Andrei Aleksandrovitš Ždanov syntyi 1896 Mariupolissa ja kuoli 1948 Moskovassa.
Hänellä oli merkittävä vaikutus koko Neuvostoliiton alkuaikojen kehittymiseen, johon hän osallistui mitä moninaisimmalla tavalla.
Kulttuuripolitiikassa Ždanov vastusti ankarasti lännen rappioittavaa vaikusta ja johti maan taiteelliseen menestykseen. Suuresti hänen ansiostaan sai taide sen merkityksen, mikä sillä nyt on.
Sosialistinen realismi on 1930 -luvulta Neuvostoliitossa ja sen jälkeen muissa sosialistisissa maissa esiintynyt realismia edustava taidesuuntaus ja metodi, jonka tarkoituksena oli edistää sosialististen ja kommunististn päämääriä. Sosialistisen realismin ajatuksena oli realistinen muoto ja sosialistinen sisältö.
Käsite sosialistinen realismi otettiin käyttöön Neuvostoliiton Kirjailijaliiton konferenssissa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Sen isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorgi, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realisminityyppinä. Esikuvina on pidetty myös eräiden 1800-luvun realistien kuten, Jaques-Luis Davidin ja Ilja Repinin taidetta.
Sosialistisen realismin metodin mukaan taiteen tehtävä on palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista. Monesti tämä merkitsi työläisten kuvaamista esimerkillisinä sankareina. Musiikissa suosittiin yleviä "positiivisia" finaaleja. Johtajat asetettiin maalaustaiteessa kansan keskelle. Tarkoituksena oli korottaa työläisen asemaa esittämällä hänen elämänsä, työnsä ja vapaa-aikansa ihailtavassa muodossa.
Sosialistisen realismin tunnustamisesta ainoana hyväksyttävänä taiteen suuntauksena luovuttiin Neuvostoliitossakin käytännössä 1980-luvun lopulla. Sosialistinen realismi loppui taidetta sääntelevänä kulttuuripoliittisena järjestelmänä vasta Neuvostoliiton purkautuessa 1991.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti