luonnonvaluinnan kautta toimivasta evoluutiosta. 

Vuonna 1858 Darwin sai käsikirjoityksen Malesian saaristossa työskeneeltä luonnintieteilijö Alfred Russel Wallacelta (1823-1913), jonka kanssa hän oli aiemmin harrastanut kirjeenvaihtoa. Wallace oli itsenäisesti päätynyt esittämään samaa periaatettan jota Darwin työsti. Myöhemmin samana vuonna Lontoossa, esitettiin molempien tiedemiesten työn sisältämä yhteistutkimus, jossa Darwinin ensisijaisuutta esittävät, korostivat sitä hänen töissään.

Vuonna 1859 Darwin viimein julkaisi kirjansa Lajien synty luonnollisenvalinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta. Teolsen johdannossa tosin hän totesi tarvitsevansa vielä "kaksi tai kolme vuotta" teoksen loppuun saattamiseen. Hän oli odottanut kirjan aheuttavan vilkasta keskustelua, ja näin kävikin, Suomessa Darwinin teos ei aiheuttanut ilmestymisensä ajankohtana mittavaa julkista väittelyä, vaikka esimerkiksi Ruotsissa aiheesta esitelmöitiin Kuninkaallisessa tiedeakatemiassa vuonna 1860. Varsinainen debatti alkoi vuonna 1864 siitä, kuinka Suomen Tiedeaseuran vuosikokouksessa torjuttiin Darwinin kanta siitä, että se oli torjunut esitelmä, mikä sitten sai osakseen arvostelua. Varsinaiset kiistat, johon kirkonmiehetkin osallistuivat, laantuivat kuitenkin vasta 1870 -luvun puolella. Yliopisto-opetukseen darwinismi vakiintui oppiaineeksi luonnontieteissä 1870 -luvulla.

Darwinin teoria on mykyään kuuluisampi kuin koskaan. Teoksen suosio ei ole johtunut ainoastaan sen ajatusten uutuudesta, vaan myös Darwinin selkeistä ja suoraviisista selityksistä. "Jokaisesta Darwinin rivistä näkee, että tahti todella tulla ymmärretyksi"sanoi Oxford -yliopiston professori Richard Dawkins (1941-), joka on ihaillut Darwinia koko elinikänsä. Vaikka jotkut kristityt tai muslimit, eivät hyväksyneet Darwinin perusteluja, vaan pitävät sen sijaan pyhien kijoitusten luomiskästystä totuutena, niin biologit ovat tukeutuneet Darwinin teoriaan ja kehittäneetkin sitä. Nykyään suurin osa oppineista uskoo, että luonnonvalinnan periaate kuvaa lajin muuntumista, ja sitä kuinka uudet lajit saattavat syntyä.

Weimarin tasavallan alkuajat Saksassa

Kaikkialla muodostettiin työläis- ja sotilasneuvostoja Venäjän mallin mukaan, ja näyttikin siltä, kuin sosialistisella vallankumouksella olisi ollut suuret mahdollisuudet saattaa päätökseen nyt se voimakkaasti teollistuneessa Saksassa, mikä näkyi nyt Venäjällä.

Sosiaalidemokraattiset johtajat kavahtivat kuitenkin yhteiskunnan täydellistä mullistamista. He eivät olleet, ei olemukseltaan eikä koututukseltaan, todellisia vallankumouksellisia, ja sitä paitsi hallitusvastuussa olevilla miehillä oli kädet täynnä pelkän koneiston käynnissä pitämisessä. Ehkä nämä henkilöt eivät ottaa vastaan suurempia järkytyksiä, jotka olisivat tulleet kokeiluista. He olivat myös empineet tilannetta yhteiskunnassa, joka oli seurannut keisarinistuimen luhistumista ja tappioon päättyneestä sodasta, ja sitä seuranneesta nälänhädästä.

Tässä on eräitä syitä, miksi Fritz Ebertin hallitus ei luopunut vain sosialisointiohjelmasta, vaan myös idässä olleiden suurtilojen jakamisesta. Edelleen Ebert oli sitä mieltä, että armeija oli ainoa vallan välne, joka kykeni ylläpitämään järjestystä ja estämään mahdollisia kaappaus yrityksiä yhteistoiminnassa yleisesikunnan kanssa.

Keisarillisen Saksan luhistuessa marraskuussa 1918, ottivat sosiaalidemokraatit johdon käsiinsä. He olivat kymmenien vuosien ajan toimineet Bismarckin luomassa valtakunnassa, mutta kun he nyt äkkiä tulivat valtaan, heillä ei ollut kylliksi valtaa eikä rohkeutta toteuttaa niitä muutoksia, joita kauan olivat suunnitelleet.

Työväenliikkeen vasemmalla siivellä, riippumattomien sosiaalidemokraattien ja ennen kaikkea spartakistiryhmän keskuudessa, josta ryhmästä muodostui myöhemmin kommunistisen puolueen ydin. Nämä kaksi ryhmää pyrkivät muodostivat liittymän, joka halusivat ryhtyä vallankumoukseen Venäjän esimerkin mukaisesti.

Spartakiadit tekivät vallankaappausyritksen Berliinissä tammikuun alussa 1919, se kukistettiin. Vallankaappaus yritykseen osallisina olleet Karl Liebknecht ja Rosa Luxenburg murhattiin. Myös toisilla tahoilla, muiden muassa Baijerissa yrittivät kommunistit perustaa neuvstotasavallan, Tämäkin yritys kukistettiin. Ebertin suostumuksella surmaajat tuomittiin siviiikituomioistuinten sijasta sotilasoikeudenkäynnissä lieviin rangaistuksiin. Tämä lisäsi Ebertin epäsuosiota vasemmistoryhmän silmissä.

Kansalliskokouksen vaalit pidettiin 19.1.1919. Vähemmistösosialistit ja muut vasemmistöryhmt eivät onnistuneetn saamaan kansaliskokoukseenjuuri ollenkaan edustaji, koska ne oli lyöty kapinoita kukitettaessa hajalle. Tämän jälkeen siirtyi kansalliskokous Weimarin kaupunkiin tekemään uuttta perusruslakia. Se hyväksyi Saksasta tasavallan, jossa´valtio valitaan suhteellisella vaalitavalla.

Weimarissa pidettyjen kokousten jälkeenväkivalta ja kapinoimti jatkui maassa. München julistautui hetkellisestineuvostotasavallaksi, tämä kapina Weimarissa pidettyjen kokousten aikana väkivalta ja kapinointi jatkuivat maassa. München julistautui hetkellisesti neuvostotasavallaksi, mutta kapina kukistettiin. Tasavallan ensimmäindn valtionpresidentti Ebert allekirjoitti uuden perustuslain 11.8.1919.

Perustamisestaan lähinWeimarin tasavalta oli vasemmiston ja oikeiston ääriliikkeiden paineessa. Vasemmisto syyttti sosialidemokraattteja aatteen pettämisestä liittutumalla vanhan vallan kanssa vallankumouksen sijaan, kun taas oikeisto vastusti demokraatista linjaa ja olisi mieluummin vanhaan autoritaariseen malliinTasavallan uskottavuutta tuhotakseen oikeisto syytti hsallintoa Saksan tappiosta 1. maaolmansodassa. Syntyi legenda selkäänpuukotuksesta, jonka mukaan taappion oli aiheuttanut kommunistien ja juutalaisten salaliitto.

George Orwellin teos VUONNA 1984

George Orwellin kirjoittama dystopian perustyyppi Vuonna 1984 kuvailee painajaismaisen tulevaisuudenvaltion, joka perustuu 1900 -luvun puolivälin kauhuihin. Kirjassa kuvataan maailma, jonka jokaista osa-aluetta valvoo Puolue, ja Orwell tuomitsee armottomasti totalitaritismin, . Useat Orwellin romaania varten kehittämät sanat -- "isoveli", "uudiskieli", "huone 101", "kaksoisajattelu" ja muut -- ovat päätyneet puhekielen ja tyrannian sanastoksi.

George Orwellia (1903-1950) pidetään eräänä Englantilaisen kirjallisuuden parhaimmista tyyliniekoista, mutta hänen kirjansa käsittelevät etupäässä politiikkaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Orwell kirjoitti omien sanojensa mukaan "totalitaarisuutta vastaan demokraattisen sosialismin puolesta".

Vuonna 1984 julkaistiin neljä vuotta 2.maailmansodan päättymisen jälkeen, ja se kuvasi 1930- ja 1940 -lukujen pelkoja ja kokemuksia -- natsien sotakoneen sekä Neuvostoliiton puhdistukset, salaiset poliisit, poliittiset kidutukset ja valtioiden propagandan -- ja heijasti ne hirvittäviksi visioksi maailmassa 50 vuoden jälkeen. Orwell ajatteli ensin nimetä romaanin Euroopan viimeiseksi mieheksi, ja hänen teoksensa päähenkilö Winston Smithin nimessä oli kaikuja Winston Churchillista, joka oli varoittanut, että hänen vastustajansa työväenpuolueessa, saattaisivat perustaa "jonkinlaisen Gestapon".

Vuonna 1984 sijoittuu tulevaisuuteen Oseanian valtakuntaan, jota hallitsee Puolue, joka on sitoutunut Engsosiin, englantilaiseen sosialismiin, ja jota johtaa Isoveli. Kyseessä on liioiteltu versio sodanjälkeisestä Isosta-Britaniasta pommitettuine alueineen, tavaran toimittajineen ja toivottoman epäpätevine julkisine palveluineen. Alempiarvoinen puolueen jäsen Winston Smith työskentelee ironisesti nimetyssä Totuuden minsteriössä ja kirjoittaa uudelleen vanhoja dokumentteja niin, että ne vastaavat puolueen kulloistakin oppia, mutta hän alkaa epäillä Puolueen täysvaltaa.

Kirjan ensimmäinen osa kertoo, kuin Smith menneisyyden muistojen viehättämänä ryhtyy kirjoittamaan päiväkirjaa, jotta tulevat sukupovet saisivat tietää jotain hänen omasta elämästään. Sekä menneisyyden tunteminen, että päiväkirjan pitäminen ovat Puolueen ajattelu poliisin ankarasti kieltämiä.

Toisessa osassa Winston ryhtyy laittomaan suhteeseen Puolueen jäsenen Julian kanssa. He vuokraavat salaa huoneen kaupungin köyhälistöalueella, sillä "proleiksi" kutsuttu tiöväenluokka ei ole samanlaisessa jatkuvassa valvonnassa kuin Puilueen jäsenet. Winston ottaa vilä yhteyttä salaperäiseen O'Brion -nimiseen henkilöön, jonka hän uskoo olevan yhteyksissä maanlaajoiseen vastarintaliikkeeseen.

Käy kuitenkin ilmi, että rakastavaisia valvotaan jopa vielä salaisessa huoneessaan, ja kirjan toinen osa päättyy heidän piätykseensä. Kolmas osa kertoo Winstonin vähittäisstä romahduksesta fyysisen, psyykkisen osin kohdistuvan kidutuksen alla osin O'Brionin käsissä Puolueelle uskolliseksi. Winston pettää Julian ja ippii lopulta rakastaan Isoveleä. Menestyksekäs Puolue ja Ajatuspoliisi ovat voittaneet.

Vuonna 1984 on synkkä ja masentava kirja, jonka Orwell kirjoitti lähellää kuolemnsa. Se heijasteli hänen pettymystään, niin oikeiston kuin vasemmiston poliittisiin liikkeisiin. Ainoa kirjan heikko ja hämärästi ilmaistu toivo on se, että vaikka kuinka taantuneita ja korruptoituneita prolet ovatkaan, he saattavat olla avainasememassa Isonveljen kukistamiseksi

Orwellin ennustukset eivät osunneet oikeaan  maailmanlaajuisten autoritaaristen valtioiden osalta, mutta kylläkin yksityisyydensuojan ja enkilökohtaisen riippumttomuuden yhä suuremman menestyksen osalta. teknologian kehitys ja rikosten ja terrorismin pelko ovat johtaneet seurantayhteiskunnan mittavaan leviämiseen; isoveli saattaa tällä vuosituhannellakin seurata sinua valvontakameralla ja puhelusi, kulutustottumuksesi ja sähköpostiliikenteesi.

Onko isonveljen valvonta sitten hyvä vai huono asia, on kiistanalaista. Monet eivät luota hallitksen ylemmääräiseen valvontaan vaan tiedostavat valvonnan mahdolliset mahdollisuudet. Se, että tiedämme, kuinka hallitukset ja suuryritykset voivat manipuloida yleistä mielipidettä, henkilökohtasia mielipiteitä tai kielä itseään, ovat kaikki osaksi seurausta Vuonna 1984 -kirjasta.

+

Aristoteles

Aristoteles syntyi vuonna 384 eaa. Stageirassa, Mekedonian Khalkidikessa. Ainakin kaksi hänen esi-isistään olivat olleet lääkäreitä. Hänen isänsä oli menestynyt hyvin ja tullut lääkäriksi hovissa, jossa hoiti mm. kuningas Filippos II:n isää Amyntas III:ta. Aristoteleesta tuli ulkoisesti monipuolinen ja olemukseltaan sopeutuvainen.

Platonin kuoltua, tuli Aristoteles epätietoiseksi tulevaisuudestaan. Hän muutti erään silminnähden varakkaan ystävän luo Vähä Aasiaan, meni naimisiin ja omistautui opinnoilleen. Hän ylläpiti suhteita korkeinpiin piireihin hovissa. Hänet nimitettiin kuningas Filipin pojan Aleksanterin oppilaaksi. Tästä Aleksanterista tili myöhemmin Aleksanteri Suuri.

Aristoteles opetti Aleksanterille paitsi runoutta, kaunopuheisuutta, etiikkaa ja politiikkaa, myös syvällisempää filosofiaa .Kun Alesanterista kolmen vuoden opintojen jälkeen tuli 16 vuotiaana hallitsija, ajatteli hän opintojensa riitävän. Aleksanteri halusi lähteä itään valloittamaan sitä, joka silloin tunnettiin "suurena maailmana". Hän teki valloitusretken Iraniin, joka silloin tunnettiin Persiana ja sieltä aina Samarkandiin ja Intian rajoille.

'Häntä pidettiin enimmäkaeen arroganttina, julmana ja häikäilemättömänä miehenä. Kuitenkin ollaan epäileväisiä siitä, oliko tämä sitä, josta olisi krikkalaisella filosofialla oli hyötyä. Hän perusti suurimuotoisen hovin. Persian valloituksen jälkeen hän nai krikkalaisten tyrmistykseksi useita prinsessoja, joita pidettiin barbaareina Kreikasta katsoen.

Aristoteles, joka mieluummin tutki politiikkaa ja hallintoa, ei maininnut kuuluisaa oppilastaan missään, joten emme tiedä tiedetä hänen mielipiteitään. Aleksanteri kuoli 33 vuotiaana Babyloniassa malariaan.

Sen aikaisesti katsoen Aristoteles hallitsi kaiken aikansa tieteeseen kuulunutta. Hänestä oli tullut oppinut, niin biologista kuin tähtitieteestä ja loi uraauurtavat teoriat klassisesta logiikasta ja hän kirjoitti etiikasta ja politiikasta olevista esteetisistä ongelmista.

Se mikä on jäljellä Aristoteleen omista tekseistään on fragmaatti, jonka perusteella voidaan todeta sen olevan Platonilta peräisin. Vaikka Platonin ja Aristoteleen ajattelu ja teokset liittyvät yhteen monilla tavoin, ne myös eroavat huomattavasti sekä tyyliltään että käsittelemiltään asioista. Tämä on eräs ideahistorian tragedia, sillä Aristoteleen omat kirjoitukset ovat kadonneet.

Platonin pääajatuksena oli, että aistein saatu tieto on aina vajavaista ja epäpuhdasta. Aristoteleen filosofiaa on kuvailtu sellaiseksi, että se on jonkin platonismin järkiperäistämistä. Ideaoissa ei ole sitä olemassaoloharhaa, minkä näkisi platonilaisella "taivaalla". Sen sijaan hän puhuu muodosta ja materiasta, ideasta ja sen aineesta. Esimerkiksi kun kuvanveistäjä tekee marmorista kappaleen, toteuttaa hän materian ideaa.

Materia saa aina muodon ideasta, mikä tarkoittaa sitä, että olemassaolo on jatkuvassa liikkeessä. Aristoteles analysoi edelleen etenemistä ja erossa pysymistä, erilaisilla syiden merkityksillä. Hän puhuu muodosta, ideasta, vuorovaikutuksista ja syistä, mutta päämääränään hän piti aina parasta selitystä luonnonilmiölle. Hän piti syynä sitä, mikä tapahtui todellisuudessa, eikä sitä mikä tapahtui epävarmana. Olemassaolevaisuuden filosofiaa kutsuttiin yksinkertaisesti "metafysiikaksi", mikä tarkoittaa teesejä jotka ovat mareriaalisen ulkpuolella.

Aristoteles muotoili logiikan, jolla hän kutsui syllogismeiksi, mikä on eräänlaista deduktiivista logiikkaa. Tyypillinen syllogismi voi olla muodoltaan esim. seuraava:

•  Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia
•  Sokrates on ihminen
•  Siis seuraa, onko Sokrates kuolevainen

Hedelmällisestä analyysista siirtyminen aristoteeliseen logiikkaan, johti distinktioon todennäköisyyden ja asioiden välillä olevien asioiden erottamiseen. Sanalla "syy" tarkoitamme puhekielessämme sitä, että tarkoitamme milloin yhtä, milloin toista lähemmin mietittyämme. Saataa olla tärkeää, kun tutkimme mennyttä tai tulkitsemme tulevaisuutta, olla selvillä mitä tarkoiamme. Jos esim. haluaa toteuttaa riittäviä ehtoja, tai haluaako toisaalta estää jotain, on syytä eliminoida tietyt ehdot.

Aristoteleen etiikka on jo nykyään jo osin vanhentunutta. Etiikassa karakterisoituu se, mitä oppineetihmiset ymmärsivät kreikkalaisen filosofian kukoistuskautena. Moraali haluttiin muodostaa elämänsä siten, että se oli sopusoinnissa yhteisön kanssa, luoden onnea, hyvinvointia ja harmoniaa. Etiikka on siis tarkoitus tehdä hyvää kaikille ihmisille ja olioille. Tähä kuuluu lisäksi toinen päälinja etiikan historiasta, jossa velvollisuus ja oikeus on elinehto ratkaisevalle mielialalle, joka karakterisoi aitoa eettisiä ajatuksia moraalista kumpuavalla kielellä.

Etiikka toi esiin politiikan. Kuten Platon, etsi Aristoteleskin etuja ja haittoja, jotka liittyivät monarkiaan, aristokratiaan, oligarkiaan, tyranniaan ja demokratiaan ja keskusteli siitä, mitkä vaihtoehdot näistä saattoivat olla syynä kaikkein korkeimmille riskille. Hän totesi, että muokattu demokratia olisi sopivin muoto olisi, mutta hän varoitti kansavallasta, kaaoksesta ja demagogiasta.

Aristotelesta on pidetty koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka luokitteli inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppikokonaisuuksikseen.

Andrei Ždanov ja sosialistinen realismi

Andrei Aleksandrovitš Ždanov syntyi 1896 Mariupolissa ja kuoli 1948 Moskovassa.

Hänellä oli merkittävä vaikutus koko Neuvostoliiton alkuaikojen kehittymiseen, johon hän osallistui mitä moninaisimmalla tavalla.

Kulttuuripolitiikassa Ždanov vastusti ankarasti lännen rappioittavaa vaikusta ja johti maan taiteelliseen menestykseen. Suuresti hänen ansiostaan sai taide sen merkityksen, mikä sillä nyt on.

Sosialistinen realismi on 1930 -luvulta Neuvostoliitossa ja sen jälkeen muissa sosialistisissa maissa esiintynyt realismia edustava taidesuuntaus ja metodi, jonka tarkoituksena oli edistää sosialististen ja kommunististn päämääriä. Sosialistisen realismin ajatuksena oli realistinen muoto ja sosialistinen sisältö.

Käsite sosialistinen realismi otettiin käyttöön Neuvostoliiton Kirjailijaliiton konferenssissa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Sen isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorgi, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realisminityyppinä. Esikuvina on pidetty myös eräiden 1800-luvun realistien kuten, Jaques-Luis Davidin ja Ilja Repinin taidetta.

Sosialistisen realismin metodin mukaan taiteen tehtävä on palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista. Monesti tämä merkitsi työläisten kuvaamista esimerkillisinä sankareina. Musiikissa suosittiin yleviä "positiivisia" finaaleja. Johtajat asetettiin maalaustaiteessa kansan keskelle. Tarkoituksena oli korottaa työläisen asemaa esittämällä hänen elämänsä, työnsä ja vapaa-aikansa ihailtavassa muodossa.

Sosialistisen realismin tunnustamisesta ainoana hyväksyttävänä taiteen suuntauksena luovuttiin Neuvostoliitossakin käytännössä 1980-luvun lopulla. Sosialistinen realismi loppui taidetta sääntelevänä kulttuuripoliittisena järjestelmänä vasta Neuvostoliiton purkautuessa 1991.

Tuokioita Kommunistisesta manifestista

Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat Kommunistisen manifestin 1848 saksankielisenä Lontoossa.

Manifestissa todetaan, että koko tähänastinen yhteiskuntahistoria on ollut kuokkataistelujen historiaa. Meidän aikakautemme, porvariston aikakausi, on kuitenkin erikoinen siinä suhteessa, että se on yksinkertaistanut luokkavastakohdat. Koko yhteiskunta jakautuu yhä enemmän kahdeksi suureksi vihollisleiriksi, kahdeksi suureksi, välittömästi vastakkain olevaksi luokaksi: porvaristoksi ja proletariaatiksi.

Joskaan ei sisällöltään, niin muodoltaan on proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan lähinnä kansallista. Kunkin maan proletariaatin täytyy luonnollisesti tehdä ensin loppu omasta porvaristostaan. Kaikista luokista, jotka nyt esiintyvät porvaristoa vastaan, vain proletariaatti on todella vallankumouksellinen luokka. Muut luokat sortuvat ja häviävät suurteollisuuden kehittyessä, proletariaatti on sen oma tuote.

Joskaan ei sisällöltään, niin muodoltaan on proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan lähinnä kansallista. Kunkin maan proletariaatin täytyy luonnollisesti tehdä ensin loppu omasta porvaristostaan. Proletariaatin kehityksessä on eri asteita. Sen taistelu porvaristoa vastaan alkaa sen olemassaolon ensi hetkestä.

Tätä proletaarien järjestymistä luokaksi ja samalla poliittiseksi puolueeksi hajottaa joka hetki taas kilpailu itse työläisten kesken. Mutta se viriää aina uudestaan, voimakkaampana, lujempana ja mahtavampana. Käyttäen hyväkseen porvariston keskinäistä erimielisyyttä se pakottaa tunnustamaan lain muodossa eräät työläisten intressit.

Kommunistit eivät ole erikoinen puolue muiden työväenpuolueiden vastakohtana. Heillä ei ole mitään proletariaatin eduista eriäviä etuja. Kommunistit ovat siis käytännöllisesti päättäväisin, aina eteenpäin kannustava työväenpuolueiden osa kaikissa maissa; teoreettisesti he käsittävät paremmin kuin proletariaatin muu joukko proletaarisen liikkeen edellytykset, kulun ja yleiset tulokset.

Kommunismille ominaista ei ole omistuksen lakkauttaminen yleensä, vaan porvarillisen omistuksen lakkauttaminen. Kapitalistina oleminen merkitsee sitä, että henkilöllä on, ei vain pelkästään persoonallinen, vaan myös yhteiskunnallinen asema tuotannossa. Pääoma on yhteinen tuote ja sen voi saada liikkeelle vain yhteiskunnan monien jäsenten, viime kädessä vain sen kaikkien jäsenten yhteinen toiminta.

Proletariaatin herruus on nopeuttava niiden häviämistä vieläkin enemmän. Yhteinen toiminta, ainakin sivistysmaiden kesken, on proletariaatin vapautuksen ensimmäisiä ehtoja. Kansakunnan sisäisen luokkavastakohtaisuuden hävitessä häviää myös kansakuntien välinen vihamielinen suhde.

Kommunistit kannattavat kaikkialla jokaista vallankumouksellista liikettä, joka suuntautuu vallitsevia yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja vastaan. Kaikissa näissä liikkeissä he kohottavat liikkeen peruskysymyksenä ensi tilalle omistuskysymyksen, minkä enemmän tai vähemmän kehittyneen muodon se sitten onkaan ottanut. Kommunistit tekevät vihdoin työtä kaikkialla kaikkien maiden demokraattisten puolueiden yhdistämiseksi ja yhteisymmärryksen aikaansaamiseksi.

KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!

Panssarilaiva Potemkin

Panssarilaiva Potemkin on eräs elokuvahistorian suurimmista jättiläisistä. Se on edelleenkin yhtä merkittävä kuin ilmestyessään kahdeksankymmentä vuotta sitten. Se on neuvostoliittolaisen mykkäelokuva, johon tuon ajan kaikkia kaikkia suuria elokuvia väistämättä vertaillaan. Tätä voidaan pitäää epäoikeutettuna niille elokuville, joita on tehty noina aikoina, sillä niin merkittävänä elokuva Potemkin on. Sitä voidaan merkittävimpänä elokuvana, mitä sosialistisen realismin alueella syntyi. Se on loistava läpileikkaus tuon ajan elokuvaa sisältävään maailmaan.

Panssarilaiva Potemkinin oli aiottu vain yhdeksi jaksoksi suuremmasta elokuvasta, jonka piti käsitellä vuoden 1905 epäonnistuneen vallankumouksen tapahtumia. Kuvaukset tehtiin ensin Leningradissa, mutta kuvaukset siirrettiin sitten Odessaan, jolloin Sergei Eisenstein innoituksen kuvata kaiken siellä. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä innostautuneena tästä Sergei Eisenstein sai kaiken mahdollisenhyödyn elokuvasta. Nyt elokuva muodostui yhdeksi merkittävimmistä tuon ajan elokuviksi ja sitä pidetään myös yhtenä kaikkein arvostetuimpana.

Potemkin on suuri tunteisiin vetoava teos, joka ei kuitenkaan ole millään tavoin imelä tai siirappinen, kuten amerikkalaiset vastaavat. Toisin kuin monissa muissa aiheen tulkinnoissa, Potemkinissa ei ole yksittäistä sankaria, joka luovisi joukkonsa voittoon. Sankarin roolissa on koko kansa, jokainen joka osallaan, on yhtä tärkeä. Ihmisten sorto ja yhteiskunnan kaaos ovat käsin kosketeltavan todellisia, kuten myös se toivon pilkahdus, jonka Potemkin heissä saa aikaan. Kohtaus Odessan satamassa on vahvuudeltaan ja tunteeltaan jotain ylittämätöntä. Sillä hetkellä kansa yhtyy Potemkinin miehistön sanomaan, kädet puristuvat nyrkkiin ja joku huutaa: alas tsaarinvalta! Tämän jälkeen paluu entiseen on mahdotonta. Potemkinia onkin kuvattu ihmisyyden manifestiksi, elokuvaksi, joka antaa jokaiselle sorretulle toiveen paremmasta.

Vaikka toiset pitävätkin Potemkinia autenttisena historian kuvauksena, se ei ole sitä. Tosielämässä panssarilaivan miehistön kapina päättyi tappioon eivätkä historioitsijat ole varmoja siitä, tapahtuiko Odessan portailla verilöylyä vai ei. Eisensteinin tavoitteena onkin ollut yhdistellä vuosien 1905 ja 1917 vallankumouksia ja niiden tapahtumia, aatteita ja toiveita. Potemkinin luoma illuusio on kuitenkin niin vahva, että elokuvaa on alettu pitää autenttisena kuvauksena aikakautensa tapahtumista. Aivan samoin kävi muutamaa vuotta myöhemmin Eisensteinin elokuvalle Lokakuu (1927), jonka Talvipalatsin valtausta kuvaavia kohtauksia erehdyttiin pitämään todellisina.

Panssarilaiva Potemkin on tunnettu monista kohtauksistaan, jotka ovat syöpyneet ikiajoiksi katsojien mieliin: pilaantunut liha, kauhukuva hirtetyistä miehistön jäsenistä, Vakulintšukin kuolema sekä tietysti Odessan portaat, on yksi elokuvahistorian kuuluisimmista kohtauksista. Teknisesti se jalostaa saksalaisten kehittämän liikkuvan kameran käytön äärimmilleen: kameraa varten rakennettiin portaiden viereen rata, jonka avulla sitä voitiin liikuttaa helposti edestakaisin. Tämän lisäksi käytettiin käsikameraa, jonka käyttäjä kaatuili, hyppi sekä juoksenteli ympäri portaita. Pelkästään tekniseltä toteutukselta kohtaus ei olisi ylivertainen, mutta Eisenstein summaa kohtaukseen koko kansan kohtalon sekä vallanpitäjien tavan ratkaista kansan syvissä riveissä kytevän kapinamielialan.

Elokuvan sydän on sen salamannopea leikkaus, montaasi, jota Eisenstein oli käyttänyt menestyksekkäästi jo esikoiselokuvassaan Lakko. Potemkinissa hän meni kuitenkin vielä pidemmälle. Yksikään otos ei kestä muutamaa sekuntia kauempaa ja elokuva liikkuukin seurattavuuden ja sekamelskan välisellä linjalla – muutama leikkaus lisää ja koko sen illuusio ja voima särkyisi. Skeptisimmät elokuvan ystävät ovatkin todenneet, ettei elokuva ole mennyt teknisesti yhtään eteenpäin sitten Potemkinin. Tämä ajatuksia herättävä lausahdus kuvaa hyvin, kuinka ainutlaatuinen teos se on.

Vaikka Potemkin onkin nykyään arvostettu teos, voisi kaikki olla toisin. Ensimmäisten näytösten jälkeen se painui unholaan eikä sitä levitetty käytännössä lainkaan. Itse asiassa koko elokuva oli vaarassa kadota. Viimein asialle tehtiin jotain myymällä elokuvan alkuperäisnegatiivi Berliiniin, silloiseen eurooppalaisen elokuvan keskukseen. Sieltä Potemkin aloitti maailmanvalloituksensa, mutta negatiiville kävi vuosien saatossa huonosti. Se tuhoutui, mikä tarkoittaa, ettei täysin alkuperäistä, vuoden 1925 versiota ole enää olemassa. Elokuva myös kiellettiin monissa maissa, Suomessa sen ensimmäinen virallinen esitys oli vuonna 1952, Iso-Britanniassa 1954 sekä Portugalissa vasta 1974.

Tässä elokuva englanniksi:

https://www.youtube.com/watch?v=tcUKH9hQKWw

Hallituksen suunnitelmat

Juha Sipilän hallitus ottaa käyttöön kovat keinot Suomen kustannuskilpailukyvyn parantamisessa.

Hallitus esittää loppiaisen ja helatorstain muuttamista palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Sairauspäivien korvaustasoa on tarkoitus alentaa niin, että ensimmäinen päivä on palkaton ja päiviltä 2–9 maksetaan 80 %palkasta. Tämä om melkoinen heikennys työntekijöille.

Lisäksi hallitus esittää ylityökorvausten puolittamista ja sunnuntaikorvauksien pienentämistä 75 prosenttiin. Pitkiä, erityisesti julkisella sektorilla olevia lomia lyhennetään 38:sta 30:een työpäivään.Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua hallitus esittää alennetavaksi 1,72 prosenttiyksiköllä vuoden 2017 alusta.

Esitykset on tarkoitus toteuttaa nykyisten työehtosopimusten päätyttyä sovellettavalla lainsäädännöllä, joka on voimassa seuraavan työehtosopimuskauden alkaessa. Kaukana on se SKP:n ehdotus, jossa palkkatyötä tehtäisin vain 30 tuntia viikossa.

Hallitus lupaa samalla parantaa työntekijöiden muutosturvaa siten,että yli 20 henkilöä työllistävien yritysten työntekijöille tarjotaan irtisanomisajan palkan ohella oikeus uudelleentyöllistymistä edistävään valmennukseen, jonka arvo vastaa vähintään yrityksen keskimääräistä kuukausipalkkaa. Työnantajan olisi tarjottava yli 20 hengen yrityksessä työterveyshuollon palvelut kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan jälkeen.

Pääministeri Sipilä tuo hallituksen esittelemät toimenpiteet eduskuntaan valtioneuvoston tiedonantona syyskuun 2015 loppuun mennessä. Hallituksen tavoitteena on, että tarvittavat lakimuutokset on tehty viimeistään kesäkuussa 2016.

Näillä esityksillä pyritään korjaamaan rapautunutta kilpailukykyämme. Pohjimmiltaan on kyse työpaikkojen lisäämisestä ja siten suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämisestä, jopa pelastamisesta.

Tämä on työssäkäyvien osuus Suomen nostamiseksi takaisin raiteilleen tässä vakavassa tilanteessa, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina 8.9.2015.

Ranska, Saksa ja Britania haluavat EU -kokousta pakolaiskriisistä

Uutistoimisto AFP lähteenä olen tehnyt seuraavan blogin

Saksa, Ranska ja Britannia ovat pyytäneet pikaisesti järjestettäväksi EU-kokousta pakolaiskriisistä. Maat haluavat EU-maiden sisä- ja oikeusministereiden etsivän keinoja kriisistä selviämiseen.

Kolmen maan sisäministereiden yhteisessä lausunnossa toivotaan kokousta järjestettäväksi seuraavien kahden viikon aikana.

Saksan Thomas de Maiziere, Britannian Theresa May ja Ranskan Bernard Cazeneuve ehdottavat vastaanottokeskusten perustamista Italiaan ja Kreikkaan uusien tulokkaiden rekisteröimistä varten. Lisäksi he haluavat EU:lle yhteisen listan "turvallisista alkuperämaista". Saksa on perustellut listaa sillä, että se vapauttaisi voimavaroja sotaa ja vainoa pakenevien auttamiseen.

EU:n rajavalvontaviraston Frontexin mukaan EU:hun tuli tammi-heinäkuussa lähes 340 000 siirtolaista. Viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli 123 500.

Fabius arvostelee Itä-Eurooppaa, May rajojen puutetta

Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius kertoi tänään Europe 1 -kanavan radiohaastattelussa pitävänsä monien Itä-Euroopan maiden asennetta siirtolaiskriisiä kohtaan paheksuttavana. Erityisesti hän suomi Unkarin Serbian rajalle rakentamaa aitaa, joka ei ministerin mielestä ole EU:n arvojen mukainen.

Sen sijaan Saksa ja Ranska ovat Fabiuksen mukaan reagoineet kriisiin asianmukaisesti.

Britannian sisäministeri Theresa May puolestaan arvostelee Euroopan maahanmuuttojärjestelmää rikkinäiseksi Sunday Times -lehdessä. Mayn mukaan rajojen puute pahentaa pakolaistilannetta, ja hän vaatii vapaan liikkuvuuden sääntöjen tiukentamista.

May sanoo lehdessä, että vapaan liikkuvuuden periaate tarkoittaa työn perässä muutamista, ei rajojen ylittämistä työn etsimisen tai sosiaalietuuksien toivossa.

Hollanti haluaa tiukentaa linjaansa

Hollannissa pääministeri Mark Rutte on ilmoittanut haluavansa sulkea 30 majoituskeskusta, joissa on tarjottu apua niille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty. Heille tarjottu turva rajattaisiin muutamaan viikkoon.

Suunnitelman mukaan marraskuusta alkaen apua tarjottaisiin kuudessa keskuksessa aiempaa tiukemmin edellytyksin.

Arvostelijoiden mukaan turvapaikanhakijoille on taattava vähintään minimielintaso niin kauan kuin he ovat Hollannissa. Rutte puolestaan pitää hulluutena sitä, että lähtemään kieltäytyville tarjottaisiin pysyvä majapaikka.

- Puhumme niistä, jotka voivat mennä takaisin, joiden maiden hallitukset ottaisivat heidät takaisin, mutta he eivät halua mennä, Rutte sanoo.

Marx ja valtio

Marx vastusti leppymättömästi valtiota. Hän odotti innolla aikaa, jolloin se kuihtuisi. Hänen arvostelijansa pitivät tätä toivetta eräänlaisena utopiana, mutta he eivät voineet pitää häntä yhtäaikaa tyrannina.

Marx muotoilee asian Kommunistisessa manifestissa näin, että kommunismissa valta menettää poliittisen luonteensa. Hän vaati, päinvastoin kuin anarkistiaikalaisensa sitä, että valtio katoaa näkyvistä tässä mielessä. Hallitsevan yhteiskuntaluokan ylläpitämää vallan hän toivoi katoavan.

Viileän realistisesti Marx tarkastelee valtiota. Hän ei pidä selvästikään valtiota poliitisena puolue-elimenä, johon suhtautuisi tasapuolisesti, Hän suhtautuu keskenään yhteiskunnassa taistelevien ryhmien etuihin tasapuolisesti. Se ei kuitenkaan puutu tasapuolisen kiistattomasti työn ja pääoman välisiin ristiriitoihin. Nämä ovat puolustamassa nykyistä yhteiskuntajärjestystä, niitä vastaan, jotka pyrkivät sitä muuttamaan. 

Ajatuksessa, että valtio on puolueellinen, ei ole mitään saaliittohengen tapaista. Joka sitä kuvittelee, ei tiedä sen hethetken poliittisista mielenosoituksista mitään. Liberaali valtio on puolueeton, niin kapitalismin ja sen kriitikoiden välillä, ja arvostelijatt alkavat näyttää voittajilta.

Marxin mukaan valtirooli on ajautunut erilleen kansalaisyhteiskunnasta, jonka välillä oli räikeä ristiriita. Ihmiset olivat näennäisesti yhdenvertaisia kansalaisia, mutta dramaattisesti eriarvoisia, arjen yhteiskunnallisessa olemassaolossa. Valtio oli yhteiskunnalisten konfliktien rikkirepimä, mutta valtio antoi itsestään kuvan saumattomana kokonaisuutena. Valtio katsoi yhteiskuntaa ylhäältäpäin, muta oli tosiasiassa sen tuote. Yhteiskunta ei juontunut valtiosta, vaan valtio oli päinvastoin yhteiskunnan loinen. Demokratia ja kapitalismi olivat käännetty ylösalaisin. Toisin sanoen se, että poliittiset instituutiot säätelisivät kapitalismia, kapitaliami sääteleekin niitä.

Osa Marxin ja anarkistien välisestä kiistasta koski sitä, kuinka siitä perustuva valta oli ylipäätään ylläpidettävä. Onko tämä viime kädessä ratkaisevinta? Ei ole Marxin mielesrä. Hänestä poliittinen valta oli asetettava laajempaan historialliseen kontekstiin. Oli kysyttävä, mitä aineellisia intressejä se palveli, sekä nimenomaan mitkä edut ovat olivat hänen näkemyksensä mukaan vallan peruste. Marx kieltäytyy konkretisoimasta valtaa, irrottamasta sitä yhteiskunnallisesta ympäristöstään ja käsittemästä sitä oliona sinänsä. Valta ei kieltäytyy olemasta olio sinänsä, mutta sen sisällä on perusosa, joka pitää ylivoimaisena pelkästään sen itsensä vuoksi.

Uskontojen todellisuus

Luonnontieteiden vallankumouksellinen kehitys on osoittanut, että luotettavaa tietoa maailmasta voidaan saada vain tekemällä havaintoja ja kohdistamalla niihin ankara ja kriittinen valvonta. Havaintojen luotettavuutta on tarkistettava erilaisin tilastollisin ja matemaattisin menetelmin.

Tieteellisen maailmankatsomuksen eräs peruslähtökohta on se, että luonnolliset selitykset ovat totuudellisempia kuin yliluonnolliset "selitykset" ja luonnollisen selityksen vielä puuttuessa, sen etsimisen jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin yliluonnolliseen "selitykseen" turvautuminen.

Jos mietitään yliluonnollisen käsitettä, joudutaan heti ristiriitoihin. Jos väitetään, että yliluonnollista on kaikki sellainen, jonka ihminen itse käsittää aina ja kaikkialla vaikuttavien syyn ja lakien yläpuolelle kohoavaksi ja niistä riippumatta toimivaksi tai tapahtuvaksi, niin on todettava, että tällainen ilmiö olisi käsitteellinen mahdottomuus, koska aina ja kaikkialla vaikuttavat lait vaikuttavat aina ja kaikkialla.

Yliluonnollisen määrittelyssä voidaan käyttää myös paranormaalin käsitettä. Ilmiö on paranormaali, jos täyttää seuraavat ehdot: 1) se on selittämätön vallitsevan tieteen valossa, 2) sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia, ja 3) se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua. Jos siihen liittyy vielä jonkinlaisia tietoisuuden tai persoonallisuuden piirteitä, kutsutaan ilmiötä parapsykologiseksi.

Uskontojen persoonallinen jumala, sellaisena kuin se esiintyy esim. kristinuskossa ja juutalaisuudessa, voidaan määritellä seuraavasti. Persoonallinen jumala on henkilö, jolla ei ole ruumista, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja.

Olion voidaan sanoa olevan reaalisesti olemassa, jos se esiintyy kausaalisissa vaikutussuhteissa. Tällöin tämä esiintyminen voitaisiin empiirisesti todentaa havainnoin. Uskovaisten tulisi esittää jumaluutensa reaalimaailmaan vaikuttamisen mekanismit yksityiskohtaisesti testattavalla tavalla. On selvää, ettei mitään tällaista näyttöä ole esitetty jumalasta, paholaisista, hengistä yms.

Uskonnot kiistävät tällaisen näyttövelvollisuuden ja vetoavat jumaluuden kaikkivoipaisuuteen ja -tietävyyteen, sekä täydelliseen vapauteen. Kuitenkin nämäkin ovat osa todistettavaa väitettä ja merkityksetöntä puhetta ilman näyttöä. On ilmeistä, että uskonnollisiin teksteihin tai jumalalliseen ilmoitukseen luottamisessa jumalan olemassaoloa todistettaessa joudutaan kehäpäätelmään

Maailma on täynnä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka kaikki eivät voi olla tosia. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkulttiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmankuvaa.

Jotta totuus voitaisiin erottaa erheestä, tarvitaan joku totuuden tunnusmerkki, joka tekee uskomuksesta, jollei varmasti, niin ainakin todennäköisesti toden. Tieteellä on menetelmänsä selvittää, mitkä väitteet ovat tiedollisesti hyväksyttäviä. Nämä menetelmät tarjoavat pelkkää sattumanvaraista arvausta paremman keinon päästä totuutta lähemmäksi. Uskolla, okkulttisilla ja mystisillä opeilla ja monilla näennäistieteillä ei ole tarjota tällaisia kriteerejä.

Perinteiset todistukset jumalan olemassaolosta perustuvat tietämättömyyteen tai ne ovat filosofisesti kestämättömiä. Itsepäisesti omaksutut auktoriteetit, subjektiiviset kokemukset ja elämykset, sisäinen oivallus, jumalalliseksi koettu ilmestys ja toiveajattelu eivät kelpaa totuuden kriteereiksi. Niillä voitaisiin perustella mja" käyttävät kaikki uskonnot, okkulttiset ja mystiset opit ja uskonnonkaltaiset suuntaukset.

Ei ole järkevää eikä perusteltua pititä tahansa. Ne eivät täytä kriittisyyden, julkisuuden ja testattavuuden ehtoja. Näitä samoja "perusteluää totena, että mikään persoonallinen jumaluus olisi olemassa. Jumalapuhe on erittäin epämääräistä. Uskon olettaman, ominaisuuksiltaan tarkasti määritellyn jumaluuden olemattomuus, voidaan lisäksi todistaa, vaikka todistamistaakka onkin aina olemassaoloväitteen esittäjällä.

Poliitikkojen järjenkäyttö

Näin on tapana ajatella. Kun perussuomalainen pistää monikulttuurisuuden kyseenalaiseksi, lukija ajattelee, että kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja. Jos taas kepulainen panee euroon kuulumisen kyseenalaiseksi, niin silloin ajatellaan etteivät kaikki kepulaiset halua eroon eurosta. Niin miksei silloin pääministeri Sipilältä kysytä koko ajan, että onko puolue hajoamassa? Tällaisia ajatuksi saavat kansalaiset mieleensä seuratessaan politiikkaa.

Nyt kun alamme puhua suvaitsevaisuudesta niin muistamme, että viime viikolla Helsingissä pidettiin kokous, jonka tavoitteena oli kannattaa suvaitsevaisuutta. Kun lavalle nousi tuntematon mies, joka ilmoitti olevansa perussuomalainen, niin suvaitsevainen yleisö alkoi kurkku suorana haukkumaan häntä rasistiksi, vaivautumatta ottamaan selvää, mitä mieltä mies on. Tällaista suvaitsevaisuutta siellä kannatetaain.

Raippaveron lanseerattin kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan toimesta, jotta voidaan saada tekemään vähemmän töitä. Sitä hän kai tarkoittaa, koska hän haluaa heille raippaveron. Minulle on hieman epäselväksi, miksi Anttilan mielestä, juuri eniten veroja maksavia henkilöit ruoskittaisiin? Anttilan tulisi myös olla tietoinen siitä, että raipparangaistus poistettiin Suomen rikoslaista vuonna 1889. Jos kansanedustaja Anttilan tarkoitus on pienentää budjetin alijäämää, nopeinten se kävisi niin, että maatalousyrittäjät pantaisiin maksamaan eläkemaksuja saman verran kuin muutkin yrittäjät. Siinä säästyisi verorahoja ainakin viisisen miljoonaa euroa vuodessa. Tällaisella summalla maatalousyrittäjää tuetaan valtion budjetista.

Kansanedustaja Antti Rinne taas haluaisi suurille eläkkeille katon. Tiedoksi Rinteelle voin sanoa, että hänen esimerkeiksi ottamiensa henkilöiden eläkkeet on ostettu yksityisistä vakuutusyhtiöistä, eikä niitä makseta verotuloilla eikä työeläkejärjestelmän varoilla. Rinne haluaa ilmeisesti rajoittaa yksityisten yritysten välisten sopimusten tekoa. Tämä olisi, sanoisinko edistyksellinen ajatus demarilta. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan pieni- ja keskisuuria eläkkeitä saavien työntekijöiden työeäke nostaisi eläkekattoa. Tämän Rinne kuitenkin unohtaa mainita.

Entisenä valtiovarainministerinä hänen tulisi ymmärtää, että yritys saa vähentää ostoeläkkeestä verotuksessa kaksikymmentä prosenttia ja eläkkeelle siirtynyt vuorineuvos maksaa veroina eläkkeestään yli kuusikymmentä prosenttia. Ostoeläkkeissä suurin voittaja on siis verottaja. Laskutaidon tason huomioon ottaen on onni, että mies on oppositiossa eikä enää valtiovarainministerinä. Rinteen mallilla, sekä valtion verotulot, että palkansaajien käteen jäävät tulot pienenisivät.

Ahkeria ruoskimalla eläkekatoilla, ei synnytä maahan yhtään uutta työpaikkaa. Lopettakaa kateuspolitikointi ja yrittäkää keksiä positiivisia ratkaisuja, jotka kannustavat työpaikkojen tarjoamiseen.

Timo Soinista ja Olli Immosesta

Lomatunnelmissa olevalla Timo Soinilla on pieni toive, että joskos se omakin hevonen joskus juoksisi siellä…tavoitteita pitää olla. Jotkut niistä toteutuvat. Soinin plokissa on linkki http://timosoini.fi/…/nuori-ja-vanhempi-mina-vakivalta-ain…/

Taitaa Soinin salaisena toiveena olla myös, että Immos-kohu hautautuisi nopeasti muun mediahälyn alle kuten aina ennenkin persujen möläytykset ja möhläykset.

Kaunis julistus, se ettei hyväksy ollenkaan väkivaltaa, menettää uskottavuutensa, kun sanoja vaikenee visusti aatetoverinsa suorasta väkivallalla uhkaamisesta.

Täällä Suomessa voisimme hymistellä keskenämme, että se oli vain yhden persun älytön heitto, Suomen ulkoministeri, joka antaa ymmärtää, että hän hyväksyy maassamme valtaa käyttävän henkilön natsityylisen ihmisten jaottelun aitoihin ja ali-ihmisiin, jotka eivät voi vetäytyä vastuustaan maan rajojen ulkopuolella piiloutumalla oman kristillis-hyveellisen väkivallattomuutensa taakse.

Tämä on uhkaamista, ei mielipiteen vapautta, se on rikos. Rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkit täyttyvät mielestäni kirkkaasti, kun uhkaus suuntautuu inhottavaan kuplaan, jossa vihollisemme elävät. Painajaisen nimeltä monikulttuurisuus uskotaan olevan taistelussa loppuun saakka kotimaamme puolesta.

Joka asettaa yleisön saataville ja levittää tai pitää tietoa, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Monikulttuurisuuteen sisältyvien joukkoa Immonen ei määrittele kovin tarkasti, mutta siihen sisältyvät yksinkertaisimmallakin logiikalla ilman muuta kaikki Suomessa elävät, jotka eivät identifioidu noihin kanssataistelijoihin ja yhteen aitoon suomalaiseen kansakuntaan. Me muut olemme sen inhottavan kuplan sisällä eläviä vihollisia, ja tuo kupla tulee pian rikkoutumaan miljoonaksi pieneksi palaksi.

Miten Olli Immosen, vahvan ja urhean kansakunnan taistelijat aikovat rikkoa reilun viiden miljoonan kanssaihmisen muodostaman painajaiskuplan, jää hämäräksi. Vaikka Immosen tarkoituksena ei olisikaan hoitaa lopullista ratkaisua, samoin kuin natseilla, murhaamalla kaikkia väärinajattelijoita, on Suomen laillisten kansalaisten enemmistön kukistumisen oltava jotain muuta kuin täysien kansalaisoikeuksien nauttiminen ja lainmukaisesti kohdelluksi tuleminen.

Immosen uhkauksessa on lause, johon ei sisälly uhkaa: "Nämä ovat ne päivät, jotka jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen." Toivon todellakin, että näistä päivistä lähtien me suomalaiset ja Suomessa elävät avaamme suumme joka ainoa kerta, kun joku jossakin lausuu epäasiallisen huomautuksen kanssaihmisestämme. Odotan, että ottavat erityisesti asiakseen puuttua jokaiseen ihmisarvoa loukkaavaan huomautukseen, jonka kuulevat ja aloittavan ystävällisesti ja kiihkottomasti keskustelun sanojen merkityksestä ja niiden ilmaiseman asenteen perusteista. Ja huomauttelevan toisilleen vääränlaisesta käytöksestä, olipa se tahatonta tai ei.

Politiikka ja luokat

Jokaisessa luokkayhteiskunnassa viriää väistämätömästi poliittisia suhteita, syntyy ja toimii poliittisia järjestöjä, muotoillaan poliittisia aatteite ja teorioita.

Mitä politiikka sitten on?

Ennen kaikkea sillä tarkoitetaan tiettyjä luokkien ja kansakuntien välisiä suhteita. Näitä kuvaillaan yleensä sisä- tai ulkopolitiikasta.

On kuitenkin todettava, etteivät kuitenkaan kaikki  luokkienväliset suhteet ole politiikkaa. Esimerkiksi kun työmies palkkautuu tehtaaseen ja joutuu riiston kohteeksi, eikä kysymyksesä ole politiikka, saattaa kysymyksessä olla taloudelliset syyt. Kun taas työläiset nousevat vastustamaan kapitalistista järjestelmää, niin sillon he harjoittavat poliittista toimintaa. Mitä tarkoitetaan sanalla "poliittista"? Se tarkoittaa sitä, että työväenluokka ei voi taistella taloudellisen vapautuksen puolesta, ellei se taistele poliittisten vapauksien puolesta.

Kysymys valtiollisen vallan saavuttamisesta, säilyttämisestä ja käyttämisestä on poliittisen toiminnan perusperiaate. Mikä tahansa ongelma saa poliittisen luonteen, jos sen ratkaisu tavalla tai toisella sivuaa valtion toiminnan aluetta. Tässä huomaamme, että valtion, luokkien ja puolueiden ajamat intressit, juontuvat luokkien välisistä voimasuhteista niin omassa maassa kuin muualla.

Politiikassa heijastuvat valtiotahallitsevan luokan taloudelliset intressit, joita yhteiskunnan poliittinen järjestelmä tietoisesti puolustaa. Toisin sanoen politiikka on  luokkaetujen puolustamiseen tähtäävää toimintaa ja se käsittää ne keinot ja menettelytavat, joilla tähän päämärään pyritään.

Mkä sitten on poliittinen järjestelmä?

Tämä järjestelmä on koko se koneisto, jonka avulla ylläpidetään poliittista valtaa yhteiskunnassa. Valtio ja poliittiset puolueet, ammattiliitot ja muut yhteiskunnalliset järjestöt ovat kaikkisaman monihaaraisen, lujaksi kokonaisuudeksi kasvaneen koneiston perusosia. Valtion edut ovat tietyn luokan esim. kapitalistisessa yhteiskunnalla porvariston ja sosialistisessa yhteiskunnassa työväenluokan ja talonpoikien käsittämiä osia.Tietyn luokan taloudelliset perusintressit ilmenevät kärjistyteimmin ja tietoisimmin tuon luokan ja sen jäsenten politiikassa ja ennenkaikkea sen johtavan puolueen ja sen valtion politiikassa.

Mutta politiikka vuorostaan vaikuttaa tavattoman voimakkaasti talouselämän kehitykseen. Kun talouden jokapäiväiset, vähittäiset muutokset tavallisesti tapahtuvat kehittyvien tuotanrovoimien välittömästä vaikutuksesta, niin yhteiskunnan koko taloudellisen järjestestelmän perinpohjasista muutoksista, vaikuttaa  poliittisen vallan avulla tapahtuviin suhteisiin. Kuten tiedetään, sosiolistisessa vallankumouksessa poliittinen kumous säännöllisesti käy taloudellisen kumouksen edellä.

Filosofia ja politiikka

Filosofinen maailmankatsomus on luonteeltaan luokkakantainen, voi sanoa puoluekantainen. Mitä filosofise maailmankatsomuksen puoluekantaisuus merkitsee? Se merkitsee ennenmuuta kuulumista jompaankumpaan filosofiseen puolueeseen ja näillä tarkoitan materialismiin tai edealismiin. Niiden välillä heijastuu taistelu ennenmuuta yhteiskuntakehityksen edistyksellisten ja vanhoillisten tendenssien välillä olevista ristiriidoista.

Materialismi on erottamattomassa yhteydessä tieteen kehitykseen ja sovittamattoman vastakohtainen uskonnolliselle maailmankäsitykslle. Idealismi on päinastoin puoleataan oppositiossa materialististen luonnontiedettä vastaan ja suoranaisesti tukee välillisesti tai välittömästi uskontoa.

Materialistinen filosofian puoluekantaisuus ilmenee siinä, että se noudattaa johdonmukaisesti materialismin periaatteita ja vastustaa leppymättömästi kaikkea siitä poikeavaa, kaikkia idealismille tehtyjä myönnytyksiä.Tämän materialistisen linjan johdonmuksinen noudattaminen on täydellisesti tieteen ja vallankumouksen yhteiskunnallisen käytännön etujen mukaista.

Yhteiskunan historiassa  luokkataistelu saa ilmauksen maailmankatsomusten välisessä kamppailussa. Erityisen tärkeäksi tämä muodostuu murriskausissa. Edistyksen ja taatumuksen voimien välinen kamppailu kärjistyy silloin jyrkästi, ei ainoastaan politiikanja talouselämän, vaan myös ideologian ja filosofian alalla.

METAFYSIIKKAA

Kun alamme ajattelemaan todellisuuden ja epätodellisuuden olemusta maailmassa, tulemme sellaiseen filosofian osaan, jota nimitetään metafysiikaksi. Tässä tarkastelen metafysiikan käsitteitä ensisijaisesti todellisuuden näkökulmasta. 

Todellisuuteen kuuluvia käsitteitä ovat: aika, avaruus, materia ja energia. Todellisuuteen kuuluvat muös kaikki esineet ja ilmiöt ympäristössömme. Me itse kuulumme todellisuuteen, joka käsittää koko aika-avaruuden. Todellisuuskäsitteeseen kuuluvat menneisyys, nykyhetki ja myös tuleva-aika. Tämän perusteella voimme todeta, että  on olemassa vain yksi todellisuus.

Aika on todellisuuden merkillisin, mieltäkiehtovin ja ongelmallisin peruspiirre; menneisyyttä ei ole vielä ja nykyisyys on vain jonkinlainen raja, jossa tulevaisuus muuttuu jatkuvasti menneisyydeksi. Kuitenkin ajattelmme, että kaikki tapahtumat ovat keskittyneet nykyisyyteen. Menneisyydessä ja tulevaisuudessa ei tapahdu mitään. Menneisyys häviää pinempänä jatkuvasti, mutta mellä ei ole olla mitään  ajatusta siitä, että  tulevaisuus vastaavasti lyhenesi.

Jos todellisuuden tarkastelu rajoitettaisiin määrättyyn ajankohtaan, kuten yleensä tehdään, niin tulevaisuus kuuluu epätodelliseksi, koska sitä ei vielä ole. Kiistaton tosiasia on kuitenkin tulevaisuus, niin se voidaan liittää metafyysiseen todellisuuskästyks. Voimme ajatella, että menneisyys ja nykyisyys ovat  toteutunutta todellisuutta, tulevaisuus toteutumatonta todellisuutta.

KREIKKA: MURSKAUTUVATKO UNELMAT

'Kaikuja Versailles'ta

Olen viime aikoina lukenut John Maynard Keynes'in muistelmia. Hän oli kuuluisa englantilainen taloustieteilijä, joka osallistui neuvotteluihin Versailles'sa, sen jälkeen kun Saksa oli hävinnyt ensimmäisen maailmansodan. Yhtäläisyydet Kreikan nykyiseen velkakriisiin ovat hyvin silmiinpistäviä. Ainoa ero on, että kun Saksa silloin oli uhri, nyt se on sortaja.

Vuonna 1919 Saksa tuhoutui. Maan teollisuus oli halvaantunut ja kaupaa kuristi kauppasaarron seurauksena lama. Naiset ja lapset näkivät nälkää. Liittoutuneet, erityisesti Ranska, vaativat maan tarpeettomien kärsimysten lopettamista. Keynes, joka oli kaukonäköisempi, kuin useimmat liittoutuneiden edustajat, protestoi jyrkästi tätä hulluutta vastaan. Hän huomautti, että olisi selvää, ettei Saksa pystyisi maksamaan velkojaan, jos se pantaisiin seinää vasten. Oli olemassa myös näkökanta, että silloin se saattaisi ajautua

Nyt historia toistaa itseään. Kuuden vuoden säästötoimien jälkeen euroalueella Saksan ohjauksessa, ettei sellaista ole koettu, sitten 2.maailmansodan. Kreikka on ajautunut syvään taantumaan ja menettänyt vähintään 25 % bruttokansantuotteestaan, josta oli seurauksena massatyöttömyys ja suunnaton köyhtyminen. 

Keskustelut elpymisestä olivat enää kuin huono vitsi. Viimeisimmät luvut osoittavat, että verotulot olivat vähentyneet huolestuttavasti, ja toisaalta taas Kreikan velka on noussut kestämättömälle tasolle. Kertynyt velka oli kuusi vuotta sitten, ennen säästötoimenpiteitä, 125 % suhteessa BKT: stä, ja nyt se oli jo 175 %. On täysin selvää, että tätä ei koskaan pystytä maksamaan. Silti vaatii Berliini ja Bryssel vieläkin suurempia leikkauksia. Säästöpolitiikka tulee syöksemään Kreikan kuiluun.

Kreikan uusi pääministeri Alexis Tsípras ja valtiovarainministeri Yanis Varoufakis lensivät Pariisin, Lontoon, Brysselin, Berliinin ja Rooman, etsiessään kompromissejä. Mutta komromissaja ei saatu aikaan. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble, joka oli ehkä kaikkein armottomin vastustaja, oli valmis pelastetaan sijoittamalla siihen siihen lisää rahaa (bail-out). Hän kommentoi SYRIZAn hallitukselle ainoastaan sanomalla: Maksakaa velkanne! Maksaa ne kokonaisuudessaan, ja maksaa ne ajoissa! 

Aivan kuten Ranskan hallitsevaluokka vuonna 1919, käyttäytyy Saksan porvaristo nyt, ikäänkuin kyltymätön koronkiskuri; se yrittää puristaa saaliistaan viimeisen veripisaran. Samana vuonna 1919, Keynes sanoi, että Ranskan pääministeri Clemenceau filosofoi tyyliin että "ei ollut yhtään tilaa sentimetaalisuuteen "... Näitä sanaja koskevat yhtä hyvin Wolfgang Schäublea. 

Kun porvarilliset kommentaattorit valittavat, että demokratia on uhattuna Kreikassa, he tarkoittavat sillä sitä, että porvarillinen demokratia on uhattuna, ja kapitalistinen järjestelmä on uhattuna. Ja tämä on aivan totta. Todellinen uhka demokratialle on uhka pankkiireille ja kapitalisteille, niin EU:n sisäpuolella kuin ulkopuolella. EU-maiden johtajat kehottavat politiikojaan olemaan ottamatta huomioon äänestäjien toiveita. Mutta nyt, kuten Kreikassa hallitusta valitaan sanomaan "ei", niin ovat he valmiina käyttämään kiristystä, saadakseen kansan taipumaan. 

 Kreikan demokratian luhistuminen

Troikka on käsitellyt Kreikaa vasallivaltiona. Mikään ei ole muuttunut. Ainoa ero on se, että Berliinissä ja Brysselissä on oltu riittävän suvaisevaisia hallitukselle Ateenassa, kun on annettu sen itse laatia listoja ehdotuksista, eikä niitä vain suoraan ole sanelemaltu. Mutta koska EU päättää, mitkä ehdotukset ovat hyväksyttäviä; ero on vain naamio, joka on piilottettu todellisuudelta.

IMF:n johtaja Christine Lagarde selitti, että on epätodennäköistä, että IMF olisi nostanut osuutensa 3,6 miljardista eurosta tukipaketista 7,2 miljardia euroon jos, Ateena olisi hyväksynyt uudistukset, joissa edellytettiin pidemmälle meneviä muutoksia, poliittisten hallituksen listoilla". Mario Draghi, EKP: n pääjohtaja on lausunut samoin. Edelleen syviä leikkauksia esitettiin vähentämään Kreikan velkaa 110 % suhteessa BKT: hen vuonna 2020. 

SYRIZAn johtajat näyttävät uskovan, että on mahdollista seurata konfliktin avulla tapahtumia, vai onko se vain ovelaa taktiikkaa. Saksan neuvottelijat ajattelivat samoin vuonna 1919. Toiminta on todellakin tärkeä osa sodankäyntiä ja diplomatiaa, mutta on tärkeää ymmärtää sen toiminnan rajoja. Varoufakis huomasi melko nopeasti, että hänen oma toimintansa oli todella hyvin rajallista. Saksalaiset tekivät selväksi hänelle, oliko tarkoitus soveltaa vain hänen ajatuksiaan tai ainoastaan leikkiä niillä. 

Kreikan edustajat menivät Brysseliin suurin toivein tilanteen ratkaisemiseksi. He kuvittelivat, että mikäli he selittäisivät olevansa ahdingossa kreikkalaisille, eikö kaikkein kovasydamisinkin poliitikko Berliinissä ala sulaa. He olivat valmiita olemaan kohtuullisia ja tekemään myönnytyksiä siinä uskossa, että toisella puolella voitaisiin antaa vähän preriksi. Varoufakis yritti pelotella EU:ta Brysselissä sillä pelotuksella, että EU tulisi hajoamaan. Hän ajatteli, että hän oli tehnyt vaikutuksen joihinkin heistä. Aluksi näytti siltä, että yrityksellä olisi mahdollista tavoittaa Bryssel. Mutta vastaukseksi saatiin vain Saksan tiukka: "Nein". 

On totta, että Saksa käy vaarallista peliä. Kreikan irtautuminen eurosta voisi johtaa katastrofiin euroalueella. Tämä voisi johtaa myös EU:n itsensä romahtamiseen ja lähettää paineaallon kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, mikä voisi johtaa uuteen ja vielä syvempään taantumaan maailmantaloudessa. Tämä selittää hajonnan Berliinin ja Brysselin kanssa tehtyihin sopimuksiin Kreikasta. Näyttää siltä, ​​että osa Saksasta ja sen lisäksi Pohjois-Euroopan satelliiteista, Suomi ja Alankomaat, ovat halukkaita Kreikan luopumiseen eurosta. Viime pääkirjoituksessa Financial Times huomautti: Päättelemme, että joissakin Pohjois-Euroopan maissa, euroalue olisi parempi ilman Kreikkaa ja se vain vahvistuisi, ja että tällaista toimenpidettä voitaisiin hoitaa ilman suurempia katastrofaalisesia seurauksia." (FT 23/2/15) 

Todellisuudessa Kreikan konkurssilla olisi hyvin vakavia seurauksia. Jos Kreikan pankit romahtaisivat, se vaikuttaisi pankkeihin kaikkialla Euroopassa ja sen ulkopuolellakin, koska kaikki pankit ovat suoraan tai välillisesti yhtedessä Kreikan pankeihin. Tämä pakottaisi hallitukset käyttävät valtavia summia tukeakseen omia pankkeja. Kreikan konkurssi merkitsisi kaikkien velkojen kuolettamista ja se merkitsisi samanlaista Saksan talouden romahdusta kuten vuonna 1923 kun sen seuraus oli massinen inflaatio. Paluu Kreikan drakmaan saisi aikaan massiivisen devalvaation ja pääoman katoamista hyökyaallon tavoin maasta. 

Massat ovat valmiina taisteluun 

"Annetaan Saksan maksaa" oli suosittu huudahdus Pariisin kaduilla Versailles'in neuvottelujen aikana. Tässä unohdetaan se sivuseikka, että Saksa jossa talous on raunioina, ei voinut maksaa. Mutta ei voitu maksaa Kreikassakaan tänään. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö kumpikin, Ranskan hallitsija vuonna 1919 tai Berliini tänään, eivät olisi halukaita tekemään kompromisseja. Berliinissä oltiin hyvin tietoisia niistä, asetetuista vaatimuksista, joita Kreikkaa ei täysin täyttänyt. Tästä näkökulmasta tuntuu käyttäytymin epäloogiselta. Politiikka ja talous ei tunne aina välttämättä samaa logiikkaa. Sillä ahneus ja pelko ovat paljon suuremmassa roolissa, kuin Aristoteleen syllogismeissä. 

Merkel on ajatellut, että avara sydän on enemmän kuin logiikka, humanismi, Kreikan demokratia tai EU säilyminen. Hän ajattelee seuraavia vaaleja Saksassa. Saksan lehdistössä on järjestty äänekäs kampanja, termillä "laiskat kreikkalaiset" halventamiseksi. Mieliala on kylmentynyt siitä, että voitaisiin tehdä edes niistä kompromisseista, kuten tehtiin Ranskassa vuonna 1919. Anti-euro puolue Vaihtoehto Saksalle (AFD) kasvaa. Myös monesta Merkelin oman puolueen kannattajasta, on tullut leppymätttömiä vastustajia. Mitään ei ole ratkaistu.

"Tsipras väsyi säästötoimiin Euroopassa ja ajatteli, että hiipuminen saadaan aikaan esimerkin, kuten niin monissa muissa maissa. "Samaan aikaan kun he väittelivät asiastaan Euroopan pääkaupungeissa, kutsui Merkel ja Schäuble osan Euroopan johtajista Berliiniin, jotta he jälleen panostaisivat budjettikurin ja "uudistusten" tarpeesta yrittäjyyden edistämiseksi. Matkojen välillä mentiin Brysseliin osallistumaan valtiovarainministerien hätäkokouksen, johon osallistui Schäublen lisäksi Berliinissä, Portugalin valtiovarainministeriössä. Portugali oli se Etelä-Euroopan maista, jota Kreika piti luonnollisina liittolaisena. Kuten Kreikassakin, Portugalissa kärsittiin vuoden säästötoimien jälkeen, oltiin pyydetty taloudellista apua.

Massat ovat valmiita taistelemaan. Kreikan veloista, jotka olivat noin 315 miljardia euroa, mikä tarkoittaa sitä, että maan on maksettava 25 miljardia euroa vuodessa pelkästään korkoa. On aivan selvää, että tätä ei koskaan makseta. Ei vain Kreikkassa, vaan myös Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa murskaudutaan hitaasti sen taakan alle, joka syntyy massatyöttömyydestä ja velasta.

Mutta on kaikille selvää, että tehtyjä myönnytyksiä jotka Varoufokisoli oli tehnyt, olivat suureksi eduksi, kun arvioitiin tärkeitä näkökohtia SYRIZAn Thessaloniki ohjelmaan. Epäilemättä hän uskoi, että hänen myönnytyksiä olisi vaadittu takaisin EU: ssa.

Tämä osottautui vakavaksi virheeksi. Heikkous vaatii hyökäämään. Sillä jokaista askelelta kohden, joita Kreikan hallitus tekee taaksepäina, niin Merkel ja Schäuble vaatii kymmenentä askelta eteenpäin. Pahin virhe on esittää tappiota voittona ("taistelu on voitettu"). On tarpeen katsoa totuutta Kreikan kansan silmin, vaikka totuus onkin epämiellyttävää. 

Keskustelulla puolueen tulevasta strategiasta, on nyt puolueen vasenmalla siivellä erittäin vahva asema, kun etsitään vaihtoehtoista strategiaa. Mutta mikä tämä vaihtoehto on? Mitä pitäisi tehdä? EU johtajat ovat valinneet taloudelliseen agendaan, mutta heillä on myös poliittinen asialistan. Naamiona on saada vastineeksi korkean tuotto tulevaisuudessa Kreikalta. Yksityistämisen ja velan takaisinmaksussa saada Kreikka menettämään valtavia summia rahaa Saksan ja Ranskan pankeille, kun he asettavat Kreikan työ- ja keskiluokan korkeisiin leikkauksiin, jotka kohdistuvat elintasoon ja alati kasvaviin velkoihin. 

Heidän mottonsa on "hallitse tai tuhoudu". Ihmisiä uhrataan voiton alttarille. Kreikka on kärsinyt siitä, että se ei saa rahaa, jotta se tarvitsevat selviytyäkseen. Jos SYRIZA antautuu Euroopan pankkiireiden vaatimuksille, niin sillä on valittavana sellainen tiukka ohjelma, joka johtaa Kreikan täydelliseen tuhoon. Euroopan pankit ja kapitalistit kuristavat uutta hallitusta ja räikeästi kiristää ja nöyryyttää sitä. Toivo kytkeytyy epätoivoon. Ihmiset sanovat: tämä on täsmälleen samaa mitä PASOKin tarjosi. 

EU:n johtajat uskovat taloudelliseen agendaan, mutta heillä on myös poliittinen asialistansa. Yksityistäminen ja velan takaisinmaksu vie Kreikalta valtavia summia rahaa, joka nyt virtaavat Saksan ja Ranskan pankeihin, kun he asettavat Kreikan työläis- ja keskiluokan julmasti maksamaan leikkauksta, elintason ja alati kasvavan työttömyyden hyväksi. Heidän poliittinen asialistansa nöyryyttää SYRIZAa, samalla antaen uskottavuudelle karun oppitunnin kaikille muille anti-säästötliikkeille Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja Irlannissa. Heidän pirullinen mottonsa on "säästäkää tai tuhoutukaa.

Euroopan pankit ja kapitalistit kuristavat uutta hallitusta ja hyödyntää mitä, ja tekevät mitä räikeintä kiristystä nöyryyttääkseen sitä. He käyttäytyvät kuin rosvot, jotka antavat aseen miehen käteen ja sitten vaativat "valinan" itsemurha. Jos SYRIZA hyväksyy kiristyksen, tulee sen tuki varmasti katoamaan. Toivo kytkeytyy epätoivoon. Ihmiset sanovat: tämä on täsmälleen samaa, kuin mitä PASOK teki. 

Mutta tämä ei ole ainoa näkökulmasta. Hylkäämällä Brysselin sanelu politiikan, SYRIZA pystyisi vakiinnuttamaan vankkan tuen radikaalin sosiaalipolitiikan valinnassa. Sen sijaan,että hyväksyy mitä Merkel ja Schäuble sanelee, olisi SYRIZAn johto voineet mennä kansan luo pyytämään kansanäänestystä. Ei he ole epäilystäkään siitä, että jos kokous olisi ollut massiivinen, se oli antanut hallitukselle vahvan mandaatin kohdata vihollisensa. Ehdotuksessaan hylätä ratkaisun keskuskomitean sanoo "Vasenmisto siipi": Lähitulevaisuudessa, SYRIZA huolimatta sopimuksista euroryhmän kanssa, olisi voinut priorisoimalla aloitteen, täydentämään heidän radikaaleja toiveitaan. 

Mitään ei ole ratkaistu

Nousukautena on lainattu pankkiireilta Ranskassa ja Saksassa rahaa epärehellisile poliitikoille, laivanvarustajille ja pankkiireille Ateenassa, jotka varastivat suuria määriä rahasummia, jotka rahat nyt ovat mukavasti pankkitileille Sveitsissä, Lontoossa ja Pariisissa. Valtava omaisuuksia tehtiin tällä tavalla, joka ei ikinä suosinut Kreikka millään tavalla. Mutta heti kun kriisi iski, lepäsi koko taakka tästä velasta Kreikan kansan harteille. Hallitus ei saa hyväksyä mitään vastuuta tästä velasta, eikä sitä mpitäisi koskaan maksaa takaisin. SYRIZA on saanut demokraattisen mandaattin ja tulee toteuttamaan sen.

Espanjan sosialisti Largo Caballero sanoi kerran, et voi parantaa syöpää syömällä aspiriinia. Dramaattiset tilanteet vaativat dramaattisia toimia. SYRIZAn johtajat sanovat, että he aikovat kerätä miljardeja toimimalla syyllisiä vastaan, jotta todelliset syylliset, jotka ovat syyllistyneet petoksiin ja veronkiertoon. Heitä on paljon. Kiireellisin tehtävä on estää Kreikan pankkiireja ja kapitalistija lähettämästä pois maasta.

Ainoa tapa lopettaa ulosvirtaus on se, että kansallistaa pääomat, ja siten valvomat pankkeja ja tiukata pääomaliikkeitä ja tiukentaa valtion monopolin ulkToisin sanoen, ainoa ainoa keino on radikaali irtiotto kapitalismista ja gangsterismista, jotta ohjaavat EU:n valitustyöntekijöiden Kreikassa ja muissa Euroopan maissa tekemää rahavirtojen valvontaa. Kommunistinen suuntaus SYRIZAssa on johdonmukaisesti puolustanut tätä näkemystä. Mutta tässä vaiheessa olemme vielä pieni vähemmistö. Meidän äänemme ei pääse massojen tietoisuuteen, joidentunteet ovat ristiriitaisia. 

Emme saa unohtaa, että asetamme suuria voitolle SYRIZAn kampanjassa. On suuri pettymys ja huoli siitä mitä on tapahtunut, mutta toivo ei ole vielä hävinnyt. Vaikka jotkut johtajat ja työläiset ovat saaneet erittäin kriittistä arvostelua hallituksessa, monet sanovat: "On vielä liian aikaista arvioida Tsipras. Hänellä on erittäin vaikea tehtävä, koska sotkun ovat edellisten hallitusten luomia. Meidän täytyy antaa hänelle aikaa ja katsoa mitä tapahtuu. " 

Meidän on oltava varovaisia, ettemme joudu liian kauas massoista, jotka oppivat hitaasti kokemuksen perusteella. Vaikka emme antaudu määrätietoisesti taistematta, meissä on myös vältettämätön ripaus äärivasemmistolaista kärsimättömyyttä, joka oudostuttaa montaa rehellisiä SYRIZAn kannattajaa. Kreikan marxilaisten tehtävänä on, lainatakseni Leniniä, kärsivällisesti selittää, että tämä on ainoa ratkaisu. Jokaisessa vaiheessa meidän täytyy mennä rinta rinnan massajen kera, ja esittää asianmukaisia ​​iskulauseita ja ehdotuksia. Kokeneet työläiset näkevät, että olemme oikeassa.

Murskautuvatko unelmat

Pelkurit ja skeptikot, jotka ovat mielestään "realisteja" väittävät, että se mitä me ehdotamme ei ole mahdollista. Mutta kokemus on jo osoittanut, että se on täysin mahdollista. Järkähtämättä troikkaa vastaan valtavan innostuneesti. Helmikuun alussa mainittu peräti oli 80 % väestöstä, jotka tukivat hallitusta. Se osoitti, että massat olivat valmiita tukemaan hallitusta ja taistemaan. Nyt tarvitaan rohkeaa johtajuutta.

"Mutta Kreikka ei voi seistä yksin kaikkia vastaan ​​Euroopassa". Mutta Kreikka ei olisi yksin, jollei sen hallitus osoittautuisi kykeneväkssi kestämään pankkiirireja ja kapitalistija. Olisi virhe uskoa, että muut hallitukset eivät seisoisi Kreikan takana, tarvittiin vain hetki. Euroopan nykyistet hallitukset ovat kaikki uskollisia pankien ja suurten monopolien palvelijoita. Tähän ei voida lisätä sanaakaan. 

Vaikka Portugali ja Espanja ovat kärsineet mitä ahdistavinta säästöpolitiikaa, joka on saneltu Brysselistä, oikeistosuuntautuneet poliitikot huusivat suuremmin kuin, mitä mikään muu teki kovan linjan puolesta Saksassa, Suomessa ja muissa Pohjois-Euroopan maissa. Nämä epäsuositut hallitukset maissa, joissa on madaltunut elintasoa, joissa pankit ovat syvästi epäsuosittuja ja kauhuissaan, että myönnytykset SYRIZAlle vain kannustavat samanlaiseen kapinalliseen poliittiseen toimintaan, kuten Podemos omissa maissaan. 

Nopean kehittymisen paikkoissa, kuten Podemos Espanjassa, on osoitus kapinallisen mielialalan ilmenemisestä, tästä ilmenee, että SYRIZA Kreikassa kehitetään muualla Euroopassa. Siksi Espanjan pääministeri Rajoy on muodostunut blokin Merkel avulla, kuristaamaan SYRIZAa ennen kuin heillä on mahdollisuus näyttää käytännössä, miltä todellinen anti-säästöohjelman näyttää. Todellinessa sosialistinessa ulkopolitiikkaan perustuttava vastarintaliike, joka kehittyi monissa Euroopan maissa toivoa, että Kreikka antaa pelotonta johtajuutta. 

Jos tällainen suunta annetaan, sillä on valtava vaikutus kaikkialla Euroopassa ja myös muissa paikoissa. Mutta antautuminen heikentäisi tätä liikettä ja vahvistaa oikeistoa kaikkialla. He sanovat: "Sinä näet! SYRIZA lupasi paljon, mutta käyttäytyi sitten aivan kuten kaikki muutkin. Ja Podemos on aivan sama!" 

Kreikan kriisi paljastaa EU:n petollisen luonteen, joka perustuu solidaarisuuden ja sitoutumiseen "yhä läheisempi liitto." Nyt kaikki nämä kauniit sanat haihtuneet savuna ilmaan. Takana Euroopan unionin mahtipontinen ihanteiden paljasti kauhea todellisuus: ei yksi Euroopan kansojen, mutta Eurooppa, joka on täysin hallitsee pankkiirit ja kapitalistit, jotka valvoo Saksan imperialismia, joka on saavuttanut kautta taloudellista valtaa, mitä Hitler epäonnistui, saavuttaen vain paljon

On tarpeen kaataa diktatuuri ja kapitalismi ja korvata pankkiirien ja kapitalistien Euroopassa Kansalaisten Eurooppa joka perustuu todelliseen solidaarisuuteen, tasa-arvoon, harmoniaan ja demokratiaan, joka kokoaa jättimäisiä resursseja yhteisen suunnitelman tuotannon demokraattisen hallinnon ja valvonnan työntekijät itse: European Union sosialistinen States of America