Aristoteles

Aristoteles syntyi vuonna 384 eaa. Stageirassa, Mekedonian Khalkidikessa. Ainakin kaksi hänen esi-isistään olivat olleet lääkäreitä. Hänen isänsä oli menestynyt hyvin ja tullut lääkäriksi hovissa, jossa hoiti mm. kuningas Filippos II:n isää Amyntas III:ta. Aristoteleesta tuli ulkoisesti monipuolinen ja olemukseltaan sopeutuvainen.

Platonin kuoltua, tuli Aristoteles epätietoiseksi tulevaisuudestaan. Hän muutti erään silminnähden varakkaan ystävän luo Vähä Aasiaan, meni naimisiin ja omistautui opinnoilleen. Hän ylläpiti suhteita korkeinpiin piireihin hovissa. Hänet nimitettiin kuningas Filipin pojan Aleksanterin oppilaaksi. Tästä Aleksanterista tili myöhemmin Aleksanteri Suuri.

Aristoteles opetti Aleksanterille paitsi runoutta, kaunopuheisuutta, etiikkaa ja politiikkaa, myös syvällisempää filosofiaa .Kun Alesanterista kolmen vuoden opintojen jälkeen tuli 16 vuotiaana hallitsija, ajatteli hän opintojensa riitävän. Aleksanteri halusi lähteä itään valloittamaan sitä, joka silloin tunnettiin "suurena maailmana". Hän teki valloitusretken Iraniin, joka silloin tunnettiin Persiana ja sieltä aina Samarkandiin ja Intian rajoille.

'Häntä pidettiin enimmäkaeen arroganttina, julmana ja häikäilemättömänä miehenä. Kuitenkin ollaan epäileväisiä siitä, oliko tämä sitä, josta olisi krikkalaisella filosofialla oli hyötyä. Hän perusti suurimuotoisen hovin. Persian valloituksen jälkeen hän nai krikkalaisten tyrmistykseksi useita prinsessoja, joita pidettiin barbaareina Kreikasta katsoen.

Aristoteles, joka mieluummin tutki politiikkaa ja hallintoa, ei maininnut kuuluisaa oppilastaan missään, joten emme tiedä tiedetä hänen mielipiteitään. Aleksanteri kuoli 33 vuotiaana Babyloniassa malariaan.

Sen aikaisesti katsoen Aristoteles hallitsi kaiken aikansa tieteeseen kuulunutta. Hänestä oli tullut oppinut, niin biologista kuin tähtitieteestä ja loi uraauurtavat teoriat klassisesta logiikasta ja hän kirjoitti etiikasta ja politiikasta olevista esteetisistä ongelmista.

Se mikä on jäljellä Aristoteleen omista tekseistään on fragmaatti, jonka perusteella voidaan todeta sen olevan Platonilta peräisin. Vaikka Platonin ja Aristoteleen ajattelu ja teokset liittyvät yhteen monilla tavoin, ne myös eroavat huomattavasti sekä tyyliltään että käsittelemiltään asioista. Tämä on eräs ideahistorian tragedia, sillä Aristoteleen omat kirjoitukset ovat kadonneet.

Platonin pääajatuksena oli, että aistein saatu tieto on aina vajavaista ja epäpuhdasta. Aristoteleen filosofiaa on kuvailtu sellaiseksi, että se on jonkin platonismin järkiperäistämistä. Ideaoissa ei ole sitä olemassaoloharhaa, minkä näkisi platonilaisella "taivaalla". Sen sijaan hän puhuu muodosta ja materiasta, ideasta ja sen aineesta. Esimerkiksi kun kuvanveistäjä tekee marmorista kappaleen, toteuttaa hän materian ideaa.

Materia saa aina muodon ideasta, mikä tarkoittaa sitä, että olemassaolo on jatkuvassa liikkeessä. Aristoteles analysoi edelleen etenemistä ja erossa pysymistä, erilaisilla syiden merkityksillä. Hän puhuu muodosta, ideasta, vuorovaikutuksista ja syistä, mutta päämääränään hän piti aina parasta selitystä luonnonilmiölle. Hän piti syynä sitä, mikä tapahtui todellisuudessa, eikä sitä mikä tapahtui epävarmana. Olemassaolevaisuuden filosofiaa kutsuttiin yksinkertaisesti "metafysiikaksi", mikä tarkoittaa teesejä jotka ovat mareriaalisen ulkpuolella.

Aristoteles muotoili logiikan, jolla hän kutsui syllogismeiksi, mikä on eräänlaista deduktiivista logiikkaa. Tyypillinen syllogismi voi olla muodoltaan esim. seuraava:

•  Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia
•  Sokrates on ihminen
•  Siis seuraa, onko Sokrates kuolevainen

Hedelmällisestä analyysista siirtyminen aristoteeliseen logiikkaan, johti distinktioon todennäköisyyden ja asioiden välillä olevien asioiden erottamiseen. Sanalla "syy" tarkoitamme puhekielessämme sitä, että tarkoitamme milloin yhtä, milloin toista lähemmin mietittyämme. Saataa olla tärkeää, kun tutkimme mennyttä tai tulkitsemme tulevaisuutta, olla selvillä mitä tarkoiamme. Jos esim. haluaa toteuttaa riittäviä ehtoja, tai haluaako toisaalta estää jotain, on syytä eliminoida tietyt ehdot.

Aristoteleen etiikka on jo nykyään jo osin vanhentunutta. Etiikassa karakterisoituu se, mitä oppineetihmiset ymmärsivät kreikkalaisen filosofian kukoistuskautena. Moraali haluttiin muodostaa elämänsä siten, että se oli sopusoinnissa yhteisön kanssa, luoden onnea, hyvinvointia ja harmoniaa. Etiikka on siis tarkoitus tehdä hyvää kaikille ihmisille ja olioille. Tähä kuuluu lisäksi toinen päälinja etiikan historiasta, jossa velvollisuus ja oikeus on elinehto ratkaisevalle mielialalle, joka karakterisoi aitoa eettisiä ajatuksia moraalista kumpuavalla kielellä.

Etiikka toi esiin politiikan. Kuten Platon, etsi Aristoteleskin etuja ja haittoja, jotka liittyivät monarkiaan, aristokratiaan, oligarkiaan, tyranniaan ja demokratiaan ja keskusteli siitä, mitkä vaihtoehdot näistä saattoivat olla syynä kaikkein korkeimmille riskille. Hän totesi, että muokattu demokratia olisi sopivin muoto olisi, mutta hän varoitti kansavallasta, kaaoksesta ja demagogiasta.

Aristotelesta on pidetty koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka luokitteli inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppikokonaisuuksikseen.