Marx ja valtio

Marx vastusti leppymättömästi valtiota. Hän odotti innolla aikaa, jolloin se kuihtuisi. Hänen arvostelijansa pitivät tätä toivetta eräänlaisena utopiana, mutta he eivät voineet pitää häntä yhtäaikaa tyrannina.

Marx muotoilee asian Kommunistisessa manifestissa näin, että kommunismissa valta menettää poliittisen luonteensa. Hän vaati, päinvastoin kuin anarkistiaikalaisensa sitä, että valtio katoaa näkyvistä tässä mielessä. Hallitsevan yhteiskuntaluokan ylläpitämää vallan hän toivoi katoavan.

Viileän realistisesti Marx tarkastelee valtiota. Hän ei pidä selvästikään valtiota poliitisena puolue-elimenä, johon suhtautuisi tasapuolisesti, Hän suhtautuu keskenään yhteiskunnassa taistelevien ryhmien etuihin tasapuolisesti. Se ei kuitenkaan puutu tasapuolisen kiistattomasti työn ja pääoman välisiin ristiriitoihin. Nämä ovat puolustamassa nykyistä yhteiskuntajärjestystä, niitä vastaan, jotka pyrkivät sitä muuttamaan. 

Ajatuksessa, että valtio on puolueellinen, ei ole mitään saaliittohengen tapaista. Joka sitä kuvittelee, ei tiedä sen hethetken poliittisista mielenosoituksista mitään. Liberaali valtio on puolueeton, niin kapitalismin ja sen kriitikoiden välillä, ja arvostelijatt alkavat näyttää voittajilta.

Marxin mukaan valtirooli on ajautunut erilleen kansalaisyhteiskunnasta, jonka välillä oli räikeä ristiriita. Ihmiset olivat näennäisesti yhdenvertaisia kansalaisia, mutta dramaattisesti eriarvoisia, arjen yhteiskunnallisessa olemassaolossa. Valtio oli yhteiskunnalisten konfliktien rikkirepimä, mutta valtio antoi itsestään kuvan saumattomana kokonaisuutena. Valtio katsoi yhteiskuntaa ylhäältäpäin, muta oli tosiasiassa sen tuote. Yhteiskunta ei juontunut valtiosta, vaan valtio oli päinvastoin yhteiskunnan loinen. Demokratia ja kapitalismi olivat käännetty ylösalaisin. Toisin sanoen se, että poliittiset instituutiot säätelisivät kapitalismia, kapitaliami sääteleekin niitä.

Osa Marxin ja anarkistien välisestä kiistasta koski sitä, kuinka siitä perustuva valta oli ylipäätään ylläpidettävä. Onko tämä viime kädessä ratkaisevinta? Ei ole Marxin mielesrä. Hänestä poliittinen valta oli asetettava laajempaan historialliseen kontekstiin. Oli kysyttävä, mitä aineellisia intressejä se palveli, sekä nimenomaan mitkä edut ovat olivat hänen näkemyksensä mukaan vallan peruste. Marx kieltäytyy konkretisoimasta valtaa, irrottamasta sitä yhteiskunnallisesta ympäristöstään ja käsittemästä sitä oliona sinänsä. Valta ei kieltäytyy olemasta olio sinänsä, mutta sen sisällä on perusosa, joka pitää ylivoimaisena pelkästään sen itsensä vuoksi.

Uskontojen todellisuus

Luonnontieteiden vallankumouksellinen kehitys on osoittanut, että luotettavaa tietoa maailmasta voidaan saada vain tekemällä havaintoja ja kohdistamalla niihin ankara ja kriittinen valvonta. Havaintojen luotettavuutta on tarkistettava erilaisin tilastollisin ja matemaattisin menetelmin.

Tieteellisen maailmankatsomuksen eräs peruslähtökohta on se, että luonnolliset selitykset ovat totuudellisempia kuin yliluonnolliset "selitykset" ja luonnollisen selityksen vielä puuttuessa, sen etsimisen jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin yliluonnolliseen "selitykseen" turvautuminen.

Jos mietitään yliluonnollisen käsitettä, joudutaan heti ristiriitoihin. Jos väitetään, että yliluonnollista on kaikki sellainen, jonka ihminen itse käsittää aina ja kaikkialla vaikuttavien syyn ja lakien yläpuolelle kohoavaksi ja niistä riippumatta toimivaksi tai tapahtuvaksi, niin on todettava, että tällainen ilmiö olisi käsitteellinen mahdottomuus, koska aina ja kaikkialla vaikuttavat lait vaikuttavat aina ja kaikkialla.

Yliluonnollisen määrittelyssä voidaan käyttää myös paranormaalin käsitettä. Ilmiö on paranormaali, jos täyttää seuraavat ehdot: 1) se on selittämätön vallitsevan tieteen valossa, 2) sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia, ja 3) se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua. Jos siihen liittyy vielä jonkinlaisia tietoisuuden tai persoonallisuuden piirteitä, kutsutaan ilmiötä parapsykologiseksi.

Uskontojen persoonallinen jumala, sellaisena kuin se esiintyy esim. kristinuskossa ja juutalaisuudessa, voidaan määritellä seuraavasti. Persoonallinen jumala on henkilö, jolla ei ole ruumista, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja.

Olion voidaan sanoa olevan reaalisesti olemassa, jos se esiintyy kausaalisissa vaikutussuhteissa. Tällöin tämä esiintyminen voitaisiin empiirisesti todentaa havainnoin. Uskovaisten tulisi esittää jumaluutensa reaalimaailmaan vaikuttamisen mekanismit yksityiskohtaisesti testattavalla tavalla. On selvää, ettei mitään tällaista näyttöä ole esitetty jumalasta, paholaisista, hengistä yms.

Uskonnot kiistävät tällaisen näyttövelvollisuuden ja vetoavat jumaluuden kaikkivoipaisuuteen ja -tietävyyteen, sekä täydelliseen vapauteen. Kuitenkin nämäkin ovat osa todistettavaa väitettä ja merkityksetöntä puhetta ilman näyttöä. On ilmeistä, että uskonnollisiin teksteihin tai jumalalliseen ilmoitukseen luottamisessa jumalan olemassaoloa todistettaessa joudutaan kehäpäätelmään

Maailma on täynnä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka kaikki eivät voi olla tosia. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkulttiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmankuvaa.

Jotta totuus voitaisiin erottaa erheestä, tarvitaan joku totuuden tunnusmerkki, joka tekee uskomuksesta, jollei varmasti, niin ainakin todennäköisesti toden. Tieteellä on menetelmänsä selvittää, mitkä väitteet ovat tiedollisesti hyväksyttäviä. Nämä menetelmät tarjoavat pelkkää sattumanvaraista arvausta paremman keinon päästä totuutta lähemmäksi. Uskolla, okkulttisilla ja mystisillä opeilla ja monilla näennäistieteillä ei ole tarjota tällaisia kriteerejä.

Perinteiset todistukset jumalan olemassaolosta perustuvat tietämättömyyteen tai ne ovat filosofisesti kestämättömiä. Itsepäisesti omaksutut auktoriteetit, subjektiiviset kokemukset ja elämykset, sisäinen oivallus, jumalalliseksi koettu ilmestys ja toiveajattelu eivät kelpaa totuuden kriteereiksi. Niillä voitaisiin perustella mja" käyttävät kaikki uskonnot, okkulttiset ja mystiset opit ja uskonnonkaltaiset suuntaukset.

Ei ole järkevää eikä perusteltua pititä tahansa. Ne eivät täytä kriittisyyden, julkisuuden ja testattavuuden ehtoja. Näitä samoja "perusteluää totena, että mikään persoonallinen jumaluus olisi olemassa. Jumalapuhe on erittäin epämääräistä. Uskon olettaman, ominaisuuksiltaan tarkasti määritellyn jumaluuden olemattomuus, voidaan lisäksi todistaa, vaikka todistamistaakka onkin aina olemassaoloväitteen esittäjällä.

Poliitikkojen järjenkäyttö

Näin on tapana ajatella. Kun perussuomalainen pistää monikulttuurisuuden kyseenalaiseksi, lukija ajattelee, että kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja. Jos taas kepulainen panee euroon kuulumisen kyseenalaiseksi, niin silloin ajatellaan etteivät kaikki kepulaiset halua eroon eurosta. Niin miksei silloin pääministeri Sipilältä kysytä koko ajan, että onko puolue hajoamassa? Tällaisia ajatuksi saavat kansalaiset mieleensä seuratessaan politiikkaa.

Nyt kun alamme puhua suvaitsevaisuudesta niin muistamme, että viime viikolla Helsingissä pidettiin kokous, jonka tavoitteena oli kannattaa suvaitsevaisuutta. Kun lavalle nousi tuntematon mies, joka ilmoitti olevansa perussuomalainen, niin suvaitsevainen yleisö alkoi kurkku suorana haukkumaan häntä rasistiksi, vaivautumatta ottamaan selvää, mitä mieltä mies on. Tällaista suvaitsevaisuutta siellä kannatetaain.

Raippaveron lanseerattin kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan toimesta, jotta voidaan saada tekemään vähemmän töitä. Sitä hän kai tarkoittaa, koska hän haluaa heille raippaveron. Minulle on hieman epäselväksi, miksi Anttilan mielestä, juuri eniten veroja maksavia henkilöit ruoskittaisiin? Anttilan tulisi myös olla tietoinen siitä, että raipparangaistus poistettiin Suomen rikoslaista vuonna 1889. Jos kansanedustaja Anttilan tarkoitus on pienentää budjetin alijäämää, nopeinten se kävisi niin, että maatalousyrittäjät pantaisiin maksamaan eläkemaksuja saman verran kuin muutkin yrittäjät. Siinä säästyisi verorahoja ainakin viisisen miljoonaa euroa vuodessa. Tällaisella summalla maatalousyrittäjää tuetaan valtion budjetista.

Kansanedustaja Antti Rinne taas haluaisi suurille eläkkeille katon. Tiedoksi Rinteelle voin sanoa, että hänen esimerkeiksi ottamiensa henkilöiden eläkkeet on ostettu yksityisistä vakuutusyhtiöistä, eikä niitä makseta verotuloilla eikä työeläkejärjestelmän varoilla. Rinne haluaa ilmeisesti rajoittaa yksityisten yritysten välisten sopimusten tekoa. Tämä olisi, sanoisinko edistyksellinen ajatus demarilta. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan pieni- ja keskisuuria eläkkeitä saavien työntekijöiden työeäke nostaisi eläkekattoa. Tämän Rinne kuitenkin unohtaa mainita.

Entisenä valtiovarainministerinä hänen tulisi ymmärtää, että yritys saa vähentää ostoeläkkeestä verotuksessa kaksikymmentä prosenttia ja eläkkeelle siirtynyt vuorineuvos maksaa veroina eläkkeestään yli kuusikymmentä prosenttia. Ostoeläkkeissä suurin voittaja on siis verottaja. Laskutaidon tason huomioon ottaen on onni, että mies on oppositiossa eikä enää valtiovarainministerinä. Rinteen mallilla, sekä valtion verotulot, että palkansaajien käteen jäävät tulot pienenisivät.

Ahkeria ruoskimalla eläkekatoilla, ei synnytä maahan yhtään uutta työpaikkaa. Lopettakaa kateuspolitikointi ja yrittäkää keksiä positiivisia ratkaisuja, jotka kannustavat työpaikkojen tarjoamiseen.

Timo Soinista ja Olli Immosesta

Lomatunnelmissa olevalla Timo Soinilla on pieni toive, että joskos se omakin hevonen joskus juoksisi siellä…tavoitteita pitää olla. Jotkut niistä toteutuvat. Soinin plokissa on linkki http://timosoini.fi/…/nuori-ja-vanhempi-mina-vakivalta-ain…/

Taitaa Soinin salaisena toiveena olla myös, että Immos-kohu hautautuisi nopeasti muun mediahälyn alle kuten aina ennenkin persujen möläytykset ja möhläykset.

Kaunis julistus, se ettei hyväksy ollenkaan väkivaltaa, menettää uskottavuutensa, kun sanoja vaikenee visusti aatetoverinsa suorasta väkivallalla uhkaamisesta.

Täällä Suomessa voisimme hymistellä keskenämme, että se oli vain yhden persun älytön heitto, Suomen ulkoministeri, joka antaa ymmärtää, että hän hyväksyy maassamme valtaa käyttävän henkilön natsityylisen ihmisten jaottelun aitoihin ja ali-ihmisiin, jotka eivät voi vetäytyä vastuustaan maan rajojen ulkopuolella piiloutumalla oman kristillis-hyveellisen väkivallattomuutensa taakse.

Tämä on uhkaamista, ei mielipiteen vapautta, se on rikos. Rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkit täyttyvät mielestäni kirkkaasti, kun uhkaus suuntautuu inhottavaan kuplaan, jossa vihollisemme elävät. Painajaisen nimeltä monikulttuurisuus uskotaan olevan taistelussa loppuun saakka kotimaamme puolesta.

Joka asettaa yleisön saataville ja levittää tai pitää tietoa, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Monikulttuurisuuteen sisältyvien joukkoa Immonen ei määrittele kovin tarkasti, mutta siihen sisältyvät yksinkertaisimmallakin logiikalla ilman muuta kaikki Suomessa elävät, jotka eivät identifioidu noihin kanssataistelijoihin ja yhteen aitoon suomalaiseen kansakuntaan. Me muut olemme sen inhottavan kuplan sisällä eläviä vihollisia, ja tuo kupla tulee pian rikkoutumaan miljoonaksi pieneksi palaksi.

Miten Olli Immosen, vahvan ja urhean kansakunnan taistelijat aikovat rikkoa reilun viiden miljoonan kanssaihmisen muodostaman painajaiskuplan, jää hämäräksi. Vaikka Immosen tarkoituksena ei olisikaan hoitaa lopullista ratkaisua, samoin kuin natseilla, murhaamalla kaikkia väärinajattelijoita, on Suomen laillisten kansalaisten enemmistön kukistumisen oltava jotain muuta kuin täysien kansalaisoikeuksien nauttiminen ja lainmukaisesti kohdelluksi tuleminen.

Immosen uhkauksessa on lause, johon ei sisälly uhkaa: "Nämä ovat ne päivät, jotka jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen." Toivon todellakin, että näistä päivistä lähtien me suomalaiset ja Suomessa elävät avaamme suumme joka ainoa kerta, kun joku jossakin lausuu epäasiallisen huomautuksen kanssaihmisestämme. Odotan, että ottavat erityisesti asiakseen puuttua jokaiseen ihmisarvoa loukkaavaan huomautukseen, jonka kuulevat ja aloittavan ystävällisesti ja kiihkottomasti keskustelun sanojen merkityksestä ja niiden ilmaiseman asenteen perusteista. Ja huomauttelevan toisilleen vääränlaisesta käytöksestä, olipa se tahatonta tai ei.

Politiikka ja luokat

Jokaisessa luokkayhteiskunnassa viriää väistämätömästi poliittisia suhteita, syntyy ja toimii poliittisia järjestöjä, muotoillaan poliittisia aatteite ja teorioita.

Mitä politiikka sitten on?

Ennen kaikkea sillä tarkoitetaan tiettyjä luokkien ja kansakuntien välisiä suhteita. Näitä kuvaillaan yleensä sisä- tai ulkopolitiikasta.

On kuitenkin todettava, etteivät kuitenkaan kaikki  luokkienväliset suhteet ole politiikkaa. Esimerkiksi kun työmies palkkautuu tehtaaseen ja joutuu riiston kohteeksi, eikä kysymyksesä ole politiikka, saattaa kysymyksessä olla taloudelliset syyt. Kun taas työläiset nousevat vastustamaan kapitalistista järjestelmää, niin sillon he harjoittavat poliittista toimintaa. Mitä tarkoitetaan sanalla "poliittista"? Se tarkoittaa sitä, että työväenluokka ei voi taistella taloudellisen vapautuksen puolesta, ellei se taistele poliittisten vapauksien puolesta.

Kysymys valtiollisen vallan saavuttamisesta, säilyttämisestä ja käyttämisestä on poliittisen toiminnan perusperiaate. Mikä tahansa ongelma saa poliittisen luonteen, jos sen ratkaisu tavalla tai toisella sivuaa valtion toiminnan aluetta. Tässä huomaamme, että valtion, luokkien ja puolueiden ajamat intressit, juontuvat luokkien välisistä voimasuhteista niin omassa maassa kuin muualla.

Politiikassa heijastuvat valtiotahallitsevan luokan taloudelliset intressit, joita yhteiskunnan poliittinen järjestelmä tietoisesti puolustaa. Toisin sanoen politiikka on  luokkaetujen puolustamiseen tähtäävää toimintaa ja se käsittää ne keinot ja menettelytavat, joilla tähän päämärään pyritään.

Mkä sitten on poliittinen järjestelmä?

Tämä järjestelmä on koko se koneisto, jonka avulla ylläpidetään poliittista valtaa yhteiskunnassa. Valtio ja poliittiset puolueet, ammattiliitot ja muut yhteiskunnalliset järjestöt ovat kaikkisaman monihaaraisen, lujaksi kokonaisuudeksi kasvaneen koneiston perusosia. Valtion edut ovat tietyn luokan esim. kapitalistisessa yhteiskunnalla porvariston ja sosialistisessa yhteiskunnassa työväenluokan ja talonpoikien käsittämiä osia.Tietyn luokan taloudelliset perusintressit ilmenevät kärjistyteimmin ja tietoisimmin tuon luokan ja sen jäsenten politiikassa ja ennenkaikkea sen johtavan puolueen ja sen valtion politiikassa.

Mutta politiikka vuorostaan vaikuttaa tavattoman voimakkaasti talouselämän kehitykseen. Kun talouden jokapäiväiset, vähittäiset muutokset tavallisesti tapahtuvat kehittyvien tuotanrovoimien välittömästä vaikutuksesta, niin yhteiskunnan koko taloudellisen järjestestelmän perinpohjasista muutoksista, vaikuttaa  poliittisen vallan avulla tapahtuviin suhteisiin. Kuten tiedetään, sosiolistisessa vallankumouksessa poliittinen kumous säännöllisesti käy taloudellisen kumouksen edellä.