keskiviikko 19. elokuuta 2015

Uskontojen todellisuus



Luonnontieteiden vallankumouksellinen kehitys on osoittanut, että luotettavaa tietoa maailmasta voidaan saada vain tekemällä havaintoja ja kohdistamalla niihin ankara ja kriittinen valvonta. Havaintojen luotettavuutta on tarkistettava erilaisin tilastollisin ja matemaattisin menetelmin.


Tieteellisen maailmankatsomuksen eräs peruslähtökohta on se, että luonnolliset selitykset ovat totuudellisempia kuin yliluonnolliset "selitykset" ja luonnollisen selityksen vielä puuttuessa, sen etsimisen jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin yliluonnolliseen "selitykseen" turvautuminen.


Jos mietitään yliluonnollisen käsitettä, joudutaan heti ristiriitoihin. Jos väitetään, että yliluonnollista on kaikki sellainen, jonka ihminen itse käsittää aina ja kaikkialla vaikuttavien syyn ja lakien yläpuolelle kohoavaksi ja niistä riippumatta toimivaksi tai tapahtuvaksi, niin on todettava, että tällainen ilmiö olisi käsitteellinen mahdottomuus, koska aina ja kaikkialla vaikuttavat lait vaikuttavat aina ja kaikkialla.

Yliluonnollisen määrittelyssä voidaan käyttää myös paranormaalin käsitettä. Ilmiö on paranormaali, jos täyttää seuraavat ehdot: 1) se on selittämätön vallitsevan tieteen valossa, 2) sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia, ja 3) se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua. Jos siihen liittyy vielä jonkinlaisia tietoisuuden tai persoonallisuuden piirteitä, kutsutaan ilmiötä parapsykologiseksi.

Uskontojen persoonallinen jumala, sellaisena kuin se esiintyy esim. kristinuskossa ja juutalaisuudessa, voidaan määritellä seuraavasti. Persoonallinen jumala on henkilö, jolla ei ole ruumista, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja.

Olion voidaan sanoa olevan reaalisesti olemassa, jos se esiintyy kausaalisissa vaikutussuhteissa. Tällöin tämä esiintyminen voitaisiin empiirisesti todentaa havainnoin. Uskovaisten tulisi esittää jumaluutensa reaalimaailmaan vaikuttamisen mekanismit yksityiskohtaisesti testattavalla tavalla. On selvää, ettei mitään tällaista näyttöä ole esitetty jumalasta, paholaisista, hengistä yms.

Uskonnot kiistävät tällaisen näyttövelvollisuuden ja vetoavat jumaluuden kaikkivoipaisuuteen ja -tietävyyteen, sekä täydelliseen vapauteen. Kuitenkin nämäkin ovat osa todistettavaa väitettä ja merkityksetöntä puhetta ilman näyttöä. On ilmeistä, että uskonnollisiin teksteihin tai jumalalliseen ilmoitukseen luottamisessa jumalan olemassaoloa todistettaessa joudutaan kehäpäätelmään

Maailma on täynnä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka kaikki eivät voi olla tosia. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkulttiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmankuvaa.

Jotta totuus voitaisiin erottaa erheestä, tarvitaan joku totuuden tunnusmerkki, joka tekee uskomuksesta, jollei varmasti, niin ainakin todennäköisesti toden. Tieteellä on menetelmänsä selvittää, mitkä väitteet ovat tiedollisesti hyväksyttäviä. Nämä menetelmät tarjoavat pelkkää sattumanvaraista arvausta paremman keinon päästä totuutta lähemmäksi. Uskolla, okkulttisilla ja mystisillä opeilla ja monilla näennäistieteillä ei ole tarjota tällaisia kriteerejä.

Perinteiset todistukset jumalan olemassaolosta perustuvat tietämättömyyteen tai ne ovat filosofisesti kestämättömiä. Itsepäisesti omaksutut auktoriteetit, subjektiiviset kokemukset ja elämykset, sisäinen oivallus, jumalalliseksi koettu ilmestys ja toiveajattelu eivät kelpaa totuuden kriteereiksi. Niillä voitaisiin perustella mja" käyttävät kaikki uskonnot, okkulttiset ja mystiset opit ja uskonnonkaltaiset suuntaukset.

Ei ole järkevää eikä perusteltua pititä tahansa. Ne eivät täytä kriittisyyden, julkisuuden ja testattavuuden ehtoja. Näitä samoja "perusteluää totena, että mikään persoonallinen jumaluus olisi olemassa. Jumalapuhe on erittäin epämääräistä. Uskon olettaman, ominaisuuksiltaan tarkasti määritellyn jumaluuden olemattomuus, voidaan lisäksi todistaa, vaikka todistamistaakka onkin aina olemassaoloväitteen esittäjällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti