Filosofia ja politiikka

Filosofinen maailmankatsomus on luonteeltaan luokkakantainen, voi sanoa puoluekantainen. Mitä filosofise maailmankatsomuksen puoluekantaisuus merkitsee? Se merkitsee ennenmuuta kuulumista jompaankumpaan filosofiseen puolueeseen ja näillä tarkoitan materialismiin tai edealismiin. Niiden välillä heijastuu taistelu ennenmuuta yhteiskuntakehityksen edistyksellisten ja vanhoillisten tendenssien välillä olevista ristiriidoista.

Materialismi on erottamattomassa yhteydessä tieteen kehitykseen ja sovittamattoman vastakohtainen uskonnolliselle maailmankäsitykslle. Idealismi on päinastoin puoleataan oppositiossa materialististen luonnontiedettä vastaan ja suoranaisesti tukee välillisesti tai välittömästi uskontoa.

Materialistinen filosofian puoluekantaisuus ilmenee siinä, että se noudattaa johdonmukaisesti materialismin periaatteita ja vastustaa leppymättömästi kaikkea siitä poikeavaa, kaikkia idealismille tehtyjä myönnytyksiä.Tämän materialistisen linjan johdonmuksinen noudattaminen on täydellisesti tieteen ja vallankumouksen yhteiskunnallisen käytännön etujen mukaista.

Yhteiskunan historiassa  luokkataistelu saa ilmauksen maailmankatsomusten välisessä kamppailussa. Erityisen tärkeäksi tämä muodostuu murriskausissa. Edistyksen ja taatumuksen voimien välinen kamppailu kärjistyy silloin jyrkästi, ei ainoastaan politiikanja talouselämän, vaan myös ideologian ja filosofian alalla.

METAFYSIIKKAA

Kun alamme ajattelemaan todellisuuden ja epätodellisuuden olemusta maailmassa, tulemme sellaiseen filosofian osaan, jota nimitetään metafysiikaksi. Tässä tarkastelen metafysiikan käsitteitä ensisijaisesti todellisuuden näkökulmasta. 

Todellisuuteen kuuluvia käsitteitä ovat: aika, avaruus, materia ja energia. Todellisuuteen kuuluvat muös kaikki esineet ja ilmiöt ympäristössömme. Me itse kuulumme todellisuuteen, joka käsittää koko aika-avaruuden. Todellisuuskäsitteeseen kuuluvat menneisyys, nykyhetki ja myös tuleva-aika. Tämän perusteella voimme todeta, että  on olemassa vain yksi todellisuus.

Aika on todellisuuden merkillisin, mieltäkiehtovin ja ongelmallisin peruspiirre; menneisyyttä ei ole vielä ja nykyisyys on vain jonkinlainen raja, jossa tulevaisuus muuttuu jatkuvasti menneisyydeksi. Kuitenkin ajattelmme, että kaikki tapahtumat ovat keskittyneet nykyisyyteen. Menneisyydessä ja tulevaisuudessa ei tapahdu mitään. Menneisyys häviää pinempänä jatkuvasti, mutta mellä ei ole olla mitään  ajatusta siitä, että  tulevaisuus vastaavasti lyhenesi.

Jos todellisuuden tarkastelu rajoitettaisiin määrättyyn ajankohtaan, kuten yleensä tehdään, niin tulevaisuus kuuluu epätodelliseksi, koska sitä ei vielä ole. Kiistaton tosiasia on kuitenkin tulevaisuus, niin se voidaan liittää metafyysiseen todellisuuskästyks. Voimme ajatella, että menneisyys ja nykyisyys ovat  toteutunutta todellisuutta, tulevaisuus toteutumatonta todellisuutta.

KREIKKA: MURSKAUTUVATKO UNELMAT

'Kaikuja Versailles'ta

Olen viime aikoina lukenut John Maynard Keynes'in muistelmia. Hän oli kuuluisa englantilainen taloustieteilijä, joka osallistui neuvotteluihin Versailles'sa, sen jälkeen kun Saksa oli hävinnyt ensimmäisen maailmansodan. Yhtäläisyydet Kreikan nykyiseen velkakriisiin ovat hyvin silmiinpistäviä. Ainoa ero on, että kun Saksa silloin oli uhri, nyt se on sortaja.

Vuonna 1919 Saksa tuhoutui. Maan teollisuus oli halvaantunut ja kaupaa kuristi kauppasaarron seurauksena lama. Naiset ja lapset näkivät nälkää. Liittoutuneet, erityisesti Ranska, vaativat maan tarpeettomien kärsimysten lopettamista. Keynes, joka oli kaukonäköisempi, kuin useimmat liittoutuneiden edustajat, protestoi jyrkästi tätä hulluutta vastaan. Hän huomautti, että olisi selvää, ettei Saksa pystyisi maksamaan velkojaan, jos se pantaisiin seinää vasten. Oli olemassa myös näkökanta, että silloin se saattaisi ajautua

Nyt historia toistaa itseään. Kuuden vuoden säästötoimien jälkeen euroalueella Saksan ohjauksessa, ettei sellaista ole koettu, sitten 2.maailmansodan. Kreikka on ajautunut syvään taantumaan ja menettänyt vähintään 25 % bruttokansantuotteestaan, josta oli seurauksena massatyöttömyys ja suunnaton köyhtyminen. 

Keskustelut elpymisestä olivat enää kuin huono vitsi. Viimeisimmät luvut osoittavat, että verotulot olivat vähentyneet huolestuttavasti, ja toisaalta taas Kreikan velka on noussut kestämättömälle tasolle. Kertynyt velka oli kuusi vuotta sitten, ennen säästötoimenpiteitä, 125 % suhteessa BKT: stä, ja nyt se oli jo 175 %. On täysin selvää, että tätä ei koskaan pystytä maksamaan. Silti vaatii Berliini ja Bryssel vieläkin suurempia leikkauksia. Säästöpolitiikka tulee syöksemään Kreikan kuiluun.

Kreikan uusi pääministeri Alexis Tsípras ja valtiovarainministeri Yanis Varoufakis lensivät Pariisin, Lontoon, Brysselin, Berliinin ja Rooman, etsiessään kompromissejä. Mutta komromissaja ei saatu aikaan. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble, joka oli ehkä kaikkein armottomin vastustaja, oli valmis pelastetaan sijoittamalla siihen siihen lisää rahaa (bail-out). Hän kommentoi SYRIZAn hallitukselle ainoastaan sanomalla: Maksakaa velkanne! Maksaa ne kokonaisuudessaan, ja maksaa ne ajoissa! 

Aivan kuten Ranskan hallitsevaluokka vuonna 1919, käyttäytyy Saksan porvaristo nyt, ikäänkuin kyltymätön koronkiskuri; se yrittää puristaa saaliistaan viimeisen veripisaran. Samana vuonna 1919, Keynes sanoi, että Ranskan pääministeri Clemenceau filosofoi tyyliin että "ei ollut yhtään tilaa sentimetaalisuuteen "... Näitä sanaja koskevat yhtä hyvin Wolfgang Schäublea. 

Kun porvarilliset kommentaattorit valittavat, että demokratia on uhattuna Kreikassa, he tarkoittavat sillä sitä, että porvarillinen demokratia on uhattuna, ja kapitalistinen järjestelmä on uhattuna. Ja tämä on aivan totta. Todellinen uhka demokratialle on uhka pankkiireille ja kapitalisteille, niin EU:n sisäpuolella kuin ulkopuolella. EU-maiden johtajat kehottavat politiikojaan olemaan ottamatta huomioon äänestäjien toiveita. Mutta nyt, kuten Kreikassa hallitusta valitaan sanomaan "ei", niin ovat he valmiina käyttämään kiristystä, saadakseen kansan taipumaan. 

 Kreikan demokratian luhistuminen

Troikka on käsitellyt Kreikaa vasallivaltiona. Mikään ei ole muuttunut. Ainoa ero on se, että Berliinissä ja Brysselissä on oltu riittävän suvaisevaisia hallitukselle Ateenassa, kun on annettu sen itse laatia listoja ehdotuksista, eikä niitä vain suoraan ole sanelemaltu. Mutta koska EU päättää, mitkä ehdotukset ovat hyväksyttäviä; ero on vain naamio, joka on piilottettu todellisuudelta.

IMF:n johtaja Christine Lagarde selitti, että on epätodennäköistä, että IMF olisi nostanut osuutensa 3,6 miljardista eurosta tukipaketista 7,2 miljardia euroon jos, Ateena olisi hyväksynyt uudistukset, joissa edellytettiin pidemmälle meneviä muutoksia, poliittisten hallituksen listoilla". Mario Draghi, EKP: n pääjohtaja on lausunut samoin. Edelleen syviä leikkauksia esitettiin vähentämään Kreikan velkaa 110 % suhteessa BKT: hen vuonna 2020. 

SYRIZAn johtajat näyttävät uskovan, että on mahdollista seurata konfliktin avulla tapahtumia, vai onko se vain ovelaa taktiikkaa. Saksan neuvottelijat ajattelivat samoin vuonna 1919. Toiminta on todellakin tärkeä osa sodankäyntiä ja diplomatiaa, mutta on tärkeää ymmärtää sen toiminnan rajoja. Varoufakis huomasi melko nopeasti, että hänen oma toimintansa oli todella hyvin rajallista. Saksalaiset tekivät selväksi hänelle, oliko tarkoitus soveltaa vain hänen ajatuksiaan tai ainoastaan leikkiä niillä. 

Kreikan edustajat menivät Brysseliin suurin toivein tilanteen ratkaisemiseksi. He kuvittelivat, että mikäli he selittäisivät olevansa ahdingossa kreikkalaisille, eikö kaikkein kovasydamisinkin poliitikko Berliinissä ala sulaa. He olivat valmiita olemaan kohtuullisia ja tekemään myönnytyksiä siinä uskossa, että toisella puolella voitaisiin antaa vähän preriksi. Varoufakis yritti pelotella EU:ta Brysselissä sillä pelotuksella, että EU tulisi hajoamaan. Hän ajatteli, että hän oli tehnyt vaikutuksen joihinkin heistä. Aluksi näytti siltä, että yrityksellä olisi mahdollista tavoittaa Bryssel. Mutta vastaukseksi saatiin vain Saksan tiukka: "Nein". 

On totta, että Saksa käy vaarallista peliä. Kreikan irtautuminen eurosta voisi johtaa katastrofiin euroalueella. Tämä voisi johtaa myös EU:n itsensä romahtamiseen ja lähettää paineaallon kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, mikä voisi johtaa uuteen ja vielä syvempään taantumaan maailmantaloudessa. Tämä selittää hajonnan Berliinin ja Brysselin kanssa tehtyihin sopimuksiin Kreikasta. Näyttää siltä, ​​että osa Saksasta ja sen lisäksi Pohjois-Euroopan satelliiteista, Suomi ja Alankomaat, ovat halukkaita Kreikan luopumiseen eurosta. Viime pääkirjoituksessa Financial Times huomautti: Päättelemme, että joissakin Pohjois-Euroopan maissa, euroalue olisi parempi ilman Kreikkaa ja se vain vahvistuisi, ja että tällaista toimenpidettä voitaisiin hoitaa ilman suurempia katastrofaalisesia seurauksia." (FT 23/2/15) 

Todellisuudessa Kreikan konkurssilla olisi hyvin vakavia seurauksia. Jos Kreikan pankit romahtaisivat, se vaikuttaisi pankkeihin kaikkialla Euroopassa ja sen ulkopuolellakin, koska kaikki pankit ovat suoraan tai välillisesti yhtedessä Kreikan pankeihin. Tämä pakottaisi hallitukset käyttävät valtavia summia tukeakseen omia pankkeja. Kreikan konkurssi merkitsisi kaikkien velkojen kuolettamista ja se merkitsisi samanlaista Saksan talouden romahdusta kuten vuonna 1923 kun sen seuraus oli massinen inflaatio. Paluu Kreikan drakmaan saisi aikaan massiivisen devalvaation ja pääoman katoamista hyökyaallon tavoin maasta. 

Massat ovat valmiina taisteluun 

"Annetaan Saksan maksaa" oli suosittu huudahdus Pariisin kaduilla Versailles'in neuvottelujen aikana. Tässä unohdetaan se sivuseikka, että Saksa jossa talous on raunioina, ei voinut maksaa. Mutta ei voitu maksaa Kreikassakaan tänään. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö kumpikin, Ranskan hallitsija vuonna 1919 tai Berliini tänään, eivät olisi halukaita tekemään kompromisseja. Berliinissä oltiin hyvin tietoisia niistä, asetetuista vaatimuksista, joita Kreikkaa ei täysin täyttänyt. Tästä näkökulmasta tuntuu käyttäytymin epäloogiselta. Politiikka ja talous ei tunne aina välttämättä samaa logiikkaa. Sillä ahneus ja pelko ovat paljon suuremmassa roolissa, kuin Aristoteleen syllogismeissä. 

Merkel on ajatellut, että avara sydän on enemmän kuin logiikka, humanismi, Kreikan demokratia tai EU säilyminen. Hän ajattelee seuraavia vaaleja Saksassa. Saksan lehdistössä on järjestty äänekäs kampanja, termillä "laiskat kreikkalaiset" halventamiseksi. Mieliala on kylmentynyt siitä, että voitaisiin tehdä edes niistä kompromisseista, kuten tehtiin Ranskassa vuonna 1919. Anti-euro puolue Vaihtoehto Saksalle (AFD) kasvaa. Myös monesta Merkelin oman puolueen kannattajasta, on tullut leppymätttömiä vastustajia. Mitään ei ole ratkaistu.

"Tsipras väsyi säästötoimiin Euroopassa ja ajatteli, että hiipuminen saadaan aikaan esimerkin, kuten niin monissa muissa maissa. "Samaan aikaan kun he väittelivät asiastaan Euroopan pääkaupungeissa, kutsui Merkel ja Schäuble osan Euroopan johtajista Berliiniin, jotta he jälleen panostaisivat budjettikurin ja "uudistusten" tarpeesta yrittäjyyden edistämiseksi. Matkojen välillä mentiin Brysseliin osallistumaan valtiovarainministerien hätäkokouksen, johon osallistui Schäublen lisäksi Berliinissä, Portugalin valtiovarainministeriössä. Portugali oli se Etelä-Euroopan maista, jota Kreika piti luonnollisina liittolaisena. Kuten Kreikassakin, Portugalissa kärsittiin vuoden säästötoimien jälkeen, oltiin pyydetty taloudellista apua.

Massat ovat valmiita taistelemaan. Kreikan veloista, jotka olivat noin 315 miljardia euroa, mikä tarkoittaa sitä, että maan on maksettava 25 miljardia euroa vuodessa pelkästään korkoa. On aivan selvää, että tätä ei koskaan makseta. Ei vain Kreikkassa, vaan myös Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa murskaudutaan hitaasti sen taakan alle, joka syntyy massatyöttömyydestä ja velasta.

Mutta on kaikille selvää, että tehtyjä myönnytyksiä jotka Varoufokisoli oli tehnyt, olivat suureksi eduksi, kun arvioitiin tärkeitä näkökohtia SYRIZAn Thessaloniki ohjelmaan. Epäilemättä hän uskoi, että hänen myönnytyksiä olisi vaadittu takaisin EU: ssa.

Tämä osottautui vakavaksi virheeksi. Heikkous vaatii hyökäämään. Sillä jokaista askelelta kohden, joita Kreikan hallitus tekee taaksepäina, niin Merkel ja Schäuble vaatii kymmenentä askelta eteenpäin. Pahin virhe on esittää tappiota voittona ("taistelu on voitettu"). On tarpeen katsoa totuutta Kreikan kansan silmin, vaikka totuus onkin epämiellyttävää. 

Keskustelulla puolueen tulevasta strategiasta, on nyt puolueen vasenmalla siivellä erittäin vahva asema, kun etsitään vaihtoehtoista strategiaa. Mutta mikä tämä vaihtoehto on? Mitä pitäisi tehdä? EU johtajat ovat valinneet taloudelliseen agendaan, mutta heillä on myös poliittinen asialistan. Naamiona on saada vastineeksi korkean tuotto tulevaisuudessa Kreikalta. Yksityistämisen ja velan takaisinmaksussa saada Kreikka menettämään valtavia summia rahaa Saksan ja Ranskan pankeille, kun he asettavat Kreikan työ- ja keskiluokan korkeisiin leikkauksiin, jotka kohdistuvat elintasoon ja alati kasvaviin velkoihin. 

Heidän mottonsa on "hallitse tai tuhoudu". Ihmisiä uhrataan voiton alttarille. Kreikka on kärsinyt siitä, että se ei saa rahaa, jotta se tarvitsevat selviytyäkseen. Jos SYRIZA antautuu Euroopan pankkiireiden vaatimuksille, niin sillä on valittavana sellainen tiukka ohjelma, joka johtaa Kreikan täydelliseen tuhoon. Euroopan pankit ja kapitalistit kuristavat uutta hallitusta ja räikeästi kiristää ja nöyryyttää sitä. Toivo kytkeytyy epätoivoon. Ihmiset sanovat: tämä on täsmälleen samaa mitä PASOKin tarjosi. 

EU:n johtajat uskovat taloudelliseen agendaan, mutta heillä on myös poliittinen asialistansa. Yksityistäminen ja velan takaisinmaksu vie Kreikalta valtavia summia rahaa, joka nyt virtaavat Saksan ja Ranskan pankeihin, kun he asettavat Kreikan työläis- ja keskiluokan julmasti maksamaan leikkauksta, elintason ja alati kasvavan työttömyyden hyväksi. Heidän poliittinen asialistansa nöyryyttää SYRIZAa, samalla antaen uskottavuudelle karun oppitunnin kaikille muille anti-säästötliikkeille Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja Irlannissa. Heidän pirullinen mottonsa on "säästäkää tai tuhoutukaa.

Euroopan pankit ja kapitalistit kuristavat uutta hallitusta ja hyödyntää mitä, ja tekevät mitä räikeintä kiristystä nöyryyttääkseen sitä. He käyttäytyvät kuin rosvot, jotka antavat aseen miehen käteen ja sitten vaativat "valinan" itsemurha. Jos SYRIZA hyväksyy kiristyksen, tulee sen tuki varmasti katoamaan. Toivo kytkeytyy epätoivoon. Ihmiset sanovat: tämä on täsmälleen samaa, kuin mitä PASOK teki. 

Mutta tämä ei ole ainoa näkökulmasta. Hylkäämällä Brysselin sanelu politiikan, SYRIZA pystyisi vakiinnuttamaan vankkan tuen radikaalin sosiaalipolitiikan valinnassa. Sen sijaan,että hyväksyy mitä Merkel ja Schäuble sanelee, olisi SYRIZAn johto voineet mennä kansan luo pyytämään kansanäänestystä. Ei he ole epäilystäkään siitä, että jos kokous olisi ollut massiivinen, se oli antanut hallitukselle vahvan mandaatin kohdata vihollisensa. Ehdotuksessaan hylätä ratkaisun keskuskomitean sanoo "Vasenmisto siipi": Lähitulevaisuudessa, SYRIZA huolimatta sopimuksista euroryhmän kanssa, olisi voinut priorisoimalla aloitteen, täydentämään heidän radikaaleja toiveitaan. 

Mitään ei ole ratkaistu

Nousukautena on lainattu pankkiireilta Ranskassa ja Saksassa rahaa epärehellisile poliitikoille, laivanvarustajille ja pankkiireille Ateenassa, jotka varastivat suuria määriä rahasummia, jotka rahat nyt ovat mukavasti pankkitileille Sveitsissä, Lontoossa ja Pariisissa. Valtava omaisuuksia tehtiin tällä tavalla, joka ei ikinä suosinut Kreikka millään tavalla. Mutta heti kun kriisi iski, lepäsi koko taakka tästä velasta Kreikan kansan harteille. Hallitus ei saa hyväksyä mitään vastuuta tästä velasta, eikä sitä mpitäisi koskaan maksaa takaisin. SYRIZA on saanut demokraattisen mandaattin ja tulee toteuttamaan sen.

Espanjan sosialisti Largo Caballero sanoi kerran, et voi parantaa syöpää syömällä aspiriinia. Dramaattiset tilanteet vaativat dramaattisia toimia. SYRIZAn johtajat sanovat, että he aikovat kerätä miljardeja toimimalla syyllisiä vastaan, jotta todelliset syylliset, jotka ovat syyllistyneet petoksiin ja veronkiertoon. Heitä on paljon. Kiireellisin tehtävä on estää Kreikan pankkiireja ja kapitalistija lähettämästä pois maasta.

Ainoa tapa lopettaa ulosvirtaus on se, että kansallistaa pääomat, ja siten valvomat pankkeja ja tiukata pääomaliikkeitä ja tiukentaa valtion monopolin ulkToisin sanoen, ainoa ainoa keino on radikaali irtiotto kapitalismista ja gangsterismista, jotta ohjaavat EU:n valitustyöntekijöiden Kreikassa ja muissa Euroopan maissa tekemää rahavirtojen valvontaa. Kommunistinen suuntaus SYRIZAssa on johdonmukaisesti puolustanut tätä näkemystä. Mutta tässä vaiheessa olemme vielä pieni vähemmistö. Meidän äänemme ei pääse massojen tietoisuuteen, joidentunteet ovat ristiriitaisia. 

Emme saa unohtaa, että asetamme suuria voitolle SYRIZAn kampanjassa. On suuri pettymys ja huoli siitä mitä on tapahtunut, mutta toivo ei ole vielä hävinnyt. Vaikka jotkut johtajat ja työläiset ovat saaneet erittäin kriittistä arvostelua hallituksessa, monet sanovat: "On vielä liian aikaista arvioida Tsipras. Hänellä on erittäin vaikea tehtävä, koska sotkun ovat edellisten hallitusten luomia. Meidän täytyy antaa hänelle aikaa ja katsoa mitä tapahtuu. " 

Meidän on oltava varovaisia, ettemme joudu liian kauas massoista, jotka oppivat hitaasti kokemuksen perusteella. Vaikka emme antaudu määrätietoisesti taistematta, meissä on myös vältettämätön ripaus äärivasemmistolaista kärsimättömyyttä, joka oudostuttaa montaa rehellisiä SYRIZAn kannattajaa. Kreikan marxilaisten tehtävänä on, lainatakseni Leniniä, kärsivällisesti selittää, että tämä on ainoa ratkaisu. Jokaisessa vaiheessa meidän täytyy mennä rinta rinnan massajen kera, ja esittää asianmukaisia ​​iskulauseita ja ehdotuksia. Kokeneet työläiset näkevät, että olemme oikeassa.

Murskautuvatko unelmat

Pelkurit ja skeptikot, jotka ovat mielestään "realisteja" väittävät, että se mitä me ehdotamme ei ole mahdollista. Mutta kokemus on jo osoittanut, että se on täysin mahdollista. Järkähtämättä troikkaa vastaan valtavan innostuneesti. Helmikuun alussa mainittu peräti oli 80 % väestöstä, jotka tukivat hallitusta. Se osoitti, että massat olivat valmiita tukemaan hallitusta ja taistemaan. Nyt tarvitaan rohkeaa johtajuutta.

"Mutta Kreikka ei voi seistä yksin kaikkia vastaan ​​Euroopassa". Mutta Kreikka ei olisi yksin, jollei sen hallitus osoittautuisi kykeneväkssi kestämään pankkiirireja ja kapitalistija. Olisi virhe uskoa, että muut hallitukset eivät seisoisi Kreikan takana, tarvittiin vain hetki. Euroopan nykyistet hallitukset ovat kaikki uskollisia pankien ja suurten monopolien palvelijoita. Tähän ei voida lisätä sanaakaan. 

Vaikka Portugali ja Espanja ovat kärsineet mitä ahdistavinta säästöpolitiikaa, joka on saneltu Brysselistä, oikeistosuuntautuneet poliitikot huusivat suuremmin kuin, mitä mikään muu teki kovan linjan puolesta Saksassa, Suomessa ja muissa Pohjois-Euroopan maissa. Nämä epäsuositut hallitukset maissa, joissa on madaltunut elintasoa, joissa pankit ovat syvästi epäsuosittuja ja kauhuissaan, että myönnytykset SYRIZAlle vain kannustavat samanlaiseen kapinalliseen poliittiseen toimintaan, kuten Podemos omissa maissaan. 

Nopean kehittymisen paikkoissa, kuten Podemos Espanjassa, on osoitus kapinallisen mielialalan ilmenemisestä, tästä ilmenee, että SYRIZA Kreikassa kehitetään muualla Euroopassa. Siksi Espanjan pääministeri Rajoy on muodostunut blokin Merkel avulla, kuristaamaan SYRIZAa ennen kuin heillä on mahdollisuus näyttää käytännössä, miltä todellinen anti-säästöohjelman näyttää. Todellinessa sosialistinessa ulkopolitiikkaan perustuttava vastarintaliike, joka kehittyi monissa Euroopan maissa toivoa, että Kreikka antaa pelotonta johtajuutta. 

Jos tällainen suunta annetaan, sillä on valtava vaikutus kaikkialla Euroopassa ja myös muissa paikoissa. Mutta antautuminen heikentäisi tätä liikettä ja vahvistaa oikeistoa kaikkialla. He sanovat: "Sinä näet! SYRIZA lupasi paljon, mutta käyttäytyi sitten aivan kuten kaikki muutkin. Ja Podemos on aivan sama!" 

Kreikan kriisi paljastaa EU:n petollisen luonteen, joka perustuu solidaarisuuden ja sitoutumiseen "yhä läheisempi liitto." Nyt kaikki nämä kauniit sanat haihtuneet savuna ilmaan. Takana Euroopan unionin mahtipontinen ihanteiden paljasti kauhea todellisuus: ei yksi Euroopan kansojen, mutta Eurooppa, joka on täysin hallitsee pankkiirit ja kapitalistit, jotka valvoo Saksan imperialismia, joka on saavuttanut kautta taloudellista valtaa, mitä Hitler epäonnistui, saavuttaen vain paljon

On tarpeen kaataa diktatuuri ja kapitalismi ja korvata pankkiirien ja kapitalistien Euroopassa Kansalaisten Eurooppa joka perustuu todelliseen solidaarisuuteen, tasa-arvoon, harmoniaan ja demokratiaan, joka kokoaa jättimäisiä resursseja yhteisen suunnitelman tuotannon demokraattisen hallinnon ja valvonnan työntekijät itse: European Union sosialistinen States of America

ÄR NOLL EN MYSTISK SIFFRA

Lekmannen såg vår värld i symboler. Vårt talsystem är uppbyggt av symboler. 0 är ingenting symboliserat som någonting. Det vill säga symbolen 0 symboliserar ingenting. Den är ingenting men ändå någonting. Vetenskapens dilemma är att den bygger på matematik där siffran 0 spelar en central roll. Matematiken är värdelös utan siffran 0. Det är själva definitionen av 0 som får matematiken att fungera. Men vad betyder siffran 0? Vetenskapen använder sig av siffran 0 för att försöka göra sig av med 0. Istället för att acceptera 0 som ett resultat gör vetenskapen allt för att undvika den. Eftersom 0 är ingenting är det inte ett giltigt svar. Därför gör vetenskapen allt för att undvika 0 som ett potentiellt svar. Men 0 finns redan i vetenskapens främsta verktyg... matematiken. Accepterbara svar får endast innehålla siffror mellan 0 och ∞. Aldrig 0 eller ∞. 0 är inte empiriskt giltigt. Eftersom vetenskapen aldrig accepterar 0 som ett svar, kommer vetenskapen inte heller att nå den allra minsta partikeln. För den minsta partikeln är infinitesmal, det vill säga 0. Stringteorin försöker hitta ett sätt att gå runt noll, för att försöka få någonting att inte komma från ingenting. Men detta är en omöjlighet. Om vetenskapen menar allvar med att 0 skall bort, måste de förändra matematiken från grunden. För 0 är matematikens mest fundamentala siffra. 0 är grunden för vår fysiska värld. Universum är alltid i jämvikt. Intet är inte stabilt. Därför uppstår ständigt kvantumfluktationer. Kvarkar hoppar ständigt in och ut ur existens. Dessa kvarkar är byggstenar för protoner och neutroner. Eftersom atomer är uppbyggda av dessa innebär det att vi själva ständigt hoppar in och ut ur existens. Om partiklar kan uppstå ur ingenting måste det betyda att ingenting i sig har säregna egenskaper. Det vi kallar ingenting är någonting. Så matematiken i sig säger att 0 existerar. Matematiken bekräftar att 0 är någonting. 0 är ingenting i vår  dimension, men ändå är det någonting? Det måste betyda att 0 är någonting i en annan dimension. Vad är ingenting i vår värld men ändå någonting? Medvetande...? Alla problem med kvantummekanik försvinner om man accepterar en medvetande dimension. Denna dimension är 0, som är lightbearing aether, tom rymd. Relativitetsteorin är relativ, det vill säga subjektiv. Den är beroende av varje observatörs hastighet i rumtiden. Den kan bara bli objektiv i förhållande till tom rymd, lightbearing aether, som är 0, som är kvantmekanikens referensram, medvetande dimensionen. Vetenskapen har blivit en materialistisk dogma som inte kan se bortanför dess paradigm. Vetenskapen lider brist på filosofiskt tänkande. Vad är mer sant? Att 2 + 2 = 4 eller att gräs är grönt? Vi vet att gräs inte är grönt över huvudtaget. Det är vår perception av gräs som ger oss bilden av att gräs är grönt. Det finns inget objektivt grönt. En färgblind skulle se grått. En mus skulle se en annan färg. En skalbagge skulle kanske istället känna en vibration eller en speciell lukt. Photoner omvandlas till elektriska impulser av ögat och dessa elektriska impulser omvandlas till en bild i vår hjärna. Vi skulle kunna skapa en bild i hjärnan enbart genom att stimulera hjärnan med elektriska impulser. Så grönt skapas i vår hjärna. Det vi observerar är en subjektiv bild av verkligheten, det är vår version av verkligheten.

KRZYSZTOF KIESLOWSKI'S MOVIES

Krzysztof Kieslowski (Warsaw 27 June 1941 - 13 March 1996) was a most-renowned documentary film maker by the 1970s to1990s. He made notable films and his unique humanism secured him a place as one of the most important modern film directors. He was a major figure in the Polish film after the generation of a representative, where he defined the so-called "Cinema of Moral Anxiety" - films in the lead person. In this test the limits of socialist film-censorship by drawing sharp contrasts between individuals and the state. Kieslowski graduated from college in Lodz Film School in 1968 and began his film career by making documentaries, which were both artistic and politically, and strive to raise social awareness. In 1973, the social and political commentary Bricklayer, where the story of the political activity will be deceived political hierarchy surrounded by party politics and return to the bud. Kieslowski's documentary Hospital (1976) was again a tribute to the highly skilled surgeons in a Polish hospital, and revealing examination of problems of the state of health care in Poland.

His early-length films were made on television; contained, among others, films Personne and Calm. Because of his films have developed documents, he began to use documentary techniques to improve and enhance the realism of fiction. Scar (1976) was the first theatrical Kieslowski, social, introducing realistic as if it were a large industrial plant. He got the attention of the film festival Camera Buffo (1979), which examines a parody of the film industry the unknown and commented on the irony of censorship. The film Blind Chance (1981), focuses on how the film may affect the role of the fate or possibly influence their own future.

In the year1984, he began writing a long-term collaboration with Krzysztof Piesiewicz. The movie was about a lawyer he spoke with and was born in the film No End (1984), and it tells how the lawyer in Poland in 1982 prevailed during the turbulent state, followed by a chaos in life, with his wife's view the man arrested, and he tried to get a strike.

Kieslowski mammoth Decalogue, written of Piesiewicz in cooperation with the series that were made ​​for Polish television and it were 10 Commandments. Each part was always an hour long. Taken from a modern apartment hotel in Warsaw and Kieslowski creates the feeling of power in every image of excitement, a sense of hopelessness, and fear worse in front of - it occurs everywhere, in everything and in practice in all life. The film is presented in its entirety in 1989 Venice Film Festival and the film is considered a modern movie masterpiece.

Poland has been in the lack of money that drove Kieslowski seek financial support from the West, especially in France. Double Life of Veronique (1992) established Kieslowski's international reputation. The study of two women, one French, one Polish, who have the same name, birthday, heart disease, and a vague feeling of existence, and it wes a commercial and critical success factors and starring actress Irene Jacob.

Three Colors trilogy, which represents the colors of the French flag: Blue (1993), White (1994) and Red (1994) The trilogy will examine these three themes; Blue, Juliette Binoche grieves because he lost her husband and child in a car accident, and her new life and freedom can not replace a lost love. White, spoke a hairdresser trying to get back to his ex-wife, and seeks equality in one-sided relationship. Red, Irene Jacob is a model that gradually falls in love with the old man (Jean-Louis Trintignant) after she accidentally kills her dog in a traffic accident. Retired judge to arrange him to "accidentally" Irene herself looking man, and once again all is well. The film is planned to be after three months, and even though each can work independently; Films are planned to be seen after every third months each.

Kieslowski designed his retirement after the movie, even though he does not really abandoned tfilms altogether. His last project co-trio oncology Piesiewicz'in, which tentatively are planned to be Heaven, Hell, and then Purtagory as name. Kieslowski died before the trilogy was ready. The great artist died of a heart after surgery was 54 years of age. shall ideally be compiled in the trilogy, was completed in 2002 Tom Tykwer Directorate General and Cate Blanchett.

SEKSISTÄ JA POLITIIKASTA

Luulen, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään sitä vastaan, että politiikassa askarrellaan seksinkin parissa. Aina kun kannattaa muistaa, että vain äärimmäiset päät mielipidehaitarissa meluavat asioista julkisesti. Sen sijaan ne yleensä hiljaa olevat ihmiset huolestuvat silloin, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä ja joku keskittyy vain puuhailemaan seksiasioiden parissa. Tällaisissa yhteyksissä tavan kansakin saattaa älähtää. Jos olisi talo tulessa, niin panisiko sitä ensiksi tarmonsa tulipaloon ja alkaisi vasta sitten moittimaan eukkoaan suutelun tekniikassa ilmenevistä vajavaisuuksista? Antaisiko talon mennä, kunhan ne parranhituset saadaan nyt pistelemastä erinäisiä osia, joita en tässä yhteydessä tarkemmin nimeä? Säätääkö Liisan ja Leenan välille tabun, vainoaisinko Kimmoa ja  Kalevia vai tyhjentäisinkö vaahtosammuttimen ensin liekkeihin ja hommaisin paikalle palokuntaa? Kumpi on se tärkeämpi asia? Kumpi pitää hoitaa ensin? On erinomaisen totta, että politiikassa pitää huolehtia kaikenlaisista asioista. Hyvän maan tunnistaa siitäkin, että junat kulkevat ajallaan, rakkoa ei tarvitse tyhjentää kadunvarteen ja kyllä; myös siitä että ihmiset ovat lain ja valtion edessä niin tasa-arvoisia, kuin se heidän fyysiset rajansa huomioiden on mahdollista. Mutta hyvän maan tunnistaa myös siitä, että asioiden tärkeysjärjestys on kohdillaan. Pikkujutut huolehditaan isompien jälkeen. Siksi seksistä pitää puhua suurimmalla äänellä vasta, kun toimeentuloasiat ovat kunnossa. Jos pitää. Tähän palaan kuitenkin vasta myöhemmin. Mitä tulee tähän jatkuvaan sodanlietsontaan miehen ja naisen välillä, haluaisin ihmisten kiinnittävän huomionsa pariin pikkuseikkaan. 1) Sata ja tuhat vuotta sitten tapahtuneet konnantyöt eivät mielestäni riitä perusteeksi tämän päivän miehen lyttäämiselle. Kehittäkäämme tätä päivää ja tulevaisuutta, koska eiliselle emme enää ehdi mitään tekemään. 2) Tällä hetkellä toisissa kulttuureissa tapahtuvia sortoja ei kannattaisi myöskään valuttaa oman kulttuurimme mies-edustajien harteille. Urosihminen - vaikka laumaeläin onkin - ei muistuta mehiläistä, muurahaista tms elikkoa, jolla parvi/pesä/tms vaikuttaisi olevan yksikkönä. Vaikka meillä onkin huomattavasti yhteistä fyysisessä puolessa kaikkien urosapinoiden kanssa, kultturissa olemme kuitenkin todella kaukana muutamista. 3) Naiset eivät todellakaan ole kautta ihmiskunnan historian vain pahoinpideltyjä seksiorjia. Jos et usko, kysy taiteelta. Kirjallisuuden, maalaus- ja kuvannveistotaiteen tuhansiakin vuosia vanhat todisteet kertovat, että naisia on kautta aikain pidetty kalleimpina kaleviaaarteina. Muutaman ihmiskunnan historiaan sisältyvän älyttömyyden takia ei kannata uhriutua ihan feministien yleisesti suosimassa mitassa. Jos haluamme todella ajaa naisten asiaa, kannattaisi välttää tuota sotaisaa asennetta. Monesti kun tahtoo käydä niin, että väki vain ärsyyntyy hyökkäävistä ja tarpeettomasti syyllistävistä hölinöistä, eikä sitten enää kuuntele asiaan mahdollisesti sisältyvää tolkun hiventäkään. Mutta takaisin seksiin. Se miellyttää ainakin minua aiheena huomattavasti tasa-arvotaistelua enemmän. Uroseläimenä olen muutenkin sitä mieltä, ettei perusteellista tasa-arvoa voi saavuttaakaan sellaisessa asetelmassa, jossa toisen jalkapohjat heiluvat toisen korvien tasolla ilmassa, eikä siitä aiheesta turhia pidä hölistä. Minun kanssani tasa-arvoiseksi haluava nainen saa sitäpaitsi isomman osan raskaista töistä kuin tähän mennessä on tottunut tekemään. Vielä ei ole niin hölmöä vastaan tullut, että olisi tinkinyt renkaanvaihtoja, paskakaivon rassaamista ja muista vastaavia pikkuhommia itselleen. Pitäisikö seksistä ylipäätään politiikassa puhua? No ei! Se on suorastaan järjetön ajatus. Seksin politisoiminen, lähinnä esittämällä kaikensorttisia kieltoja ja teennäisiä rajoja, on vanhempi ja juonikkaampi asia kuin uskommekaan. Jo hyvin varhaiset psykologian taitajat ovat oivaltaneet, että kahlitsemalla kansan sukupuolielämän, saa kahlittua koko kansan. Idean seurauksena on seksin niskaan suorastaan satanut sääntöjä. Mitään järkisyytähän seksin erilaisille rajoille ei oikeastaan ole. Nehän ovat lopulta ainoastaan erilaisia moraalisia rajoja (jotka hiukkasenkin perusteellisemmin ajateltuna ovat varsin kyseenalaisia moraaliltaan), jotka annetaan ja on annettu aina kulloisenkin hallinnon oikkujen mukaan uudelleen. Vaikka meillä on uskontojensa sokaisemia "lääkäreitä" torumassa meitä huvittelumielessä harrastetun seksin vaaroista, pitää todellisuudessa olla todella erikoisia harrastuksia, ennenkuin ne muuttuvat vaarattomista - jopa terveellisistä - harrastuksista vaarallisiksi. Lyhyesti siis: Kasa sääntöjä, joiden olemassaololle ei ole minkäänlaista oikeutusta. Mutta säännöillä hallitaan ihmisiä. Voisit ajatella turvallisesti makuuhuoneessasi, mutta jumala näkee sinne. Ja jos et usko jumalaan, voi sinua pelotella mielisairaudella. Olet perverssi hullu, jos sinulla on tolkun seksielämä. Seksin säännöt ovat osa suurempaa juonittelua juuri sinun hallitsemiseksesi. Kannattaa muistaa tämä, kun mielesi tekee seuraavan kerran moittia naapurin pariskuntaa (kolmikkoa, puolijoukkuetta tai komppaniaa) siitä, että eivät vaikuta noudattavan paritteluasioissaan samoja sääntöjä kuin sinä. Ja tajuatko juuri sinä, että lähes kaikki seksistä luulemasi perustuu tyhjän päälle rakennettuun ennakkoluulojen ja luonnottomien kieltojen häkkiin? Luuletko, että kaikki se mihin uskot, on totta? Toivottavasti ajattelet tätä asiaa hetkisen. Seksistä ei pidä tehdä politiikkaa. Seksillä ei voi olla sellaisia sääntöjä, jotka kuuluvat valtiolle. Valtiolle kun ei kahden ihmisen keskenään puuhaamat asiat kertakaikkiaan kuulu. Ne asiat eivät kuulu kenellekään muulle, paitsi tuohon tilaisuuteen osallistuville. Eli ahdasmielisten naapureidenkin olisi hyvä pitää nokkansa tukossa. Ne pari asiaa, jotka seksi oikeasti politiikasta tarvitsee, voidaan erinomaisesti käsitellä väkivaltarikosten luvussa. Seksi ei kuulu politiikkaan, eivätkä säännöt seksiin. Jos suhtautuisimme seksiin terveesti, elämämme olisi helpompaa ja ehdottomasti mukavampaa. Ja sillä joukolla, jolla on into hallita maailmaa, olisi ainakin yksi vipu vähemmän vedeltävänä juuri sinun hyppyyttämiseesi.

SPRÅK, SANNING OCH LOGIK

Sir Alfred Jules Ayer (1910 – 1997), som var brittisk filosof, gjorde sig bekänt i böckerna Language, Truth and Logik och The Problem of Logik. Han ansågs vara den logiska positivismens främsta representant i Storbritannien och hans huvudintressen log i språk, epistemologi och språkvetenskap.

Ayer i sin bok Språk, sanning och logik översatt, börjar han med begreppet ”eliminering av metafysiken”. Han börjar med att kritisera den metafysiska tesen, att filosofin ger oss kunskap om ”transcendent” verklighet, som står över den sunda förnuftens värld. Han frågar om de filosofiska dispyterna är till största delen ofruktbara.

Ayer anför på ett sätt börja angripa metafysiker, som gör anspråk på att ha kunskap om en verklighet ”över” fenomenvärlden, skulle vara att fråga från vilka premisser härleder han sina påståenden. Ayers tycke att kunna ett av denna typs resonemang leda till att anta existens av en transcendent verklighet. Vad beträffar empiriska premisser, enligt honom, kan de inte sluta oss till någonting alls beträffande egenskaperna hos ens existens av något över empiriskt.

I kapitlet poängterar Ayer att detta är ett påstående som redan är bevisat av Kant. Och när Kant förkastade transcendentalmetafysiken gjorde han det på andra grunder. Han gjorde det inte till en logisk fråga utan till en faktisk fråga. Kant påstod, att vårt förnuft omöjligen skulle tränga bortom fenomvärlden, utan endast att det saknar denna förmåga. Ayer konstaterar att en sats är meningsfull för en person om han vet hur han ska verifiera den utsaga att uttrycka.

Vad beträffar monisterna, hävdar de att verkligheten är bara en substans medan pluralisterna ansåg att de är en mångfald substanser. Det är dock omöjligt att tänka sig någon empirisk situation som skulle avgöra denna dispyt.

Ayer framhäver att vi inte ska gå på den historiska frågan, som av har passerat som filosofi, som i verkligheten är metafysik. Det finns ett faktum, att metafysikernas uttalanden är meningslösa, ser vi ett skäl mot åsikten att de har estetiskt värde. Det är emellertid sant att fastän den större delen av metafysiken är banala misstag, så finns det dock upplevelser som har större moraliskt eller etiskt värde.

I kapitlet ”Kunskap a priori” kommer Ayer till påståenden om filosofins, matematikens och logikens sanningsenlighet. Han förkastar metafysiken av det skälet att varje faktiskt utsaga måste hänföra sig till sinneserfarenhet. Sedan framhåller Ayer att uppfattningen av filosofin som en analyserande verksamhet, inte kan upptäckas i empiristernanas teorier, då de är implicita i deras praxis.

Den mest välbekanta analytiskt omdöme är det som Kant gav. Ayer satte analytiska omdömen i motsats till syntetiska, där predikatet B ska ligga utanför subjekt A's begrepp. Han satte analytiska omdömen i motsats till syntetiska, där predikatet B ska ligga utanför subjektet A, fastän det står i förbindelse med det. Analytiska omdömen, förklarar han, ”lägger inte genom predikatet något till subjektets begrepp” utan sönderdelar det i del begrepp, som hela tiden har tänks i det, fastan oklart”.

Ayer anser att det finns en mening i vilka som hälst av våra påståenden och föreställningar. De matematiska utsagorna, måste som hälst vara ursäktliga att betrakta som syntetiska, är geometrins utsagor. Ayer anser att det är naturligt för analytiska utsagor att ge oss ny kunskap. De fäster uppmärksamheten på språkliga konventioner, som vi annars inte skulle vara medvetna om, och de avslöjar oanade konsekvenserna men det skulle ta oss i likhet med Kant tänka oss, att geometrin är studiet av det fysiska rummet, och följaktligen att dess utsagor hat faktiskt innehåll. Vi kommer alltså till slutsatsen, att rena geometrins utsagor är analytiska. Det här leder oss till att förkasta Kants hypoteser, att geometrin behandlar sinnesåskådningen. Ayer är av den åsikten att geometrins hypoteser kunde vara både a priori och syntetiska och han säger att de inte är syntetiska utan analytiska. Det samma gäller aritmetiken.

Ayer drar den slutsatsen att det inte ligger någon oförklarlig paradox i åsikten, att logikens och matematikens sanningar alla är analytiska. Då kan han acceptera den som den enda tillfredsställande förklaring på deras a priori nödvändighet. Härmed upprätthåller han också det empiriska postulatet att det inte kan finnas någon kunskap a priori om verkligheten.

RANSKAN VALLANKUMOUS JA KIRKKO

Ranskan vallankumouksen vuosipäivä oli 14. heinäkuuta. Tämä vallankumous muokkasi koko ranskalaisen yhteiskunnan uudenlaiseksi. Toisin kuin amerikkalainen vallankumous, jossa pyrittiin säilyttämään ihmisoikeudet ja ylläpitämään yhteiskuntajärjestelmä, oli Ranskan vallankumous aivan toisenlainen. Siinä ei jäänyt juuri mikään inhimillinen näkökulma ilman muutosta.

Valistusajan filosofien ajatukset valtasivat alaa. Esimerkiksi paroni de Montesquieu kohdisti pilkkansa erityisesti kuninkaaseen ja paaviin. Rousseaun ajatukset näkyivät itsessään vallankumousjulistuksessa. Hän kirjoitti, että yksityisten ihmisten on muutettava tapojaan repiäkseen ennakkoluuloja sekä myös karsittava välttämättömiä tarpeitaan.

Saavuttaakseen tämän pyrittiin valtio järkiperäistämään siten, että ideologisesti kansanvalta olisi rajaton, samalla kun perinteet, normit ja uskonto poistetaan. Vallankumouskomitea keskittyi erityisesti tuhoamaan roomalaiskatolisen kirkon uskonnolliset jäänteet, joita olivat erityisesti monarkisesti järjestäytynyt yhteiskunta ja esimerkiksi neitsyt Marian palvominen.

Vallankumouskomitea aloitti kampanjansa julistamalla, että kansa on ainoa auktoriteetti. Toisin sanoen kirkko ei enää pystynyt ottamaan kantaa yleisiin kysymyksiin. Maallisella vallalla tuli olemaan viimeinen sana kaikilla inhimillisten ja sosiaalisten kysymysten alueilla. Kaikki katolisen kirkon diplomaattiset ja yhteiskunnalliset edut poistetaan. Myös päätös vuodelta 1516, jossa sanotaan paavin olevan Kristuksen sijainen maan päällä, kumotaan. Sen lisäksi lainsäädäntö hyväksyy luostarilaitoksen tukahduttamisen ja luostarien omaisuuden takavarikoinnin.

Vuoden 1790 perustuslaki määritteli myös pappeuden porvarilliseksi viraksi. Papit ja piispat valitsisi kansa ja heidän palkkionsa maksaisi valtio. Paavilla ei olisi mitään sananvaltaa asiassa. Lisäksi piispojen ja pappien tuli vannoa lojaalisuutta perustuslaille. Ne, jotka ajattelisivat tästä eri tavalla, erotettaisiin viroistaan ja tehtävistään. Paaville uskollisia käsiteltäisiin kapinallisina ja pettureina.

Kaikki uskonnolliset symbolit, kuten papinkaavut, krusifiksit ym. kiellettiin ja uskonnollisia kohteita poistettiin kirkoista. Papit saivat avioitua ja heille sallittiin myös avioero. Näiden lisäksi koulutus, joka toteutti kirkon vuosisataisia perinteitä, kansallistettiin. Vain neljä niistä 135:stä piispasta, jotka vannoivat valan 1791, saivat sanktioita uppiniskaisuuden vuoksi.

Sekulaarisuuden nimissä gregoriaarinen kalenteri hylättiin ja kalendaariset nimitykset korvattiin luontoon liittyvillä nimillä. Jotta voitiin poistaa sunnuntai (jumalanpalveluspäivä), jaettiin kuukausi kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, jolloin joka kymmenes päivä oli aina lepoa.

Kaikista yrityksistä huolimatta ei kirkko kuitenkaan lakannut olemasta. Luultavasti sen vauraus ja ihmisluonteelle ominainen heikkous saivat sen uudelleen nousemaan. Luultavasti vallankumouksen ja valistusajan tuloksena lienee Ranska nykyään kaikkein sekulaarein valtio EuroopassaRanskan vallankumouksen vuosipäivä oli 14. heinäkuuta. Tämä vallankumous muokkasi koko ranskalaisen yhteiskunnan uudenlaiseksi. Toisin kuin amerikkalainen vallankumous, jossa pyrittiin säilyttämään ihmisoikeudet ja ylläpitämään yhteiskuntajärjestelmä, oli Ranskan vallankumous aivan toisenlainen. Siinä ei jäänyt juuri mikään inhimillinen näkökulma ilman muutosta.

Valistusajan filosofien ajatukset valtasivat alaa. Esimerkiksi paroni de Montesquieu kohdisti pilkkansa erityisesti kuninkaaseen ja paaviin. Rousseaun ajatukset näkyivät itsessään vallankumousjulistuksessa. Hän kirjoitti, että yksityisten ihmisten on muutettava tapojaan repiäkseen ennakkoluuloja sekä myös karsittava välttämättömiä tarpeitaan.

Saavuttaakseen tämän pyrittiin valtio järkiperäistämään siten, että ideologisesti kansanvalta olisi rajaton, samalla kun perinteet, normit ja uskonto poistetaan. Vallankumouskomitea keskittyi erityisesti tuhoamaan roomalaiskatolisen kirkon uskonnolliset jäänteet, joita olivat erityisesti monarkisesti järjestäytynyt yhteiskunta ja esimerkiksi neitsyt Marian palvominen.

Vallankumouskomitea aloitti kampanjansa julistamalla, että kansa on ainoa auktoriteetti. Toisisanoen kirkko ei enää pystynyt ottamaan kantaa yleisiin kysymyksiin. Maallisella vallalla tuli olemaan viimeinen sana kaikilla inhimillisten ja sosiaalisten kysymysten alueilla. Kaikki katolisen kirkon diplomaattiset ja yhteiskunnalliset edut poistetaan. Myös päätös vuodelta 1516, jossa sanotaan paavin olevan Kristuksen sijainen maan päällä, kumotaan. Sen lisäksi lainsäädäntö hyväksyy luostarilaitoksen tukahduttamisen ja luostarien omaisuuden takavarikoinnin.

Vuoden 1790 perustuslaki määritteli myös pappeuden porvarilliseksi viraksi. Papit ja piispat valitsisi kansa ja heidän palkkionsa maksaisi valtio. Paavilla ei olisi mitään sananvaltaa asiassa. Lisäksi piispojen ja pappien tuli vannoa lojaalisuutta perustuslaille. Ne, jotka ajattelisivat tästä eri tavalla, erotettaisiin viroistaan ja tehtävistään. Paaville uskollisia käsiteltäisiin kapinallisina ja pettureina.

Kaikki uskonnolliset symbolit, kuten papinkaavut, krusifiksit ym. kiellettiin ja uskonnollisia kohteita poistettiin kirkoista. Papit saivat avioitua ja heille sallittiin myös avioero. Näiden lisäksi koulutus, joka toteutti kirkon vuosisataisia perinteitä, kansallistettiin. Vain neljä niistä 135:stä piispasta, jotka vannoivat valan 1791, saivat sanktioita uppiniskaisuuden vuoksi.

Sekulaarisuuden nimissä gregoriaarinen kalenteri hylättiin ja kalendaariset nimitykset korvattiin luontoon liittyvillä nimillä. Jotta voitiin poistaa sunnuntai (jumalanpalveluspäivä), jaettiin kuukausi kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, jolloin joka kymmenes päivä oli aina lepoa.

Kaikista yrityksistä huolimatta ei kirkko kuitenkaan lakannut olemasta. Luultavasti sen vauraus ja ihmisluonteelle ominainen heikkous saivat sen uudelleen nousemaan. Luultavasti vallankumouksen ja valistusajan tuloksena lienee Ranska nykyään kaikkein sekulaarein valtio EuroopassaRanskan vallankumouksen vuosipäivä oli 14. heinäkuuta. Tämä vallankumous muokkasi koko ranskalaisen yhteiskunnan uudenlaiseksi. Toisin kuin amerikkalainen vallankumous, jossa pyrittiin säilyttämään ihmisoikeudet ja ylläpitämään yhteiskuntajärjestelmä, oli Ranskan vallankumous aivan toisenlainen. Siinä ei jäänyt juuri mikään inhimillinen näkökulma ilman muutosta.

Valistusajan filosofien ajatukset valtasivat alaa. Esimerkiksi paroni de Montesquieu kohdisti pilkkansa erityisesti kuninkaaseen ja paaviin. Rousseaun ajatukset näkyivät itsessään vallankumousjulistuksessa. Hän kirjoitti, että yksityisten ihmisten on muutettava tapojaan repiäkseen ennakkoluuloja sekä myös karsittava välttämättömiä tarpeitaan.

Saavuttaakseen tämän pyrittiin valtio järkiperäistämään siten, että ideologisesti kansanvalta olisi rajaton, samalla kun perinteet, normit ja uskonto poistetaan. Vallankumouskomitea keskittyi erityisesti tuhoamaan roomalaiskatolisen kirkon uskonnolliset jäänteet, joita olivat erityisesti monarkisesti järjestäytynyt yhteiskunta ja esimerkiksi neitsyt Marian palvominen.

Vallankumouskomitea aloitti kampanjansa julistamalla, että kansa on ainoa auktoriteetti. Toisin sanoen kirkko ei enää pystynyt ottamaan kantaa yleisiin kysymyksiin. Maallisella vallalla tuli olemaan viimeinen sana kaikilla inhimillisten ja sosiaalisten kysymysten alueilla. Kaikki katolisen kirkon diplomaattiset ja yhteiskunnalliset edut poistetaan. Myös päätös vuodelta 1516, jossa sanotaan paavin olevan Kristuksen sijainen maan päällä, kumotaan. Sen lisäksi lainsäädäntö hyväksyy luostarilaitoksen tukahduttamisen ja luostarien omaisuuden takavarikoinnin.

Vuoden 1790 perustuslaki määritteli myös pappeuden porvarilliseksi viraksi. Papit ja piispat valitsisi kansa ja heidän palkkionsa maksaisi valtio. Paavilla ei olisi mitään sananvaltaa asiassa. Lisäksi piispojen ja pappien tuli vannoa lojaalisuutta perustuslaille. Ne, jotka ajattelisivat tästä eri tavalla, erotettaisiin viroistaan ja tehtävistään. Paaville uskollisia käsiteltäisiin kapinallisina ja pettureina.

Kaikki uskonnolliset symbolit, kuten papinkaavut, krusifiksit ym. kiellettiin ja uskonnollisia kohteita poistettiin kirkoista. Papit saivat avioitua ja heille sallittiin myös avioero. Näiden lisäksi koulutus, joka toteutti kirkon vuosisataisia perinteitä, kansallistettiin. Vain neljä niistä 135:stä piispasta, jotka vannoivat valan 1791, saivat sanktioita uppiniskaisuuden vuoksi.

Sekulaarisuuden nimissä gregoriaarinen kalenteri hylättiin ja kalendaariset nimitykset korvattiin luontoon liittyvillä nimillä. Jotta voitiin poistaa sunnuntai (jumalanpalveluspäivä), jaettiin kuukausi kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, jolloin joka kymmenes päivä oli aina lepoa.

Kaikista yrityksistä huolimatta ei kirkko kuitenkaan lakannut olemasta. Luultavasti sen vauraus ja ihmisluonteelle ominainen heikkous saivat sen uudelleen nousemaan. Luultavasti vallankumouksen ja valistusajan tuloksena lienee Ranska nykyään kaikkein sekulaarein valtio Euroopassa.

KIELISSÄ TAPAHTUVA EVOLUUTIO

The formation of different languages and of distinct species, and the proofs that both have been developed through a gradual process, are curiously parallel...

Charles Darwin, The Descent of Man

Kielten välisistä vuorovaikutuksista ja bioloogisesta evoluutiosta on pohdittu siitä lähtien kun lingvistiikka tieteenä yhdeksännellätoista vuosisadalla, suunnilleen samaan aikaan kun evoluutioteoria kehitettiin. Muutos on nopeutunut viime aikoina. Olen käyttänyt lähteenä William Croftin teosta ”Explaining Language Change: An Evolutionary Approach” (2000). Poikkeuksetonta hyväksyntää evoluutio käsitteen käyttö kielen muutoksen kuvaamiseen se ei kuitenkaan ole saanut. On voitu todeta, että kielessä harvoin tapahtuu odottamattomia äkkikäänteitä. Hidas vähittäinen muuttuminen on kaikesta huolimatta kielille ominaista. Muutos ei voi olla liian nopeaa, koska silloin yhteys varhaisempaan kielimuotoon pysähtyisi.

Vaiheittainen muutos ilmenee havainnollisesti siinä, että kielessä on aina erilaisia kerrostumia, mikä tarkoittaa vanhaa ja uutta. Käsityksen tästä saa, kun vertaillaan eri sukupolvien käyttämiä sanoja ja ilmaisuja. Vanhat sanat kompensoidaan ”nykyaikaisemmilla” ja sen lisäksi nimityksissä on paljon sedimenttejä. Osa niistä koostuu sanoista, jotka ovat jo pitkään eläneet puhutussa kielessä, mutta joita ei aikaisemmin ole käytetty kirjallisessa muodossa. Yhdyssanat voivat koostua uudesta ja vanhasta. Slangisanat usein myös siirtyvät hyväänkin puhekieleen.

Eliölajien evoluutiosta kielen muuttuminen poikkeaa siinä, että kieltä muuttaa ihminen itse. Kuitenkin koko valikoitumisprosessi on vastaavanlainen. Kaikki alkaa siitä, että joku keksii uuden sanan tai ilmauksen, joka sitten vakiintuu rutiiniksi. Käyttäessään uutta ilmausta puhuja ei välttämättä edes tiedosta tekonsa ainutlaatuisuutta, vaan kielellinen innovaatio tulee hänen puheeseensa vahingossa, hänen koettaessaan kertoa kumppanillensa jotakin, mitä hänen mielessä liikkuu. Yksittäisen kielenpuhujan uudissana ei kuitenkaan ole riittävä ehto kielen muuttumiselle. Tullakseen vakinaiseksi osaksi puhetta ja kieltä, se tarvitsee kieltä käyttävän yhteisön suosion. Jos tuo innovaatio on heidän mielestään vastenmielinen tai turha, sitä ei käytetä, eikä se jää henkiin. Tavallisesti valinta tehdään intuitiivisesti, ilman harkittua kannanottoa uuteen ilmiöön. Koska kielenkäyttäjiä on usein valtava joukko, heidän tekemänsä valinnat ovat edeltäkäsin ennustamattomia. Lopputuloksena onkin luonnonvalintaa muistuttava hallitsematon prosessi.

Joskus, kun kieli testaa kielen evoluutiossa olevia mutaatioita, havaitsee sen kehityksen. Jos punnitaan kielen muuttumista yksittäisen kielenpuhujan aspektilta, huomio pätee sananmukaisesti. Nämä uudet ilmaisut ovat eräänlaisia testejä. Puhuja kokeilee eri tapoja tulla ymmärretyksi. Puhuja ei myöskään edeltä käsin voi tietää jääkö hänen käyttämänsä ilmaisu kieleen pysyvästi eli vakiintuuko se pysyvään funktioon. Varma signaali sanan vakiintumisesta on sen pääsy sanakirjoihin. Tämä voi kuitenkin kestää pitkiäkin aikoja.

Kaikilla maailman kielillä on kuitenkin yhteiset juuret. Voidaan hyvin ajatella, että esimerkiksi englanti, ruotsi, hindi, farsi, kreikka, jotka ovat indoeurooppalaisia kieliä, ovat syntyneet ja kehittyneet yhdestä ja samasta kantakielestä. Suomalalais-ugrilaisten kielien voidaan uskoa syntyneen samalla tavoin. Puhujaryhmien eristyminen aikojen saatossa voi olla perussyy tämänkaltaiselle kehitykselle, kun yhteys toisiin puhujiin on löystynyt ja lopulta katkennut pitkien etäisyyksien ja vähäisen kosketuksen puutteessa. Tällä tavoin muodostuvien uusien kielten syntyminen saattaa kestää hyvinkin pitkiä ajanjaksoja.

Tästä herää kysymys, milloin sitten voidaan katsoa uuden kielen syntyneen? Tähän huomionarvoiseen kysymykseen on hyvin hankalaa löytää vastausta sen vuoksi, ettei ole mitään yksiselitteistä määritelmää, milloin kielimuodot ovat saman kielen variantteja, esimerkiksi murteita, ja milloin ne ovat eri kieliä. Ongelman ratkaisemiseksi ovat kielitietieteilijät esittäneet seuraavaa määritelmää: jos puhujat eivät kykene ymmärtämään toisiaan, he puhuvat eri kieltä. Tämä kuitenkin herättää kysymyksiä, koska ymmärtämiseen perustuva määritelmä on epämääräinen, koska ymmärtäminen on aina suhteellista. Tuon määritelmän osoittaa heikoksi yksinkertainen kysymys: mitä on ”kieli”? Ovatko esimerkiksi norja ja ruotsi erikieliä; niitä puhutaan eri maissa, mutta he ymmärtävät melko hyvin toisiaan. Toisaalta esimerkiksi stadin slangi eroaa Rauman murteesta niin, etteivät he välttämättä ymmärrä toisiaan, puhuessaan murteellaan. Sama koskee Ruotsissa esimerkiksi skoonelaista ja kiirunalaista puhujaa. Kaikkein toimivin määritelmä lienee sellainen, että kieli on sellainen kielimuoto, jota yleisesti pidetään kielenä. Siinäkin joudutaan tarkentamaan, kenen määritelmästä on kysymys.

Esimerkiksi Euroopan kielten lähihistoriasta löytyy esimerkkejä uusien kielten ilmaantumisesta kielimuotojen aseman muuttumisen takia. Hyvänä esimerkkinä voidaan todeta entinen Jugoslavia. Siellä ei uusien kielten perustaminen ollut aivan mutkatonta. Näiden uusien valtioiden perustuslait ja etniset ryhmät sijaitsevat somassa sekamelskassa, keinotekoisten rajojen sisällä. Koko tämä alue muodostaakin kielitieteilijälle kielten kaaoksen Baabelin, jossa on melkein määrättömät tutkimusmahdollisuudet.

Uusia kieliä ja kielimuotoja syntyy myös kun eri kieltä puhuvat ihmiset kohtaavat, varsinkin jos kohtaamisia tapahtuu usein ja ne ovat merkittäviä. Tätä nykyä saatetaan ajatella, että tällaisia kohtaamisia tapahtuu vain meidän päivinämme. Globalisaatio on toki tuonut mukanaan uusia tapoja olla yhteydessä muihin ihmisiin etäisyyksistä huolimatta, mutta erikieliä puhuvat ihmiset ovat olleet kosketuksissa toisiin kautta aikojen.

Näiden puhetilanteiden ymmärtämiseksi on hyvä ensin pohtia ilmiötä, jota kutsutaan adaptaatioksi. Se on luonnollinen osa ihmisten kommunikaatiota. Aikaisemmin kuviteltiin, että puhuminen siten, että puhekumppani ymmärtää, on dialogisen puheen perusominaisuus. Nykyisin kuitenkin oletetaan, että puhuminen eri tilanteissa on melko itsekeskeistä; puhuja lähtee omista ilmaisu tarpeistaan, pohtimatta sitä, tuleeko hän ymmärretyksi tai ei. Puheen mukauttamista voi tapahtua, mutta se pääsääntöisesti liittyy poikkeuksellisiin puhetilanteisiin. Jos japanilainen turisti kysyy kankealla suomen kielellä, niin todennäköisesti vastaan hänelle mahdollisimman selvällä kielellä, välttäen vaikeita ilmauksia ja taivutuksia.

Kielellisen evoluution näkökannalta on tilanne, jossa käytetään kolmatta kieltä ns. lingua francaa, joka on usein englanti. Englanti onkin ylivoimainen lingua franca kansainvälisessä kanssa käymisessä. Sillä on valtavasti enemmän puhujia kuin varsinaisella ”natiivi englannilla”. Nykyään on välittäjäkieltä (inter language) ruvettu tarkastelemaan uudesta näkökulmasta. Kun lähdetään puhujien viestintä tarpeista, epätäydellinen ja jopa virheellinenkin kielimuoto osoittautuukin tehokkaaksi kommunikaatio välineeksi.

Nyt herää kysymys ns. ”bad english”in käyttämisestä kommunikaatiovälineenä. Ensiksikin kieltä käytetään tilanteissa, jossa kummallakaan puhujalla ei ole yhteistä kieltä Toiseksi puhujat ovat motivoituneita ymmärtämään toisiaan. Kun puhujat ovat tietoisia vieraan kielen mahdollisesti aiheuttamista väärinymmärretyksi tulemisista, he panostavat puhumiseen ja ymmärtämiseen paljon enemmän, kuin puhuessaan normaalisti äidinkielellään. Tällöin on voitu todeta, että ”bad english” on tehokkaampi viestinnän muoto kuin äidinkielisten käyttämä ”aito” englanti.

Vaikkakin jokaisella ”english as lingua franca”-käyttäjällä on omaperäinen puhetapansa, on kielimuodolla kuitenkin joitakin universaaleja piirteitä. Yhteisenä piirteenä voidaan mainita kielenkäytön yksinkertaistamisen ja viestin perillemenon varmistamisen. Jälkimmäinen varmistetaan usein ilmaisemalla sanoma vaikka kahdella eri tavalla. Samaa asiaa palvelevat myös grammaattiset keinot; käytetään prepositioita usein ja esimerkiksi kolmannen persoonan ”s” jää pois. Samoin monikossa jätetään usein ”s” pois. Tavallisesti semanttisesti merkityksettömiä verbejä kuten have, put, do ja take käytetään silloinkin, kun äidinkielen puhuja tarkempiin ja harvinaisempiin verbeihin.

English as lingua franca on niin tärkeä kansainvälisen kanssakäymisen väline, että aikaisemmat näkemykset vieraana kielenä opetettavan englannin kielen tavoitteista on kyseenalaistettu. Enää ei kiistellä pitäisikö opettaa britti- tai amerikanenglantia vaan siitä pitäisikö opettaa äidinkielisten käyttämää vai paljon laajemmalle levinnyttä kansainvälisen kanssakäymisen englantia. Tällainen englanti saavuttaa sen aseman, mihin esperantolla pyrittiin aikaisemmin.

Englanti ei kuitenkaan ole ainoa lingua franca. Itä-Afrikassa käytetään tällaisena swahilia, Intiassa ja Pakistanissa yhteisinä kielinä käytetätty hindi ja urdu ja niiden yhdistelmää hindustania. Tieteen kieli on latina, joka oli jo keskiajalla oppineiden kieli, diplomaateilla puolestaan oli ranska. Nimitys lingua franca viittaa sekin erääseen kansainvälisen kanssakäymisen kielimuotoon, sabiriin, joka oli italian, persian, ranskan, kreikan ja arabian pohjalta syntynyt sekakieli. Sitä käytettiin keskiajalla kaupankäynnin ja diplomatian kielenä Lähi-idässä. Kielentutkimuksessa alettiin kiinnittää huomiota, kun siirtomaassa syntyi valloittajamaan kielen (tavallisesti englanti tai ranska) ja paikallisten kielten sekam­uotoja. Ne olivat aluksi pidginkieliä joiden käyttö rajoittui välttämättömään kanssakäymiseen. Pidginkielet olivat yleensä sanastoltaan rajallisia kieliopiltaan yksinkertaisia. Ne voivat kuitenkin saada virallisen kielen aseman ja niistä tulee joidenkin ihmisten äidinkieli. Tällaisia kieliä on maailmassa kymmenittäin. Erityisen paljon niitä on Väli-Amerikassa, esimerkiksi Haitin virallinen kieli pohjautuu raskaan kun taas Trinidadissa ja Tobagossa käytettävät kreolikielet pohjautuvat englantiin. Joistakin kielistä tällä alueella on vaikea sanoa, ovatko ne kreolikieliä vai ei

Usein herää kysymys voivatko kielet kuola sukupuuttoon? Vastaus on, että voivat, mutta määrittely on vaikeaa, sillä elinvoimaisten ja kuolevien kielten määrästä kertovat luvut ovat hyvin vaihtelevia. Eräs arvio on, etä maailman noin 7000 kielestä noin 3000 katoaa vuoteen 2100 mennessä. Unescon uhanalaisten kielten projektissa on märitelty yhdeksän tekijää, jotka vaikuttavat kielen kohtaloon; puhujien kokonaismäärä, puhujien kokonaismäärä väestöön nähden, kielen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle, kielen käyttöympäristön muutokset, kielen käyttö uudessa mediassa, kielellä kirjoitetun oppimateriaalin määrä, valtiovallan ja virallisten tahojen suhtautuminen kieleen, puhujien suhtautuminen äidinkieleensä sekä kielessä tehdyn tutkimuksen ja dokumentoinnin määrä. Yleinen piirre uhanalaisissa kielissä on kielenkäyttäjien korkea ikä, nuoret ovat kääntäneet sille selkänsä. Kun kieli menettää arvostuksensa sen käyrä on yleensä laskeva.

Viime vuosina on kuitenkin Euroopassa havaittu myös vähän puhuttujen alkuperäiskielten renessanssi. Esimerkkejä tästä ovat iiri ja kymri. Näitä puhuvien määrä on viime vuosikymmenenä lisääntynyt. Walesin yliopistossa voi nykyään suorittaa kokonaisia tutkintoja kymriksi. Maailmassa on sadoittain uhanalaisia kieliä, joista ei ole olemassa tieteellistä kuvausta. Erityisen paljon näitä on Australian ja Manner-Aasian välisellä alueella; esimerkiksi Uuden Guinean saarella puhutaan yli tuhatta kieltä, joista monet tunnetaan varsin huonosti.

Pitäisikö uhanalaisia kieliä sitten suojella ja vaalia? Onko kielellinen diversiteetti samalla tavalla arvokas asia ihmiskunnalle kuin elävän luonnon monimuotoisuus? Kun ainutlaatuinen kieli katoaa, niin samalla menetetään myös osa ihmiskunnan kulttuurista muistia. Kielten elvyttäminen on vaativa prosessi, joka edellyttää valtion ja ihmisten pitkäaikaista sitoutumista. Siihen tarvitaan sekä asenteen muutos, että varoja. Vaikkei kaikkia uhanalaisia kieliä ei pystyttäisikään pelastamaan mahdolliselta sukupuutolta, ne pitäisi kuitenkin päästä tutkimaan ja tallentamaan ennen kuin on liian myöhäistä.

LIVETS SCEN

På sistone har jag gått genom en sådan vittgående omställning i mitt liv vad som har med min karaktär att göra. Det kan vara lätt att hänvisa till möjliga utvecklingsstadier i livet men jag påstår att i den mån som jag själv och verkligheten existerar, är det här inte ett vanligt stadium. Detta har sin grund på något "fel" som jag har på min hjärna som har åstadkommit att jag har utvecklats till en fullkomligt illusionslös person som ser allt ur en rent förutsättningslös synvinkel, som jag verkar vara rätt ensam om. Länge har jag nu försökt nu härleda fram livets mening ur den här kalla världen som jag nu befinner mig i. Men det har inte lyckats så bra.



I de ögonblick då den mänskliga delen av min hjärna tar över, mår jag mycket dåligt av denna min skärpta medvetandegrad. Livet tycks inte ha någon mening. Kanske man skulle tro att jag är deprimerad. Andra människor försöker finna mening med livet i t.ex. religioner, hobbyer, prylar osv. Men i själva verket är det frågan bara om överlevnad - det vet vi alla innerst inne. Överlevnad, att bevara arten, är ju den enda meningen med att vi överhuvudtaget finns. Vi vill existera. Det materialistiska samhället vi lever i, får oss ofta att glömma det och emellanåt vilka saker står i spetsen för vårt varande.



Ett faktum är att vi inte är någonting annat än djur. Det har alltid funnits människor som har motsatta tankar i mycket annat också, men de är irrelevanta i förhållandet till det som är. På samma sätt som alla djurarter, så har människan vissa egenskaper och vår mest speciella egenskap som skapar det här livet är vårt medvetande. Homo sapiens, alltså människan vet att hon vet. Vi är den enda arten som verkligen kan välja sin mening i livet, vilket är unikt, men samtidigt, ur biologisk synvinkel ganska dåligt. Ingen annan art kan ju begå självmord. Här har evolutionen nått en paradox. De levande varelserna har blivit så utvecklade att de begynner sätta ifråga själva livet, och till följd av detta har potential att hämma evolutionen själv. För det är bara så länge alla ser överlevnaden eller fortplantningen som det yttersta målet med livet, som evolutionen kan fortsätta. Detta faktum hade åtminstone fått mig illusionslös och sluta tro på någon ”högre makt”.



Det här är ungefär det sättet hur jag ser på saken. Och det är verkligt ett faktum. Om man inte håller med det här och tror i stället att gud skapade oss icke troende för att med bevis testa ens tro, och att om man tror på någonting annat än gud är man på väg till helvetet. Det kan inte vara verkligt. Då tror man inte ens på realiteter. Sådana människor kan man inte argumentera mot. Jag tycker att det är ett hån mot deras intelligens att tro på o-verkligheten framför verkligheten men, men... Det är ett pragmatiskt syfte visserligen, med tanke på vad nämnts ovan, med vårt höga medvetande och strävan mot individualisering - eftersom hjärntvättade människor såsom religiösa, kommunister, nazister osv. sällan undrar över meningen med livet, då den är inpräglad i dem av s.k. auktoriteter. Så överlevnadskraften ökar ju, ur evolutionsperspektiv, så att man ju kan förstå hur och varför har människor med den här bristen i hjärnan överlevt i hårda tider. Religionen är ju det så kallade folkets opium eller som några säger; ett opium för folket.



Men av det här uppstår en enorm paradox som är svår att förklara. Vill man hellre leva i en fantasivärld utanför verkligheten bara för att överlevnadskraften ökar? Om man ställer sig den frågan har man ju redan insett att det objektivt inte finns någon mening med livet, och då det redan är försent, för att den mest eviga sanningen som finns, i den grad att verkligheten existerar, är att den kan aldrig gå ner i den medvetandegraden. Människan kan med hjälp av droger eller något slags trauma, göra sig dummare igen, men detta förhindrar inte det faktum att den här tanken existerar i hennes hjärna och därmed har det här medvetandet varit en del av universum. Den har funnits vilket innebär att den är sann.



Så kan jag här erkänna för mig själv att jag nått en högre medvetandegrad som vet att det inte finns någon allmängiltig mening med livet, samtidigt som jag erkänner att jag inte heller kan gå tillbaka på min egen tidsaxel. Och jag beklagar om jag har planterat något virus i någons hjärna så att även hon börjar må dåligt. Dock är jag en hycklare när jag säger det, för så mycket bryr jag mig inte. Annars hade jag ju inte trott på det jag säger, eftersom det objektivt sett existerar varken rätt eller fel, gott eller ont eller likartat. Det är på sin höjd relativt, men egentligen inte ens det.



I alla fall, börjar man kanske undra hur man då orkar leva? Och samma med er som redan är som jag (och har inte bevisligen begått självmord än), eller blev det nu hur står man ut med denna illusionslösa kalla verkligheten som tydligen är det man anser vara ”sanningen”? Jag vet faktiskt inte. För samtidigt som man erkänner att det överhuvudtaget inte finns någon mening med någonting, så erkänner man samtidigt att det inte spelar så hemsk stor roll om man dör; alltså ingen roll alls. Att folk blir ledsna är ju bara en subjektiv reaktion hos folk; inget som finns eller som universumets själ påverkas av, som är gott eller ont, rätt eller fel, det bara är. Jag måste bara säga att det är skrämmande att skriva detta, jag börjar känna hur djupt och hårt den här inblicken slår ner i mig... mitt hjärta bultar...jag är avundsjuk på er som mår dåligt av världsliga företeelser, ni har det riktigt bra, för det betyder att ni fortfarande bryr mig.