Kulta ja ylitsepääsemättömät realisoinnit

Ylkitsetsepääsemättömältä näyttävään talouskurimuksessa oleva Kreikka ja etenkin Portugali, näyttävät omaavan mainittaviat kultavarannot.

Euroopassa onkin heitetty ilmaan ajatus, voitaisiinko maat pakottaa realisoimaan kultaansa.

Tulikuumaan aiheeseen on tartuttu nyt myös Yhdysvalloissa. Talouslehti Wall Street Journal on otsikoinut kirjoituksensa nasevasti: "Pitäisikö kultainen hanhi kyniä".

Lehti kirjoittaa saksalaispoliitikkojen kysyneen, miksi ongelmiin joutuneita Euroopan maita ei voisi pakottaa realisoimaan kultavarantojaan.

Tuntuu uskomattomalta, että Portugali omistaa kultaa 383 tonnia eli 14 miljardin euron edestä. Wall Street Journalin mukaan, se on yhdeksän prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mikä on niitä korkeimpia kultaosuuksia Euroopassa".

Kreikalla on kultaa noin kolmasosa Portugalin määrästä, 112 tonnia. Varantojen osuus bruttokansantuotteeseen nähden on Portugaliin verrattuna pieni, 1,7 prosenttia.

Vertailun vuoksi: Suomen Pankkin kultavaranto on 49 tonnia.

Entä jos ne myytäisiin?

Tavallisen kansalaisen ymmärrystä vastaan sotii rajusti se, miksi maat eivät voisi luopua ainakin osasta varannoistaan, kun niille samaan aikaan suunnitellaan valtavia tukipaketteja.

Vaikka kaikki myytäisiin, kullasta ei silti olisi tilanteen pelastajaksi, mutta helpotusta se ainakin maalaisjärjellä ajateltuna toisi: Portugalille sovittu kolmivuotinen apupaketti oli kooltaan 78 miljardia euroa.

Kullan myyntiä on perusteltu sillä, että sen hinta on lähes historiallisen korkealla. Toisaalta on huomautettu, että nopea tarjonnan kasvu painaisi markkinahinnan laskuun. Vuosittain myytävän kullan määrä on myös säädelty.

Joka tapauksessa asia on nyt noussut poliitikkojen puheisiin.

Kaikkien maiden tulisi hyödyntää ensin omat varantonsa, ennen kuin ottaa vastaan muiden maiden apua, sanoi Saksan parlamentin talousvaliokunnanjäsen Frank Schaefflen, Bloomberg Businessweek lehdessä joitakin päiviä sitten. Saksan kultakanta onkin Euroopan suurin määrältään

Kerjäläinen ja kulaharkko

Wall Street Journal huomauttaa kuitenkin, että "kultaharkko on äärimmäinen suojautumis keino taloudellisesti huonojen päivien varalta". Lehti käyttää kielikuvaa 'economis rainy day'.

Ja Kreikassa, Portugalissa ja Irlannissa todellakin sataa nyt kaatamalla, WallStreet Journal kirjoittaa.

Toimittaja David Kottlen kirjoittamassa artikkelissa todetaan, että yhtälö vaikuttaa hullunkuriselta.

Kuinka moni meistä heittäisi kolikon kerjäläiselle, jos tietäisimme, että hänellä on kultaharkko tai pari kätkettynä nukkuvan koiransa alle? hän kysyy.

'Sitä ei saa koskaan takaisin'

Sekä Kreikka että Portugali ovat allekirjoittaneet keskuspankkitason sopimukset, joiden mukaan ne eivät horjuta kultamarkkinoita.

Eräs kullan jälleenmyyjä tiivisti asian Wall Street Journallin mukaan näin:

Kultavarantojen myynti on lopullista. Sitä ei saa koskaan takaisin. Hallitukset voivat sanoa kansalaisilleen, että vöiden kiristyksen ja ankarien aikojen päässä näkyy jotakin valoa, mutta ei siinä tapauksessa, jos velkareikää tukitaan kullalla, nimettömänä esiintynyt myyjä sanoi.

Emme todellakaan auta Kreikkaa

Arvovaltainen saksalainen Der Spiegel väitti taannoin spekuloi, että Kreikan olisi pitänyt harkira euroalueesta irtautumista jo aikoja sitten.

Lehtiväite kiistettiin jyrkästi monelta taholta, ja tämänhetkisten tietojen valossa se näyttääkin uutisankalta.

Kreikka tuntuu joka tapauksessa olevan matkalla yhä syvemmälle suohon.

Britannian valtiovarainministeri George Osborne arveli BBC:lle, että Kreikka saattaa tarvita vielä lisää talousapua euroalueen mailta.

Suomen Tietotoimisto siteeraaman uutisen mukaan Britannia ei kuitenkaan ole olemaan halukas liittymään mahdolliseen uuteen pakettiin.

Emme todellakaan halua olla osa mistään uudesta Kreikan apupakettista, Osborne sanoi.

Yrjö Leinon tähdenlennot

Teeveestä tullut Hertta Kuusista ja Yrjö Leinoa käsitellyt kolmiosainen draama, jossa käsitellään heidän vaiheitaan ennen sotia ja myös sotien jälkeen. Yrjö Leinon kuvataan olleen kaksoisagentti, joka vuoti tovereidedsa tietoja, eikä Hertta Kuusinen koko aikana huomannut mitään epäilyttävää. Tätä katsellessa on juuri Yrjö Leinon arvoitus alkanut herättämään ajatuksia.

Valtansa huipulla ollessaan Yrjö Leino oli muille kuin kansandemokraateille pelätty, isänmaansa pettämiseen valmis ko

Teevmmunisti, kansandemokraateille ja kommunisteille heidän ylivoimaisesti paras ääniharavansa. Yrjö Leino keväällä 1948 sisäminesterinä ollessaan sai eduskunnassa epäluottamuslauseen, järjestivät kommunistit näyttäviä Leino-lakkojen nimillä tunnettuja mielenosoituksia. Julkisuudelta salattua oli, että siihen mennessä Leino oli menettänyt SKP:n sisärenkaan luottamuksen sekä eronnut vaimostaan Hertta Kuusisesta. NKP keskuskomitean jokdosta Leino oli jo vuoden 1948 alussa määrätty eroamaan sisäministerin paikalta.

 Välirikko SKP:n kanssa tuli yleisön tietoon vasta vuonna 1958, jolloin Leino yritti julkaista Leinonmuistelmansa. Ensimmäisen kerran Leino yritti julkaista muistelmansa jo -50 luvun alussa, mutta silloin Neuvostoliitto esti sen.

Yrjö Leinon katsottiin olleen maanalaisessa liikkeessä kunnostautunut aito kommunisti, joka tultuaan syksyllä 1944 hallitukseen, vähitellen sortui luonteenheikkoutensa vuoksi Urho Kekkosen, Kaarlo Hillilän ja Sakari Tuomiojan ym. uusien porvarillistien tuttaviensa harjoittamaan liehittelyn ja alkoholitarjoilun uhriksi. Isänmaallisuus voitti aateuskollisuuden, kun Leino keväällä 1948 paljasti kommunistien kaappaussuunnitelmat.

Tämä näkemys on sopinut myös kommunisteille. Vaikka SKP:ssä aitoja epäilyjä asiasta olikin, eivät he koskaan virallisesti väittäneet Leinoa ValPo:n asiamieheksi. Vaikka Leino itse ensi töikseen sisäministeriksi tultuaan ottikin haltuunsa oman henkilömappinsa, olisi Valpon arkistoon jäänyt riittäväksi tietoa Leinon kaksoisagenttirooliin, jos hän sellainen olisi ollut.

Herää kysymys, mikä Yrjö Leinon toiminnassa hallitusaikana oli ollut niin arkaluontoista, ettei sitä voinut kymmenen vuotta myöhemmin päästää julkisuuteen. Miksi hän joutui ristiriitaan puolueensa ja Moskovan kanssa? Miksi hän vihasi entisiä kommunistitovereitaan niin leppymättömästi koko loppuelämänsä ajan? Oliko hän todella niin merkittävä mies kuin miksi muutamat historiankirjoittajat ja politiikan analysoijat ovat halunneet hänestä tehdä.

Oliko Suomen kiittäminen häntä jostakin? Näitä kysymyksiä on pohdittu kymmenien vuosien ajan. Kuitenkin koko ajan on ollut epämääräinen aavistus, että Yrjö Leinossa oli olennainen ja koskaan paljastumaton puolensa, jota salaisimmiksikaan leimatuissa asiakirjoissa ei ollut pantu merkille.

Luokkataistelua

Historiallisessa materialismissa todetaan, että oleminen määrittää tajuamisen. Ongelmallista on se, että tajunta yleensä toimii objektiivisen tilanteen jäljessä, kun taas tajunnan jäljessä seuraavat massaorganisaatiot, ja ennen kaikkea työväenluokan jäljessä seuraa puoluejohto kaukana perässä. Tämä on merkittävä ristiriita tämänhetkisessä tilanteessa. Tämä asia on ratkaistava ja se myös tullaan ratkaisemaan.

Idealistit ovat aina väittäneet, että tajunta on pääasiallisin liikkeelle paneva tekijä inhimillisessä kehityksessä. Jopa historian kaikkein pinnallisimmatkin tutkimukset osoittavat, että tiedostaminen seuraa kaikana jäljessä. Kaukana siitä on ajtus, että pitäisimme tajuntaa vallankumouksellisena, sillä se on syvästi konservatiivista. Useimmat ihmiset uskovat, että mahdolliset muutoksen ajatukset, tai vielä jopa väkivaltaisemmat muutoksetkin, muuttavat vallitsevia olosuhteita. He näyttävät pitävän kiinni tunnetuista ideoista, instituutioista, traditionalliseta moraalista, uskonnosta ja arvostuksista, jotka soveltuvat vallassaolevaan yhteiskuntajärjeslmään. Dialektisesti kääntyvät asiat vastakohdikseen. Ennemmin tai myöhemmin saa tietoisuus vastakohdat kiinni todellisuutta vastaavalla tavalla. Se on täsmälleen sitä, mitä vallankumous on.sitä, että yhteiskunnanallinen kehitys viime kädessä määrää tuotantovoimien kehitystä.

Marxismi julistaa viime kädessä kehityksen, joka näiden tuloksena aikaansaa tuotantovoimien syntymisen. Yhteiskunnallinen kehitys menee eteenpäin, kauan kun se on kykenevä kehittämään sellaista teollisuutta, maanviljelystä, tiedettä ja tekniikkaa, jotka soveltuvat useimmille. Tällaisissa olosuhteissa ei kansalainen kyseenalaista johtavaa järjestelmää, eikä sen moraalia tai lakeja. Päinvastoin pidetään tätä luonnolisena ja välttämättömänä, aivan kuten auringon nousua ja laskua.

Tarvitaan suuria tapauksia saamaan massat hylkäämään traditionsa, tapansa ja rutiininsa ja omaksumaan uusia ideoita. Tällainen on materialistisen historiankäsityksen ydin kohta, jonka Marx ytimekkäästi julkaisi kuuluisassa lauseessaan: sosiallinen tajunta määrää olemisen. Tarvitaan paljon tapahtuvaksi, jotta tämä järjestys muttuisi ja voitaisiin sanoa, että se vapauttaa massat. Tämä prosessi ei ole automaattinen vaan vie aikaa.

Jokin aika sitten näytti luokkataistelu olevan Euroopassa, kuin se olisi vain vanha muisto. Mutta nyt on muodostunut vastakohtainajatteluja matkalla kohti tulosta, ja ne muodostavat tietä räjähdyksille kaikkialla koko luokkataistelun rintamalla. Jos Suomessa nykyinen hallitseva luokka hankkisi etunsa parin vuosikymmenen reformeilla, aikoo se nyt myrskyiseen tulev

aisuuteen. Teräviä ja nopeita muutoksia on syntymässä tilanteeseen.

Nuorina, Marx 29 ja Engels 27 vuotiaina, kirjoittivat Manifestin mustan taantumuksen ajan aikana. Työväen luokka oli siminnähden liikkumaton. Manifesti kirjoitettiin Brysselissä, minne kirjoittajat olivat joutuneet poliittisina pakolaisina menemään. Mutta kun Kommunistinen manifesti näki päivänvalon elokuussa 1848, vallankumous oli siinnyt Pariisin kaduilla, ja muutamassa kuukaudessa se oli kulovalkean tavoin levinnyt suureen osaan Eurooppaa.

Olemme matkalla hyvin epästabiiliin aikakauteen, joka muistuttaa Espanjan sisällissotaa vuodesta 1930 vuoteen 1937. Seurasi vasta- ja myötämäkeä, mutta olosuhteet opettivat massoille paljon asioita nopeasti. Mutta emme liioittele: olemme vielä alkutaipaleella radikalisoitumisprosessissa. Mutta on selvää, että olemme tiellä massojen tiedostamiseksi. Yhä useammat kyseenalaistava kapitalismin. He ovat yhä avoimempia marxismin ideoille, mitä he eivät olleet aikaisemmin. Muutaman ajan päästä   tulevaisuudessa, tulevat miljoonat ihmiset innokkaasti tarttumaan tehtäviin, joissa silloin liikkui vain pieni vallankumousten joukko.

Voimme vastata Fukuyamanalle nyt seuraavasti: historia ei ole vielä saavuttanut loppuaan. Itse asiossa se ei ole vielä edes alkanut. Tulevat sukupolvet katsovat takaisin nykyistä "sivistystä", tulee heillä olemaan samanlaisia näkökantoja, kuin mitä meillä on kannibalismista. Edellytys saavuttaa inhimillisen tason korkeampi aste on merkitsee loppua kapitalismille, ja se tulee sisältämään rationaalisen ja demokraattisen tuotantoasteen, joka ihmisille elämän omissa käsissään.

"Tämä ei ole mahdoton utopia"saamme kuulla itsevalituilta "realisteilta". Kuitenkn on ehdottoman epärealistista uskoa, että ihmiskunta on sellaisen vaihtoehdon edessä, jonne maailma on ajautunut nykyisen tilanteen takia. Voi vain sanoa, että ihmiskunta on kykenemätön löytämään parempaa vaihtoehtoa, niille viidakon laille, joka koskisi upeaa joukkoa pienelle ryhmälle ihmiskunnasta.

Vapauttamalla tieteen ja tekniikan yksityisomistuksen kansallisvaltion kahleista, tulee meille mahdolliseksi käyttää tätä jättimäistä potentaalia ratkaisemaan ongelmat, jotka painavat maailmaa ja uhkaa sen tuholla. Ihmismielen todellinen historia ensimmäiseksi tarkoittaa ihmisten vapauttamista kapitalismin orjuudesta ja ensimmäisten askelten ottoa vapauteen.