Epikuros ja onnellinen elämä

Epikuroksen mukaan pelko ja halu ovat tärkeimmät esteet, onnen saavuttamisen tiellä. Vaikka olisi miten rikas ja miten kuuluisa tahansa, niin ihminen haluaa yhä vielä kuuluisammaksi tai rikkaaksi.

Olipa ihminen miten terve hyvänsä, niin tilanne, että hän menettäisi teveytensä, voi tuhota hänen elämänsä. Ihminen ei voi olla onnellinen, jos hänellä on huolia kuoleman jälkeisestä elämästä. Onnellinen voi hän olla vain, jos hän ei tunne pelkoa, jotka tulevat jumalasta tai jumalista.

Epikurolaisuuteen kuuluu neljä perustotuutta:

       a) mikään jumaluus ei uhkaa häntä

       b) ei ole kuoleman jälkeistä elämää

       c) hän ei tarvitse mitään vaikeasti saatavaa

       d) kärsimyksen kestäminen ei ole ylivoimaista

Uskonnottomille ovat ainakin kohdat a ja b helppoja ymmärtää, mutta kohdat c ja d vaativat ehkä enemmän selitettävää.

Tärkeimmät tarpeemme liittyvät esim. ruokaan, juomaan ja asumiseen. Näihin liittyen on epikurolainen vaatimaton. Perustarpeet ovat siis kohtuullisuudella helposti tyydytettävissä.

Epikurolaisten tavoitteena on ensinnäkin selvittää, mitä he todella tarvitsevat. Sen jälkeen hän pyrkii saavuttanaan luottamuksen siihen, että vaatimattomilla asioilla hän pyrkii jatkossakin tulemaan toimeen.

Ennen kaikkea epikurolainen arvostaa pidättyväisyyttä, mutta ei kokonaan kiellä kohtuullista ylellisyyttä, mutta ei kuitenkaan salli siitä kehittyvän riippuvuutta.

Viimeinen kärsimykseen liittyvä näkymä perustuu käytännön havaintoon, jonka mukaan pitkäaikainen ja kivulias sairaus on yleensä hyvin harvinainen. Sairaudet ovat yleensä joko lyhyitä, kun taas kärsimystä aiheuttavat pitkäaiset kärsimystä tuottava lievempiä.

Epikuroksen mukaan elävän ei tarvitse murehtia kuolemasta. Kun olet elossa, ei sinulla ole silloin ole syytä murehtia kuolemaa, eikä kuolleena enää tarvitse murehtia mitään. Voimme todeta,että kun olemme hengissä, ei kuolemaole läsnä ja kun kuolema on läsnä, ei meitä enää ole näkemässä sitä.

Kun kuoleman pelko ei enää myrkytä elämää, voi tämän todellisen elämänsä elää onnellisena. Epikurolaiset muistuttavat, että kuoleman jälkeen ihminen palaa siihen tilaan, joka vallitsi ennen hänen syntymäänsä, sillä eihän ihmistä ennen syntymäänsä ollut olemassakaan. Tuossa olemattomuudessa ei siis ole mitään pelottavaa.

Epikurosta ei oman aikansa mukaisesti voi kutsus avoimestu ateistiksi; sen osoitti Sokrateksen kohtalo, jonkin aikaa aiemmin. Epikuros siirsi kuitenkin jumalat niin sivulle, että ne käytännöllisesti katsoen katosivat Epikuroksen ja hänen laillaan elänneiden elämästä. Hän korosti, etteivät jumalatmillään tavoin osallistu ihmisten elämään. Epikuroksen mukaan siis rukoukset ja uhrit ovat turhia. Kreikan jumalat olivat vain roolimalleja Epikurokselle.

Epikuros oli hyvin lähellä darvinismia väittäessään, että nykyinen maailmamme on syntynyt sattumalta ja eniten häntä pilkattiin tämän väitteen vuoksi. Hän uskoi myös Demokrituksen atomioppiin. Demokritos oli saanut sen opettajansa Nausifaneen kautta.

Hyvin käytännön läheisesti elämää tarkadtelleen Epikuroksen mukaan ihmiset eivät jätä pahoja asioita tekemättä, koska he ovat epämoraalisia, vaan siksi, että yhteisön kieltämien asioiden tekeminen, voi johtaa paljastumiseen, vaikka se tehtäisiinkin salaa.

Yhteiset säännöt ovat muotoutuneet sellaisksi, että ne mahdollistavat yhteisön toiminnan. Epikuros ei kannustanut osallistumaanyhteiskunnalliseen päätöksentekoon, mutta kannusti luomaan mahdollisimman paljon ystävyyssuhteita yhteisön sisällä. Onnellisen elämän mahdollistavassa pelon voittamisessa, tärkeinä apuvälineinä ovat Epikuroksen mukaan ystävät ja filosofia.

Epikuros suhtautui seksiin hyvin epäillen ja pelkäsi sen aiheuttavan tarpeettomiapelkoja ja turhautuista. Seksi oli Epikurosen mielestä oikestaan tarpeeton nautinto, vaikka hän hyväsyikin sen avioliitossa. Ystävyys oli kuitenkin hänelle ehdottomasti tärkeämpi kuin seksi.