Preussin kiellettyä Marxin toimittaman lehden, hän alkoi työskentelemään Hegelin poliittisen filosofian kritiikin parissa. Vuonna 1844 hän julkaisi Deutsche-Französishe Jahrbrücherissa artikkelin nimeltä Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Artikkelissa esitetyt ajatukset jäivät viimeistelemättömiksi, mutta Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä on Juutalaiskysymyksen tavoin maamerkki matkalla marxilaisuuteen. Tässä artikkelissa Marx ensimmäistä kertaa kertoo työväenluokalle ratkaisevasta roolista ihmiskunnan tulevassa pelastuksessa.
Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä alkaa yhteenvedolla Bruno Bauerin ja Ludwig Feuerbachin uskonnonvastaisesta hyökkäyksestä. Huomionarvoisinta Marxia ovat tässä kohdassa iskulauseet, joihin kuuluu runsaasti siteerattu kuvaus uskonnosta "kansan oopiumina", mutta varsinaisessa sisällössä ei ole mitään uutta. Kun ihmisen itse aiheutettu vieraantumisen pyhä muoto on saatu alas jalustaltaan, Marxin mukaan filosofiantehtävä on seuraavaksi poistaa jalustaltaan sen epäpyhät muodot, kuten laki ja politiikka. Hän vaatii enemmän kritiikkiä Saksan olosuhteita kohtaan, jotta eivät Saksan olosuhteita kohtaan, jotta saksalaiset eivät joutuisi "hetkenkään vertaa itsepetoksen kohteeksi". Mutta ensimmäistä kertaa, poiketen Bauerista ja Feuerbachista, Marx esittää, että pelkkä kritiikki ei riitä:
Kritiikki aseena ei selvästikään voi korvata aseita kritiikkinä. Materiaalinen voima, jota tehdään materiaalista voimaa käyttäen. Mutta teoriasta tulee myös materiaalinen voima, kun se saavuttaa massat. [Hegelin oikeusfilosofin arvostelua]
Marx huomioi tässä ensimmäistä kertaa massojen roolin, mutta käsittelee tätä roolia Saksan tilanteen erityispiirteenä, jota ei voi soveltaa Ranskaan. Siinä missä Ranskassa "valtakunnan jokainen luokka on poliittisesti idealistinen ja pitää itseän ensisijassa yhteiskunnan yleisten tarpeiden edustajana, eikä niinkään tiettynä luokkana", Saksassa käytännöllinen elämä on "hengetöntä", eikä mikään luokka ennekuin se pakotetaan vakaaksi välittömän tilanteen kautta, materiaalisesta pakosta, kahleiden kautta. Mistä sitten voidaan löytää Saksan vapauden positiivinen mahdollisuus, Marx kysyy. Vastaus kuuluu seuraavasti:
Radikaalisti kahlitun luokan muodostuminen [...] yhteiskunnanalue, jolla on universaalinem luonne, universaalin kärsimyksen vuoksi [...] lyhyesti sanoen alue, joka on ihmisyyden täydellistä puutetta ja voi pelstaa itsensä, ainoastaan ihmiskunnan täydellisenpelastamisen kautta. Tämä luokka on proletariaatti [Hegelin oikeusfilosofian arvostelua]
Marx lopetaa asettamalla proletariaatin sovelletun hegeliläisen filosofian kehykseen:
Kun filosofia löytää proletariaatissa materiaaliset aseensa, proletariaatti löytäää älylliset aseensa
filosofiassa. [Hegelin oikeusfilosofian arvostelua]
Tai vielä tarkemmin:
Filosofiaa ei voi aktualisoitus ilman proleteriaatin valtaannousus, proletariaatti ei voi nousta valtaan ilman filosofian aktualisoitumista. [Hegelin oikeusfilosofian arvostelua]
Tässä on idullaan uusi ratkaisu ihmisten vieraantumisen ongelmaan. Kritiikki ja filosofinen teoria eivät yksin lopeta vieraantumista. Tarvitaan käytännöllisempi voima, ja tämän voiman köyhtynyt työväenluokka tarjoaa . Tämä yhteiskunnan alin luokka tuottaa "filosofian todellistumisen". Tällä Marx tarkoittaa Hegelin mystsiooidussa uodossa kuvaaman filosofis-historiallisen saagan kulminaatiota. Proletariaatti vie loppuun dialektisen prosessin uutta radikaalia filosofiaa seuraten. Tässä prosessissa ihmiset ovat tulleet oleviksi, vieraantuneet ja joutuneet oman vieraantuneen olemuksensa orjuuttamiksi. Siinä missä omistava keskiluokka voisi voittaa vapauden itsellen omasuuden perusteella, sulkien toiset ulos saavuttamastaan vapaudesta, omaisuudetontyöväenluokka ei omista muuta kuin ihmisytesä. Niinpä se voi vapauttaa itsensä vain vapauttamalla koko ihmiskunnan.
Kirjoitustensa perusteella ei Marx juurikaan noteeranut proletariaatin olemassaoloa ennen vuotta 1844, Ainakaan hän ei koskaan esittänyt, että sillä olisi merkitystä vieraantumisen voittamisessa. Nyt Marx esittelee proöetariaatin ihmiskunnan vapauttavana materiaalisena voimana, kuten teatteriohjaaja, joka yllättäen kutsuu juoksupojan Hamletin rooliin. Miksi näin?
Marx ei päätynyt proletariaatia koskeviin käsityksiinsä yksityiskohtaisen taloustieteellisen tutkimuksen tuloksena, olihan hänen taloustieteellinen tutkimustyönsä vasta alkamassa. Hän oli lukenut paljon hisroriaa, mutta ei myöhempien teostensa tapaan puolustanut tässä kantaansa lainaamalla historiallisia lähteitä. Hänen syynsä korostaa proletariaatin merkitystä, ovat pikemminkin filosofisia kuin historiallisia tai taloustieteellisiä. Koska ihmisten vieraantuminen ei ole tietyn luokan ongelma vaan universaali ongelma, niin myös ratkaisun täytyy olla universaali, ja proletariaatilla on Marxin mukaan tällainen universaali luonne, täydellisen puutteenalaisuuden vuoksi. Proleariaatti ei edusta tiettyä luokkaa, vaan koko ihmiskuntaa.
Tilanne oitää sisällän oman purkautumisens siemenen, ja suurin kaiksta voitoista tulee epätoivon syövereistä, Nämä ovat tuttuja teemoja Hegelin ja hänen seuraajiensa dialektiikast. Proletariaatti sopii kätevästi tähän dialektiseen malliin, ja on helppoa epäillä, että Marx kiinnostui proletariaatista juuri siksi, että se palveli hänen filosofisia tarkoituksiaan niin hyvin.
Tämä ei tarkoita, etteikö Marx olisi Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä kirjoittaessaan tiennyt proletariaatista mitään. Häm oli juuri muuttanut Pariisiin, missä sosialistiset ajatukset olivat paljon pidemmällä kuin Saksassa. Hän liikkui tuon ajan sosialisti johtajien seurassa ja asui samassa talossa kuin sosialistien johtajat. Hänen kirjoituksensa heijastivat Ranskan sosialistijohtajie ihailua: "heidän raadannan kuluttamista kehoistaan säteilee ihmidrn ylevyys" [David McLellan: Katl Marx. His Life and thought]. Proletariaatin keskeinen rooli teoksessa heijastaa kaksisuuntaista prosessia: Marx räätälöi käsityksensä proletariaatista filosofisiin taroeisiin ja räätälöi filosofuansa sopimaan työväenluokkaa ja sen vallankumiuksellisia ideoita koskevaan uuteen innostukseensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti